29. Vettä Vahvempaa

77 6 9
                                    

Disclaimer: tässä osassa käytetään alkoholia, teitä on varoitettu

[Hoseok]

Sillä välin kun Yoongi oli mennyt rakastavaisten kanssa tarinatuokiolle, minä olin päätynyt puhumaan niitä näitä Chanyeolin ja Baekhyunin kanssa.

Vaikka tuntuikin pahalta jättää Yoongi hänelle melkein tuntemattomien tyttöjen kanssa, tiesin ettei siinä voisi käydä mitään pahaa. Luotan Moonbyuliin ja Solariin, ei Yoongilla ole hätää heidän kanssaan.

Kun tiemme erosivat Yoongin kanssa, lähdin etsimään Chanyeolin ja Baekhyunin kanssa muita. Harhailimme pitkin suuren talon käytäviä samalla vaihtaen kuulumisia. Talo oli kolme kerroksinen, joten astelimme portaat ylös toiseen kerrokseen. 

Toisen kerroksen käytäville kuului jotain epämääräisiä ähkimisääniä vähän turhan monesta huoneesta. Käytävältä löysimme kuitenkin Taehyungin harhailemassa puhelin kourassaan.

"Tae!" huudahdin tälle.

Taehyungin katse sinkosi salaman nopeasti luuristaan minuun.

"Moi." tämä vastasi väläyttäen laatikkohymynsä samalla.

"Mitä sä täällä harhailet?" Baekhyun kysyi nuoremmalta.

"Tulin vessasta." tämä vastasi.

"Missä muut on?" kysyin häneltä.

"Norkoilee yläkerran partsilla, tulkaa ni näytän." Taehyung vastasi, tunki luurinsa takataskuunsa ja lähti johdattamaan meitä kolmoskerrokseen. 

Kolmoskerros oli jo astetta rauhallisempi. Ähkintää ei enää kuulunut, mutta musiikki kuului selvästi tännekkin asti. 

Taehyung johdatti meidät käytävän halki jonnekkin oleskeluhuoneen kaltaiseen tilaan. Huoneen seinät olivat tosiaan lasia, ja näin lasit takana muutaman miehen alun siluetin. Taehyung edellä menijänä meni ikkunan luokse ja liu'utti ikkunaan täysin maastoituneen oven auki. Hän kurkkasi ovesta ulos ja sitten meni parvekkeelle.

"Arvatkaa ketä löysin." tämä sanoi.

"Rahaa maasta?" Jeongguk kysyi naurahtaen.

"Vertasiksä meitä just rahaan?" Chanyeol sanoi parvekkeelle astuessaan.

"Häh mite nii, kuulit kyl iha omias, sul on skitsofrenia." Jeongguk sanoi kasuaalisti.

"Ja nyt mä oon vielä autistiki kaupan päälle." Chanyeol totesi samalla naurahtaen.

"En mä niinkää sanonu!" Jeongguk tuhahti.

Me kaikki muut repesimme nauramaan, mutta Jeongguk jäi vain tuijottamaan meitä ihmeissään.

"Mitää?" Jeongguk inisi.

"Ei mitää pikkukaveri." Chanyeol sanoi ja pörrötti Jeonggukin hiuksia. 

"Hei älä mä laitoin niitä puol tuntia! Ja minäkö muka pieni?" tämä jatkoi inisemistään.

Me muut taas aloimme käkättämään uudestaan nuoremman käytökselle.

(tässä vaiheessa fun fact: tää luku on ollu keskeneräsenä AINAKIN yhen kuukauden :))

Aika kului samaan aikaan nopeasti kuunnellessani muiden epämääräisiä hölinöitä, mutta samaan aikaan hitaasti, sillä eräs mintun väriset hiukset omaava henkilö ei suostunut lähteä päästäni hetkeksikään.

Jonkun ajan kuluttua päätimme yhteistuumin käydä alakerrassa. Osa, kuten minä ja Namjoon halusimme juomista, kun taas Seokjin ja Jimin välttämättä halusivat päästä sisälle lämmittelemään.

•Something ain't right•Sope ff fin•Where stories live. Discover now