•Yoongi•
HOLD UP-
Niin joo perkele unohin kokonaa:Taeyang
-18
-lukion 3
-jäänyt luokalleen huonon käytöksen takiaJiyong
-17 (iha just 18)
-lukion 3
-yksinkertaisesti uniikki poju :3Joo nyt voiaan jatkaa :)
•Yoongi•
Matikantunti saatiin juuri päätökseen ilman mitään opettajan ylimääräisiä huomautuksia minun ja Hoseokin kirjeenvaidosta. Emme viitsineet puhua ääneen, joten kirjoitimme viestimme vihkooni. "Puhuimme" aika laajalti ihmisitä jotka kiusaavat ihmisiä sen takia että he eivät miellytä kiusaajaa. Mainitsin oman menneisyyteni ja Hoseok lupasi olla olematta samanlainen mitä aiemmin tänään, hän sanoi ettei halua aiheuttaa minulle paskaa oloa. En voinut siinä vaiheessa muuta kuin hymyillä ja nojautua Hoseokin olkapäätä vasten. Hoseokin hymyili ja laittoi kätensä olkapäälleni ja veti minut haliin. Olin siinä jonkun aikaa, mutta päätin vetäytyä lopulta takaisin omalle puolelleni pöydästä sillä en halunnut että porukka alkaa katsoa meitä kuin hulluja. Olisin oikeastaan halunnut että se hetki oli kestänyt pidempään.
Kun opettaja antoi läksyt ja luvan lähteä, varmaan puolet oppilaista sinkosi käytävään. Me taas jäimme Hoseokin kanssa odottamaan että ovesta pääsisi ulos. Namjoon tuli luoksemme.
"No pojat, mites teiän matikantunti?" hän sanoi ilkikurisesti.
"Turpa kii. Yhtä paskasti ku ennenki. Eiku itseasias paremmin kui ennen ku oli Yoongi jonka kanssa tehä jotain." Hoseok sanoi Namjoonille.
"Et vissii tykkää matikasta hirveesti." sanoin Hoseokille naurahtaen.
"Siis kyl mä yleensä tykkään ja osaan, mutta tää on yhtä helvettiä aamulla yrittää tajuta jotain kulmia, pinta-aloja tai funktioita." Hoseok vastasi minulle kun aloimme kävelemään ovea kohti.
"Entä sä Namjoon? Ooksä hyvä koulussa?" kysyin Namjoonilta kun pääsimme käytävään.
"No on mulla ainakin 9.5 keskiarvo mutta mä oon suoraan sanoen aika paska luovissa aineissa ni se laskee sitä." hän vastasi kun kääntyi portaisiin.
YOU ARE READING
•Something ain't right•Sope ff fin•
FanfictionMitä voi seurata siitä, kun toisiinsa junassa tutustuneet Hoseok ja Yoongi tapaavat toisensa yllättäen samassa lukiossa? Aloitettu: 29/7/2020 Virheitä korjattu 19/11/2023 alkaen Lopetettu: