•Something ain't right•Sope ff fin•

6. Vieruskaverit

miau uwu :3

•Yoongi•

"Äiti, isä! Jos me ei nyt lähetä nii mä myöhästyn siitä junasta!" huusin vanhemmilleni eteisestä.

"Isä meni jo autolle, mene nyt edeltä niin tulen ihan juuri perässä." äiti huusi toiselta puolelta taloa. 

Laitoin repun selkääni ja otin molemmilla käsilläni kiinni kahdesta suuresta matkalaukusta.
Nimeni on Min Yoongi ja olen muuttamassa Daegusta Seouliin lukioon.
Olisin ollut ihan tyytyväinen täälläkin, mutta serkkuni
Taehyung puhui minut ympäri. Taehyung asui muutama vuosi sitten vielä Daegussa mutta joutui muuttamaan Seouliin kun hänen vanhempansa saivat sieltä töitä.
Olen muutamana kesänä käynyt Taehyungin luona Seoulissa kylässä ja joka kerta olen puhunut jotain että voisipa itsekkin asua siellä, ja nyt Taehyung sai minut JA vanhempani suostuteltua muutton.
No tosin, ei sille pikku pallerolle voi sanoa ei.

Kun pääsin ulos talosta raahasin itseni ja ne kaksi laukkua autolle. Olen ehkä vähän pienikokoinen muihin verrattuna joten kaksi isoa laukkua tuottaa hieman vaikeuksia. Isä avasi auton takakontin ja otti toisen laukuista ja laitoimme laukut takakonttiin.
Isä sulki takakontin ja minä menin istumaan takapenkille laittaen reppuni viereeni penkille.
Isä meni kuskinpaikalle ja sitten odotimme äitiäni hiljaa.
Äiti asteli vihdoin ulos talosta ja varmisti että ovi on lukossa.
Kun äiti oli istahtanut etupenkille ja isä alkoi peruuttamaan pois pihaltamme.
Äiti alkoi kyselemään että onko kaikki mukana.

"Onko sulla puhelimessa akkua?" hän kysyi.
"Kyllä on." vastasin.
"Entä laturi, kuulokkeet, akkupankki?"
"On kaikki niistä." vastasin hetken miettimisen jälkeen.
"Entä junalippu?"
"On se tuolla repussa."

Isän ajeltua noin 20 minuuttia olimme jo melkein asemalla.
Katsoin ulos ikkunasta ja harmittelin että mukava sää menee junassa istuessa.
Ja ihan huomaamattani isä oli jo parkkeerannut juna-aseman parkkipaikalle.
Irrotin turvavyöni, nappasin reppuni ja astuin ulos autosta.
Vanhempani myös tulivat ulos autosta ja isä avasi takakontin.
Otimme laukut ulos takakontista ja laskimme ne asfaltille.
Halasin vanhempiani ja sanoimme hyvästit.

Lähdin asemaa kohti kahta isoa matkalaukkua raahaten.
Keräsin muutamia oudoksuvia katseita asemalla olijoilta, sillä minulla oli yli-iso hempeän vaaleanpunainen collegepaita ja vaaleansiniset tiukat farkut.
Varmaan luulivat hulluksi. Transsukupuoliseksi (MINULLA EI OLE MITÄÄN LGBTQ+ YHTEISÖÄ/OMAA YHTEISÖÄNI VASTAAN). Homoksi. Ei, sitähän mä olen.
Ei, en pukeudu vaaleanpunaiseen sen takia että olen homo, vaan sen takia että Taehyung laittoi minut käyttämään söpöjä vaatteita, koska se oli Taen hirveä vääryys että käytin suurinpirtein pelkkää mustaa.
No sitten kävikin niin että tykästyin tähän tyyliin.
Ja nykyään en oikeastaan ole hetkeen koskenut mustiin vaatteisiin.
Ja ehkä kävi myös niin että blondasimme hiukseni ja Taehyung antoi minulle kasan hius-sävytteitä. Nyt minulla on violettiin taittavat hiukset. Se on mielestäni erittäin nätit.

Seisoskelin hetken aikaa laiturilla ja odotin junan saapumista.
Katselin raiteita ja seiniä, oikeastaan kaikkea.
Mieleeni tuli muisto siitä kun pienenä luin Harry Potteria ja etsin jokaiselta mahdolliselta juna-asemalta laituria 9¾.
Havahduin siihen kun joku pieni poika tuli nykimään paitani helmaan. Katsoin alas poikaan ja hän kysyi:

"Miksi sulla on pinkki paita?" 
"Koska mä tykkään siitä." vastasin pikkuiselle.
"Mullakin oli joskus koulussa pinkki paita mutta mua haukuttiin." poika sanoi apeana.
Kyykistyin pojan tasolle ja sanoin: 
"Sitten kun sä seuraavan kerran pinkin paidan älä anna muiden mielipiteiden häiritä. Se ei oo sun vika jos ne ei tykkää siitä." 
"Daewon! Ei saa lähteä tollalailla minnekkään!" nainen huusi samalla kun käveli meitä kohti.
"Anteeksi kun Daewon tuli tänne kiusaamaan sinua." nainen pahoitteli ottaen pojan kädestä kiinni.
"Ei se mitään haitannut." sanoin ja huomasin että junani saapui.
"Hei nyt mun pitää mennä mun juna tuli." sanoin heille kun lähdin kävelemään junalle päin. 
"Hei! Mikä sun nimi on!" Daewon huusi perääni.
"Yoongi." sanoin hymyillen ja vilkutin heille.

Astuin junaan sisään ja etsin paikkaani.
Hetken päästä löysin paikkani joka löytyi ikkunan vierestä.
Kun pääsin kohdalle aloin miettimään että miten helvetissä saan laukut sinne penkkien päälle.
Katsoin ympärilleni ja näin lipuntarkastajan todennäköisesti aloittamassa kierrosta.
Kun hän oli tullut lähemmäs kysyin voisiko hän auttaa minua nostamaan laukun ylös.
Lipuntarkastaja mies oli minua pidempi ja vahvempi joten se ei ollut hänelle homma eikä mikään nostaa ihan helvetin painava laukku ylös. Kiitin miestä ja kaivoin lippuni repusta.
Mies leimasi lipun jollain laitteella ja sen jälkeen sanoi:

"Muista sitten nousta pois tästä junasta Daejeonissa ja vaihda kakkoslaiturille, siitä pääset Seouliin." 
"Joo tottakai, kiitos paljon." sanoin hänelle ja hän jatkoi matkaansa.

 Kohta juna alkoikin jo liikkua ja katselin vaihtuvaa maisemaa ikkunasta.
Hetken päästä kääsin katseeni syliini ja mietin: tästä se nyt sitten alkaa, uusi alku.
Kaikki mitä Daegussa olin kokenut, nyt jätän sen kaiken taakseni. Taehyung kavereineen saa luvan näyttää minulle kaikki paikat läpi.

Nappasin repustani kirjan jonka olin ostanut joskus miljoona vuotta sitten. Olen lukenut kirjan jo muutaman kerran mutta en voi sille mitään että Becky Albertallin Minä, Simon, Homo sapiens kirja on kuin tehty minulle. Olen käynyt katsomassa siitä tehdyn elokuvan, mutta se ei ollut mielestäni niin hyvä kuin kirja.
Ero minun elämäni ja Simonin elämä eroavat toisistansa on se että en ole rakastunut sähköpostin kautta puhuvan anonyymiin poikaan.
Koska minulla sellaista ei ole. 

Jossain vaiheessa aloin kirjoittelemaan jotain tekstejä ja piirtelemään tähtiä viereen.
Tein sitä niin pitkään kunnes kuulin kuulutuksen.

"Seuraava pysäkki, Daejeonin asema."

Laitoin nopeasti kynän takaisin penaaliin ja tungin penaalin sekä vihkon reppuun.
Nousin ylös ja laitoin repun selkääni. Kurottelin ensimmäistä laukkuani ylhäältä, sen sain vielä helposti alas. Toinen laukku oli taempana ja minun piti kurkotella enemmän.
Sain sen kuitenkin ilman haavereita alas.
Aloin taas raahata laukkujani perässäni ulos.
Odotin kiltisti vaunujen välikössä että juna pysähtyisi.
Tunnen kuinka junan vauhti hiljeni. Pidin laukuistani kunnolla kiinni etten kaatuisi.
Vauhti hiljentyi hiljenemistään ja aloin jo erottamaan Daejeonin juna-aseman laitureita ja rakennuksia.
Ovet avautuivat junan pysähtyttyä kokonaan.
Astuin ulos junasta vetäen laukkuja perässäni.
Etsin katseellani laituria numero kaksi.
Löysin sen jonkun matkan päästä ja kävelin ripeästi sinne että olisin varmasti ajoissa.
Katsoin laiturilla olevaa kylttiä joka näytti junan tulevan viiden minuutin päästä.
Menin istuskelemaan penkille siksi aikaa.
Juna on tulossa Gwangjusta. Maailmassa on monta paikkaa missä haluaisin käydä.
Ehkä teen joskun road tripin ihan täällä koreassa poikaystäväni kanssa. Jos sellaisen ikinä tulen saamaan.
Ei, kyllä minä uskon siihen että jokaiselle on joku tässä julmassa ja kylmässä maailmassa.

Nousin seisomaan kun näin junan horisontissa.
Juna lipui hitaasti minun ja muutaman muun kohdalle.
Ovien avauduttua astuin sisäsään ja lähdin etsimään paikkaani.
Löysin oikean vaunun ja muistelin numeroa penkin kyljessä mihin minun tarkoitus istua.
38, käytävä paikka.
Aloin lähestyä omaa penkkiäni, 41, 42, 37 38!
Nyt löytyi.
Katsahdin nopeasti penkkejä nähdäkseni onko minulla vieruskaveria.
No olihan minulla, erittäin hyvännäköinen sellainen.
Sydämmeni saattoi jättää yhden lyönnin välistä.

Joo minä + iso red bull = luvun kirjoittamista kahteen asti yöllä.
Hyvin meni.