•Something ain't right•Sope ff fin•

2. No Vittu Huomenta Päivänsäde

•Hoseok•

On pimeää koska silmäni ovat kiinni.
Makaan sängylläni peitto puoliksi päälläni ja puoliksi lattialla koska kuka nyt ei pyörisi unissaan.
Taas ollut levoton yö.
Kesti kauan nukahtaa ja heräilin yöllä kuumuuden takia.
On minulla tuuletin, mutta sen hurina häiritsee jo valmiiksi hankalaa nukahtamistani, joten en ikinä laita sitä päälle.
Sen sijaan jätän aina ikkunan yöksi auki ihan siinä toivossa että en saa lämpöhalvausta yöllä.
Ja nyt koska ikkuna on auki kaikki kaupungin äänet ja lintujen viserrys kuuluvat korviini.
Yritin silti vielä saada unen päästä kiinni.
Tosin se oli puoli mahdottumuus kun en laittanut illalla verhoja kiinni JOTEN nyt valon säteet puskevat silmiini estäen minua nukahtamasta uudelleen.
Että no vittu huomenta päivänsäde.

Avasin silmäni tajuamattani olevani ihan sängyn reunalla ja katsahdin ikkunaan päin ja sen seurauksena mätkähdin suoraan lattialle.
Ja nyt kyllä ihmettelen suuresti että miten pääni ei kolahtanut suoraan työpöytäni kulmaan.
Tosin se on vain hyvä etten saa mitään aivotärähdystä.
Voikohan aivotärähdykseen kuolla?
Jos voi niin sitten lyön pääni tahallani pöydän kulmaan.
Joskus vaan sattuu olemaan niitä hetkiä jolloin ei yhtään huvittaisi olla olemassa ja nyt sattuu olemaan sellainen hetki.
"Vittu saatana."
Jotain sellaista satuin päästämään suustani kun nousin istumaan lattialla.

"Hoseok! Mitä sinä oikein riehut siellä!?" kuului äitini ääni alakerrasta.
En vastannut vaan napsautin tuulettimen päälle että huone viilentyisi.
Nousin ylös ja hieraisin silmiäni sekä pörrötin vähän hiuksiani.
Lähdin hiljakseen hoipertelemaan alakertaan.
Kun saavuin keittiöön/mikälie ruokailuhuone onkaan, näin äitini joka kaatoi kahvia kuppiin.
Hän näytti siltä että olisi valmiina lähtemään töihin.
Mitä ihmettä.
Hänellä yleensä alkaa työt 10 ja 12 välillä.
Hetkonen.
"Äiti mitä kello on?"
"9.17, miksi niin? Ja mikä se tömäys oikein oli?"
"Mietin vaan." sanoin ja menin istumaan pöydän ääreen.
"Hoseok vastaa kysymykseen." äitini vastasi ja nojasi ruokapöytään vasemmalla kädellään samalla kun laski kahvikupin eteeni.
"Mitä se sulle kuuluu jos vaikka oisin pommin räjäyttänyt. En mä oo enää mikää 5-vuotias jota pittää koko ajan vahtia ettei se tukehdu tikkariin."
"Ei se välttämättä kuulukkaan mutta ihmettelin vaan että mitä sinä sielä teet." äitini sanoi huvittuneena.
"Okei okei mä onnistuin tippuu sängystä."
"Voi sua sattuiko mihinkään?" hän kysyi ja tuli halaamaan minua ja suukotti samalla takaraivoani.
"Ihme kyllä ei sattunut. Luulin että oisin lyöny pääni."
"No mutta onneksi et lyönyt päätäsi." äiti sanoi halaten minua edelleen.
"Niin joo joudun lähtemään nyt jo töihin vaikka haluaisin paljon mielummin olla kanssasi tänään." hän lisäsi ja irtautui minusta.
"Ei voi mitään." sanoin ja otin leivän käteeni ja haukkasin siitä palan.
Olen muuten aika varma että se ei ollut siinä äsken mutta äiti kai taikoi sen siihen kun katsoin pois päin.

"Hoseok! Tulen sitten iltapäivällä kotiin. Vietetään sitten aikaa." äitini sanoi kun oli vetänyt takkinsa päälle ja etsiskeli avaimiaan taskuistaan.
"Juu." sanoin tuijotellen ulos ikkunasta ikään kuin olisin ollut jossain transsissa.
"No niin... Kaikki on... Heippa Hobi, nähdään iltapäivällä. Olet rakas." hän sanoi ja ennen kuin lähti hän antoi minulle pusun poskelle.
"Niin sinäkin..." mutisin ja kuulin kun ovi sulkeutui.
"Jes. Taas yksin."