•Something ain't right•Sope ff fin•

7. Yhteinen Junamatka

•Yoongi•

Jäin vain tuijottamaan vieruskaveriani.
Hän ilmeisesti nukkui koska ei tehnyt elettäkään jalkojensa siirtämiseksi pois istuimeltani.
En olisi halunnut herättää häntä koska tuo poika näytti suloiselta nukkuessaan.
En kuitenkaan halua seistä loppu matkaa.
Irrotin otteeni toisen laukun kahvasta mutta varmistin että se ei lähtisi karkuun sillä välin kun herätän pojan.
Kurotin käteni nukkuvan pojan olkapäälle ja ravistelin häntä.
Poika avasi hitaasti silmänsä ja minä vedin käteni nopeasti takaisin.
Juuri herättämäni pojan silmät olivat kauniit.
"A-anteeksi, täs ois mun paikka." sanoin vähän hermostuneesti.
"Aa sori mä luulin et siihen ei tulis ketään." ja hänen äänensä, taivaallinen. Mahtaakohan hän olla enkeli?
Poika siirsi jalkansa repun viereen penkiltä mutta jäin silti seisomaan.
"Voisitko sä auttaa mun nostamaan nää laukut tonne ylös?" rohkenin kysyä.
"Joo tottakai." hän vastasi ja nousi ylös paikaltaan.
Poika oli minua varmaan viisi senttiä pidempi ja oli myös selvästi vahvempi.
Hän otti kiinni toisesta laukustani ja nosti sen ylös ja auttoi toisenkin laukun nostamisessa.
Kun hän oli saanut laukun ylös, juna nytkähti liikkeelle ja minä paiskauduin selkä edellä penkin kulmaan ja auttajani paiskautui minua päin, mutta ei törmännyt minuun koska onnistui ottamaan tukea penkistä.
Ja tässä vaiheessa olimme erittäin lähekin kasvojemme etäisyydestä puhumattakaan.
"Kiitos paljon." sanoin hiukan nolona kun toinen poika oli saanut tasapainon takaisin ja seisoi nyt suorassa kauempana minusta.
"Ole hyvä." hän väläytti pienen hymyn minulle ennen kuin istuutui takaisin paikalleen.
Tällä kertaa minäkin istuin alas ja laskin reppuni jalkatilaan.

Olimme jonkun aikaa kunnes rohkenin rikkomaan hiljaisuuden välillämme.
Halusin tuntea tämän pojan.
Nyt tai ei koskaan.

"Öö.. Mikä sun nimi on?"  kysyin vähän ujosti.
"Jung Hoseok, entä sun?"  
"Min Yoongi..."
"Niin joo oliko sulla ruumiita niissä laukuissa vai miksi ne oli niin painavia?" Hoseok kysyi pienesti naurahtaen. 
"Siis tietenki ja sä oot mun seuraava uhri. No ei vaa, mä muutan Seouliin ja siellä on kaikki mitä mä onnistuin valitsemaan ja mahduttamaan. Meetkö sä Seouliin asti?" kun sanoin häntä uhriksi hänen silmän laajenivat söpösti ja naurahdin hänen reaktiolleen.
"Joo menen, käyn lukiota siellä."
"Minkä ikänen sä olet?" kysyin kiinnostuneena ja ehkä salaa toivoen että päätyisin samaan lukioon. En vain viitsinyt kysyä mitä lukiota hän käy.
"17"
"Millon sulla on synttärit?"
"18.2."
"Voi perse." tuhahdin.
"Mitä ihmettä."
"Sä oot mua ehkä kolme viikkoa vanhempi."
"Oho, taas" hän sanoi yllättyneenä.
"Taas?"  kysyin ihmeissäni.
"Oon mun kaveriporukan toiseksi vanhin."
"Varmaan kivaa. Mä tiiän ehkä viis tyyppiä Seoulista."
"No kyllä se siitä kunhan pääset tutustumaan sun koulun ihmisiin."

"No mun serkku varmaan pakottaa mut mukaan johonki. Nyt kun mietin, miten ihmeessä sillä oli jo kasilla lukiolainen kaveri." sanoin ja katsahdin hämmentyneenä seuraavan penkin selkänojaa.

"Ittekki miettiny sitä samaa kun puolet meidän porukasta oli vielä ylä-asteella. Niiku miten ne on päätyny hengailemaan keskenään."

"Ei mitään käryä."

Sitten kumpikin meistä hiljeni.
Yritin kovasti miettiä mitä sanoisin seuraavaksi, mutta huomasin Hoseokin jo tekevän jotain puhelimellaan.
Olin oikeasti vähän turhautunut ja pettynyt että keskustelu ei kestänyt kauemmin.
Hetken mielijohteesta avasin reppuni ja otin punakantisen kirjani sieltä. Tiesin että minulle tulisi parempi mieli sitä lukiessa. 

"Toi on hyvä kirja." kuulin Hoseokin sanovan.
"Ai ootko säki lukenu tän?" kysyin ja katsoin häneen.
"Olen olen. Se on vähän niinkuin mulle tehty."
"Ai onko sulla sähköposti ihastus joka tietää sut mutta sä et tiiä sitä?" kysyin naurahtaen samalla.
"No, ei mutta, öö... Mä uskon ettet sä oo kovin homo vastainen kun sä luet tota." Hoseok selitteli.
"Yritätkö sä sanoo et oot homo?"
"No, joo..."
"Hei meillähä on jotai yhteistä."
"Ai siis, säkin oot siis homo?" hän sanoi ihmeissään.
"Joojoo olen olen enkä muuksi muutu." sanoin jo nauraen.