•Something ain't right•Sope ff fin•

3. Sprite

•Hoseok•

Sen jälkeen kun äitini lähti kului hetki ennen kun sain itseni liikkeelle.
Kävelin yläkertaan huoneeseeni ja rojahdin sängylleni.
Mietin että pitäisikö jatkaa nukkumista mutta tulin siihen lopputulokseen että kofeiinin takia se veisi turhan kauan aikaa.
Aloin miettimään mitä tekisin yksin ollessani.
Yleensä kun äiti sanoo iltapäivä hän tarkoittaa suurinpiirtein kahden ja neljän välistä aikaa.
Ja kello on about puoli 10.
Nousin ylös sängystä ja nostin peittoni lattialta koska en 'jaksanut' nostaa sitä aikaisemmin.
Pidin peittoani käsissäni ja tuijotin hetken ajan sänkyäni ja mietin jaksaisinko pedata sitä.
Tulin siihen lopputulokseen että petaan sen.
Siihen on sitten mukavampi mennä illalla.
Tämän jälkeen aloin kävelemään pientä ympyrää keskellä huonettani ja miettimään vaihtoehtojani.

Hetken miettimisen jälkeen tulin siihen tulokseen että lähden käymään eräässä paikassa mikä on niin kuin 'oma salainen paikkani'.
Löysin sen paikan pienenä enkä ole vieläkään kertonut siitä paikasta kenellekkään.
Haluan ja saan olla siellä rauhassa.

Mutta sitten tuli toinen ongelma vastaan.
Vaatteet.
Joutuisin kävelemään kaupungilla ja ajattelin kuitenkin käydä kaupan kautta.
Plus tuolla on ihan varmasti +30°C lämmintä.
Sinnehän kuolee jos ei laita shortseja ja t-paitaa.
Minulla on vähän niin kuin oma sääntö itseni kanssa siitä että en mene julkisesti t-paidassa minnekkään, koska en halua näyttää ranteitani, jotka ovat jostain syystä täynnä arpia.
Muokkaan sitä aikasempaa sanomistani: vaikea masennus.
Samasta syystä vaatekaappi näyttää mustalta.
Ja vaikka kaikki vanhat värikkäät vaatteeni ovat täällä en aio käyttää niitä koska masis af.

Aloin penkomaan vaatekaappiani ja onnistuin löytämään sieltä jotkut mustat shortsit.
Otin yö vaatteni pois päältäni ja heitin ne sängylle.
Vedin shortsit jalkaani ja siinä samassa katsahdin peiliini mistä näin itseni kokonaan.
Jäin katsomaan itseäni.
En pitänyt näkemästäni.
Otin nopeasti vain jonkun paidan kaapista ja otin puhelimeni pöydältä, sitten juoksin ulos huoneesta.

Olohuoneeseen päästyäni nakkasin puhelimeni sohvalle ja vedin samantien paidan päälle.
Se oli musta pitkähihainen.
Onneksi se sentään oli ohut.
Otin puhelimen sohvalta ja kävelin keittiöön missä kotiavaimiani yleensä säilytin.
Ne löytyivät siitä mihin ne olin aikaisemmin ne jättänyt.
Sitten kävelin eteiseen ja vedin kenkäni jalkaan.
Kävelin ulos ja lukitsin oven perässäni.

Hetken käveltyäni olin jo aivan hiessä koska tuo helvetin aurinko paistaa suoraan minuun.
Yhtäkkiä viereeni ilmestyi tyttö joka on asunut naapurissani jonkun vuoden.
"No hei Hoseok" hän sanoi jotenkin... viettelevästi?
Voi helevetti ei kai hän vain nähnyt minua juoksentelemassa ilman paitaa.
"Hei..?"  vastasin hiukan epäröivästi.
"Mietin tässä ihan vaan ohimennen että haluaisitko joskus käydä meillä." hän kysyi ja näin selvästi että hän yritti vaikuttaa mukamas viattomalta.
"Hei mulla on menoja niin tuskin kerkeän." näin alkuun en halunnut vielä huutaa hänelle, mutta jos tuo ei ala kohta lähtemään nii pitää miettiä uudestaan.
"Kai sä voisit vähän aikaa järjestää vierailulle." tuo takiainen sanoi edelleen muka viattomana.
"Kerro joku syy."
"No vaikka se että sun lihaksia olisi kiva katella vähän lähempää." hän sanoi jo ihan selkeästi viettelävästi ja hivuttautui jo melkein kiinni minuun.
"Hei nyt, hajurako. Ja ei, en ole kiinnostunut tekemään mitään kanssasi joten painu vittuun ja jätä mut rauhaan." sanoin vittuuntuneena peittäen sen että minua jopa hieman ahdisti toisen tungettelu.
"Mutta oppa-"
"Minä en ole mikään helvetin oppa enkä varsinkaan sinulle. Nyt, lähde!" huusin hänelle ja taisi vähän säikähtää, koska hän hiljeni ja kääntyi toiseen suuntaan.

Ja mukava näin korttelin päässä huomata että olen kävellyt siitä kaupasta ohi.
Vittu jes. Kiitti naapurin huora.
Kävelin vähän suutuspäissäni takaisin kauppaan ja astuin kauppaan sisään.
Kiertelin hetken aikaa ja mietin myös huomisia juna eväitä mitkä pitäisi myös ostaa.

Latelin kassalle 2 spriteä (toinen tälle päivälle ja toinen huomiselle), karkkipussin, valmis kahvin ja jotain leivän kaltaista mitä löysin paistopisteeltä sekä paperikassin koska save the turtles sksksks.
Vedin korttini puhelimen kuorista ja maksoin lähimaksulla.
Laitoin ostokset kassiin ja sanoin heipat myyjälle.

Nyt enää pitäisi päästä puistoon asti jossa salainen paikkani on.
Sinne kestää kävellä noin 10min.
Puisto ollaan sijoitettu järven viereen.
Tosin puisto kohoaa ylöspäin ja ns rajoittuu pusikkoon jonka takana on varmaan 5 metrin pudotus.
Mutta älä huoli, jos tiput niin siinä on kuitenkin se järvi.
Tosin siinä on kuulemma kivipohja joten sinne hyppimistä ei hirveemmin harrasteta.
Eikä ihmiset hirveämmin käy jyrkänteen lähellä, koska puisto laskee kuitenkin järven rantaan eikä vanhemmat halua lastensa tippuvan korkealta.

Puistoon päästyäni suuntasin puiston rajaa kohti missä se pudotus jyrkänne mikälie sijaitsee.
Päästyäni pusikon vierelle, lähdin kävelemään sen vierellä kunnes näin pienen vihreän langan pätkän jonka olin sitonut oksaan silloin pienenä kun halusin tulla uudestaan tänne.
Aloin harppomaan pienen pusikon läpi oksia väistellen.
Hetken päästä pääsin jo pois pusikosta ja eteeni avautui oma salainen paikkani.
Pieni kohta jossa ei ollut kasveja vaan kiveä jossa oli mukava istuskella.
Siitä näki järven kokonaisuudessaan ja kaupungin vilskeen ja menon.
Takana kasvavat puut varjostuvat mukavasti kohtaa jossa vietän aikaa.
Se oli juuri sopivan kokoinen kahdelle istuttavaksi, ei sitä tiedä jos joskus tulisin tänne poikaystäväni kanssa.

Istahdin alas siihen samaan kohtaan mihin aina.
Se toi mieleen kaikki asiat mitä olen käynyt läpi täällä oleskellessani.
Se kuinka tajusin olevani homo, kuinka tulen kaapista ulos, isän lähtö, vanhempien riidat, se että minua kiusattiin yläasteella, masennus ja se että pitäisikö vaan tehdä itsemurha.
Tänään kuitenkin olin päättänyt yrittää olla vapaa huolista ja hymyillä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
Jotenkin se on tosi rauhoittavaa olla täällä ja niin.
Onnistun yleensä kuluttamaan täällä monta tuntia.
Olen monesti tullut tänne ihan lukemaan, kirjoittamaan tai piirtämään.
Välillä tykkään kirjoittaa laulun sanoja, se on terapeuttista.
Olen oikeastaan alkanut tosissaan tekemään kappaletta.
Vaikka pidän laulamisesta, ja olen kuulemma hyvä siinä ainakin ystäväni Jimin niin väittää, niin hip hopissa/räpissä on jotain niin kiehtovaa että olen haastanut itseni tekemään siitä kappaleesta räpin.
Vaikka siitä todennäköisesti ei tule yhtään mitään, eiku vittu se positiivisuus.
Naurahdin tässä vaiheessa vähäsen omille ajatuksille.
Ja vaikka olenkin surkea piirtämään, niin olen itsekkin huomannut selvän kehityksen ensimmäisten ja uusimpien 'teosten' välillä, niin myös äitini on.

Kun olin hetken aikaa miettinyt sitä sun tätä, minua alkoi vähän janottaa ja kurotin kassilleni ottamaan spriteäni.
Vetäydyin vähän kauemmas reunasta etten onnistuisi yeettaamaan mitään järveen.
Otin spriten ja karkkipussin pois kassista ja katsoin karkkien ravintosisältöä.
No voi perse kuinka paljon näissäkin on sokeria ja kaloreita.
Vitut, en jaksa välittää, ne kuluu kuitenki tässä päivän mittaan.
Avasin karkkipussin ja otin sieltä karkin ja heitin sen suuhuni.
Avasin myös spriten ja otin siitä huikan.
Jotenkin kuitenkin onnistuin pudottamaan avonaisen pullon syliini.
Nostin sen nopeasti ylös ettei kaikki läiky päälleni.
Kyllä pulloon vielä jäi paljonkin mutta varmaan desin verran oli läikkynyt housuilleni niin että näytti siltä että olisin kussut housuun.
"No voi perse." huokaisin
"Hobi sä naurat tälle vielä joku päivä, rauhotu, tää ei kaada maailmaa eikä kukaan nää." yritin rauhoitella itseäni.
Joudun siis odottamaan niin kauan että huosuni kuivuvat.
Mutta sehän vaan tarkoittaa että saan viettää aikaa täällä eikä se haittaa yhtään.

Siis niiku wattafak usko tai älä tässä luvussa on joku 1100 sanaa.
Saa kommentoida että onko se hyvä vai ei.