Salaisuudet Ruusutarhassa

4. tulipalo on irti

Adrian

Läksyjen tekemisen aikana sekä sen jälkeen mun mieli harhailee vain siinä tulipalossa. Aihe ahdistaa mua erityisen paljon, enkä pysty ajattelemaan mitään muuta. Tulipalo olisi mulle maailmanloppu. Etenkin, jos kotini syttyisi palamaan. Mulla ei olis sen jälkeen mitään. Pitäisi äkkiä vain lähteä ovesta ulos. Puhelimen mä varmaan kerkeisin ottamaan, mutta kaikki muu jäisi palamaan poroksi.

Havahdun ajatuksistani ja kaadun nojaamaan tuolini selkänojaa vasten. Vatsaani sattuu ja edelleen kurkkua kuristaa. Ei pitäisi ajatella tuota tulipaloa, kun se vaikuttaa muhun näin paljon.

Otan puhelimen kouraani ja katson viestejä läpi. Meena on laittanut pari viestiä koskien tulipaloa. Myös Elisa on laittanut viestin koskien viikonlopun bileitä. Se oikeasti haluaisi mut sinne. En vaan tiedä jaksanko mennä. Koko Lily on varmaan sekaisin tuosta tulipalosta ja mistä muusta siellä bileissä puhuttaisiin... Sen näkee huomenna, kuinka paljon tämä vaikuttaa Lilyyn ja sen asukkaisiin.

Ajatukseni harhailee Elisan vanhempiin. Hänen isänsähän on palomies. Onkohan Elisa kunnossa? Hänen isänsä työkeikat varmasti käyvät rankoiksi koko perheelle.

Koen, etten ole vielä niin läheinen Elisan kanssa, että kysyisin asiaa. Silti mua huolettaa, vaikka yritän elää rennosti. Viime aikoina mä muutenkin olen huolehtinut asioista aika paljon. Ei aavistustakaan, että mistä se johtuu, kai se vaan liittyy tähän vanhenemiseen.

Ajatukseni harhailevat taas niihin bileisiin. Mun tekisi mieli juoda tai edes maistaa alkoholia. Voisin ainakin tehdä päätöksen siitä, että tuleeko musta aivan sairas bilehile, vai absolutisti. Koska tässä iässä, noiden kahden välimuotoa ei ole taatusti olemassa. Joko juodaan aivan liian paljon tai sitten ei ollenkaan. Tai sitten ne on vaan mun typerät aivot, jotka ajattelee ääripäitä.

Mun puhelin pärähtää soimaan, jolloin säikähdän vähän. Nappaan kapistuksen käteeni ja katson kuka soittaa. Elisa? Mä vastaan puheluun, joka muuttuukin videopuheluksi.

Great, mulla ei oo paitaa päällä kuumuuden takia, sekä en suihkun jälkeen ehtinyt pukea muuta, kuin bokserit.

"Adrian!" Elisa kivahtaa ja mä käännän katseeni näyttöön.

"Mitä? Miksi sä soitat mulle tähän aikaan?" Kysyn ihmetellen ja katson Elisan kasvoja. Hän on selkeästi itkenyt.

"No tuntu turvalliselta soittaa sulle, mua ahdistaa aivan sairaasti", Elisa selittää ja mä lasken puhelimeni nojaamaan vasten metallista kynäpurkkiani.

"Mikä sua ahdistaa?" mä kysyn. Elisa pyyhkäisee silmäänsä ja katsoo mua takaisin.

"Toi tulipalo, iskälle tuli tietysti hälytys siitä ja nyt se on siel sit sammuttamassa sitä", Elisa selittää mulle ja mä kuuntelen ymmärtäväisenä.

"Se kuule varmasti hoituu parhaalla mahdollisella tavalla, koska sun isäs on siellä. Se osaa hommansa kyllä", mä tsemppaan ja näen kuinka Elisan suupielet hieman nykivät ylöspäin. Mä hymyilen pienesti ja katson tyttöä, joka räplää hiuksiaan.

"Keskeytinks mä jotain, ku soitin?" Elisa kysyy. Pudistan päätäni.

"Läksyjä vaan tein", sanon ja Elisa nyökkää apeasti.

"Oikeesti, rauhoitu. Kyllä se sieltä kotiin tulee heti, kun tilanne on hallinnassa", tsemppaan vielä, sillä selkeästi Elisa tarvitsee sitä.

"Jooh. Palomiehen tyttärenä on kamalaa", hän huokaisee ja mun käy sääliksi Elisaa. Ei hän ole pystynyt vaikuttamaan asiaan tietenkään.