Adrian
"Karsinogeeneistä puhuttaessa...", opettaja selittää, mutta mua ei oikeastaan kiinnosta. Haluaisin jo kotiin ja sen jälkeen Meenan kanssa urheilemaan.
Eilinen sunnuntai meni bileistä toipumisessa ja vaihdettiin keilaus sekä sulkapallo tälle päivälle. Mä en edes juonut mitään, paitsi huikan Meenan taskumatista, mutta mulla oli silti kamala olo koko päivän. Kai se vaan johtui väsymyksestä ja ahdistuksesta.
Kaikki luulevat mun olevan itsevarma, karismaattinen ja viettelevä latino-teini, joka kutsuu kaikki sänkyynsä, mutta mä en oo mitään noista. Paitsi latino ja teini.
Oikeasti mä olen ujo, kiusallinen ja aivan uutukainen seksin suhteen. En mä ikinä saanut mitään seksuaalikasvatusta. Vanhempani ovat aika lailla uskonnollisia, minkä vuoksi he olettavat, etten mä tekisi mitään syntistä. Samalla he kannustavat mua elämään nuoruuttani.
"Adrian, vastaisitko 1. tehtävän c-kohtaan suullisesti?" Opettaja kysyy ja mä käännän katseeni kirjaani.
"En tiedä", vastaan totuudenmukaisesti ja punastun hieman. Nolottaa. Mä en oikeastaan ikinä ole ollut mikään hyvä koulussa ja hyvien numeroiden saaminen on mulle hankalaa. Se vaatii paljon ylimääräistä työtä vapaa-ajalla. Mieluummin mä vain urheilisin.
"Jaahas, entäs Mimi?" Opettaja sanoo hieman pettyneenä. Mä puren poskeani jälleen. Hitto, mun on pakko skarpata.
Tunti päättyy ja mä alan pakata kirjojani laukkuuni. Opettaja huikkaa mulle, että voisinko jäädä juttelemaan toviksi. Mä tietenkin myönnyn, ei mulla ole kiire minnekään.
"Adrian. Ymmärrän, että tilanne on uusi ja jännittävä. Espanjaan varmasti jäi paljon hyviä muistoja ja ystäviä. Olisi kuitenkin aika alkaa skarppaamaan, tai mä en voi päästää sua kurssista läpi", opettaja selittää ja mä vain nyökyttelen.
"Eli se ei riitä, että pääsen kokeesta läpi?" Kysyn epävarmasti.
"Valitettavasti se ei riitä. Sun täytyy näyttää jonkinlaista osaamista myös tunneilla", opettaja sanoo, "Espanjassa on varmaankin eri käytäntö, mutta näin meillä täällä Yhdysvalloissa tehdään."
"Okei, mä lupaan skarpata", sanon ja nostan suupieleni pakotettuun hymyyn.
"Mahtavaa, ja totta kai saa sanoa, jos jokin asia tuntuu haastavalta. Voin hankkia sulle sitten yksityisopettajan. Kuitenkin, kun saattaa olla kielimuuri näissä opiskeltavissa asioissa, kun eihän siellä Espanjassa puhuta englantia ja niin edelleen", opettaja selittää ja mä vain räpsyttelen. En odottanut ihan tuollaista sepostusta.
"Joo, kyllä multa englanti taittuu. Jos mä nyt yritän kuitenkin itsekseni vielä", hymähdän vain. Opettaja nyökkää ja antaa mulle luvan poistua.
Nappaan reppuni selkääni ja hipsin pois luokkahuoneesta. Ihan kuin tuo opettaja tietäisi mun elämästä tai Espanjasta yhtään mitään. Varmaan se on googlannut nuo kaikki asiat..
Ruokavälkällä mä pyörittelen haarukkaa kädessäni. Kouluruoka on ihan hyvää, mut mulle ei vaan maistu. Mua mietityttää opettajan sanat. En mä tulisi pääsemään kurssista läpi millään. Kokeeseen on vajaa kolme viikkoa ja uutta asiaa tulee joka tunnilla. Sen lisäksi mun pitäisi opetella ne vanhatkin asiat, sillä en oo yhtään tietoinen mitä ollaan edes käyty läpi koko kurssilla.
"Adrian, mikä mättää?" Meena kysyy ja mä vaan hymähdän.
"Koulu stressaa, ei sen kauheempaa", vastaan lyhyesti. En mä jaksaisi selitellä enempää. Selviän tästä yksinkin.
YOU ARE READING
Salaisuudet Ruusutarhassa
Roman d'amourEspanjalainen Adrian muuttaa perheensä kanssa Fuengirolasta Yhdysvaltoihin Lilyyn. Hän haluaa kuulua porukkaan ja tämän vuoksi tutustuu moniin ihmisiin. Matkassa mukana kulkee Meena ja Jakke, joihin Adrian tutustui ensimmäisenä koulupäivänä. Yläaste...