Jamaine

2. Musta enkeli

-Pelottaako? yksi pojista sähisi ja potkaisi mustahiuksista poikaa.
Kolme poikaa jatkoivat potkimista, kunnes mustahiuksinen poika nousi ylös. Tarkkailin hänen kasvojaan. Hän näytti keskittyvän johonkin ankarasti. "Älä anna sen tulla, älä anna sen tulla." Poika puristi kätensä nyrkkiin, kunnes yksi pojista tarrasi häntä käsistä ja painoi ne seinää vasten. Toinen pojista valmistautui lyömään ja minä tunsin vihlaisun sydämessäni. Kävelin ripein askelin poikien luokse, irrotin voimalla käsiä pitelevän pojan kädet ja asetuin mustahiuksisen pojan ja kolmen pojan väliin.
-Te joko lähdette tai kärsitte, sähisin.
Kaksi poikaa katsoivat minua epäuskoisina ja ivallisesti. Kohotin kulmiani ja siristin silmiäni pojalle, jonka kädet olin irottanut. Hän säpsähti ja sanoi nopeasti muille pojille:
-Tulkaa.
Pojat lähtivät kuiskaillen ripeästi pois. Käänsin katseeni oikealle ja huomasin platinablondin muiden tyttöjen seurassa katsoen minua suu auki.
-Rose, tulisitko tänne? hän kysyi.
Katsoin häntä epäröiden ja lopulta kävelin hänen luoksensa.
-En suosittelisi, että olisit hänen – hän nyökkäsi kohti mustahiuksista poikaa – kanssaan. Kaikki vihaavat häntä, joten jos haluat porukkaan mukaan, kierrät hänet kaukaa, okei?
Käänsin katseeni kohti poikaa. "Miksi se uusi tyttö auttoi mua? Toisaalta ehkä hän ei tiennyt asemaani tässä koulussa ja nyt hän saa senkin selville. Menetin jälleen mahdollisuuteni." Poika katsoi minua nopeasti, mutta käänsi katseensa alas huomattuaan omani. Hän lyyhistyi lattialle istumaan ja painoi kätensä kasvojensa eteen. Näin kuinka hän tärisi ja tein päätökseni.

Kävelin sanaa sanomatta pojan luo ja istuin hänen viereensä. Blondi jäi tuijottamaan minua ihmeissään. Kysyin hiljaa pehmeällä äänellä:
-Oletko kunnossa?
Poika säpsähti, sillä hän ei ollut huomannut minua. "Puhu nyt tässä on tilaisuutesi." Poika aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla ja lopulta tyytyi vain kohauttamaan hartioitaan. Katsoin pojan pelokkaisiin taivaansinisiin silmiin ja hymyilin lempeästi.
-Mikä nimesi on?
Poika epäröi hetken. "Ei hän satuta, hänhän auttoi minua."
-Daniel, poika sanoi erittäin hiljaa pehmeällä äänellä.
-Olen Rose, vaikka sen varmaan tiesitkin jo, sanoin.
Daniel nyökkäsi varovasti. Samassa kello soi välitunnin loppumisen merkiksi. Nousin ylös lattialta ja jäin odottamaan Danielia. Hän nousi,mutta hänen jalkansa petti ja koko poika rojahti takaisin lattialle. Hän punastui hiusrajaansa asti. "Tyhmä kömpelö et osaa tehdä muuta kuin nolata itsesi." Ojensin Danielille käteni, jota hän katsoi kummissaan hetken kunnes tarttui siihen. Vetäisin yhdellä liikkellä hänet ylös -tiesin, että Daniel tunsi voimani-, tunsin hänen pehmeässä kädessään haavoja.

Kävelimme luokkaan vierekkäin ja törmäsin kuin seinään. Kymmenien erilaisten ajatusten kirjo täytti huoneen ja päähäni iskeytyi viiltävä kipu. Yksi ajatuksista ponnahti terävänä muiden ylitse."Onneksi hän sai kaverin." Iskin salamana katseeni henkilöön, jolle ajatukset kuuluivat kuin hän olisi kutsunut minua nimeltä. Poika säpsähti tuntiessaan katseeni. Pitäisi tottua uusiin ihmisiin ja ajatuksiin ellen aikonut paljastaa itseäni ja ennenkaikkea, pitäisi opetella sulkemaan ajatukset taustalle.

Pulpettien korviaraastava ääni kaikui luokassa, kun niitä siirrettiin ja ryhmiä muodostettiin. Opettajamme katsoi tyytyväisenä tulevia ryhmiä, kunnes huomasi minut ja Danielit ja huokaisi syvään."Aina näitä ulkopuolisia." Tuhahdin ja otin häneen katsekontaktin.Opettaja säpsähti, kun nujersin hänet katseellani. "Onneksi he voivat olla kahdestaan, ettei tarvitse laittaa muiden mukaan." Päässäni naksahti, mutta vedin mustat pitkät kynteni kämmeniini ja hillitsin itseni. Kuinka alas arvoisat ammattitaitoiset opettajammekin vajoavat, vaikka vain ajatuksissaan. En ihmetellyt lainkaan, miksi Danielin kiusaamiseen ei oltu puututtu.
-Kenellä ei ole ryhmää? opettajamme kysyi, kuin mitään ei olisi tapahtunut hänen päänsä sisällään.
Mulkoilin häntä ja nostin käteni. Danielkin nosti kätensä.
-Te voitte olla varmaan pari.
Daniel tapitti minua hiustensa takaa varovasti, kun opettaja kasasi lappuja eteemme. Nojauduin hieman häntä kohti laittaessani pinon väliimme, Daniel säpsähti ja liikahti vaistomaisesti kauemmas. Kuinka paljon tuo suloinen poika taivaansinisine silmineen on joutunut kokemaan?