Jamaine

14. I can walk on water, I can fly

- Pimeyden armeija, sielut, liikaa mulle, melkein parahdin.
Tuntui kuin päälläni olisi kasa raskaita kiviä, jotka painoivat minua kasaan. Olin yksin vaikka istuin Danielin ja Lucyn välissä.
- Lucy, tuota... tiedätkö, miksi kaikki maailman Jamainet ovat juuri täällä eivätkä missään muualla?
- En oikeastaan, mutta minulla on arvaus, ensimmäinen Jamaine, eli hän jota vastaan taistelemme, syntyi täällä, tämän kaupungin maasta, ilmasta ja taivaasta, muodostui siitä. Hän on juurtunut tänne, kirjaimellisesti, ja me olemme osa sitä juuriverkostoa.
- Mutta minähän asuin muualla, kaukana täältä aikaisemmin, sanoin ja hieroin sormillani päätäni, päässäni alkoi tuntua ikävä jyskytys, kuin pääni halkeaisi.
- Kohtalo ja juuret todennäiköisesti johdattivat sinut tänne, Lucy totesi hymyillen.
Minulla oli liikaa kysymyksiä. Purin alahuultani mietiskellen mitä kysyisin seuraavaksi ja katseeni osui Danieliin, joka näytti ajatuksiinsa uppoutuneelta.
- Mitä mietit Daniel?
Daniel hätkähti ja selvitti päätään:
- Sitä loitsua, te saatte ne zombiet sillä puolellenne. Mietin myös, että mitä muita olentoja saatte samalla loitsulla puolellenne.
- On olemassa loitsu, jolla saamme linnut ja muut maailman eläimet puolellemme. Volucres vacatio exemptio marinis piscibus animalium rerumque exemptio a mundi pati, consectetuer adipiscing elit, erit auxilium.
- Vapautukaa taivaan linnut, vapautukaa merien kalat, vapautukaa maailman kärsivät eläimet ja oliot, kääntykää puoleemme, Daniel käänsi.
Minun ja Lucyn päät kääntyivät yhtäaikaa Danieliin päin yllättyneesti.
- Miten sä käännät latinaa noin hyvin yhtäkkiä? kysyin.
Daniel kohautti olkapäitään ja totesi:
- Olen nopea oppimaan.
- Vähän liiankin nopea, mutisin. Oliko Danielille syntymässä yliluonnollinen kyky?
- Tuo kuullostaa aika tyhmältä käännettynä, Lucy sanoi nauraen.
- Mikä tässä on parasta? kysyin heilauttaen kättäni kaaressa hänen edessään.
- Tulkaa niin näytän, hän virnuili.

Seisoimme kanavasillan vieressä, joen rannassa.
- Tämä on melkein parhainta, Lucy sanoi hymy korvissa.
Sitten hän astui askeleen kohti veden pintaan, taistelin refleksiä vastaan, etten sulkisi silmiäni. Kun Lucy astui toisen askeleen, silmäni laajenivat ja katsoin epäuskoisesti kuinka hän käveli veden päällä. Hieroin varmuuden vuoksi silmiäni, tämähän oli kuin Raamattua lukisi. Lucy heilautti kutsuvasti kättään ja minä kävelin hitaasti ihan vesirajaan saakka. Sitten laskin varovasti jalkani veden päälle. Se upposi molskahtaen jäiseen veteen. Lumi oli satanut maahan muodostaen mäkiä ja kumpuja, mutta joki ei ollut jäätynyt. Kiljaisin ja Daniel kaappasi minut syliinsä.
- Sinun pitää luottaa siihen, että osaat kävellä veden päällä, et saa ajatella mitään muuta kuin, että osaat ja pystyt siihen, Lucy opasti.
Irroittauduin Danielin syleilystä ja työnsin muut ajatukset sivuun. Keskityin ainoastaan siihen ajatukseen, että pystyisin siihen. Otin varovaisen askeleen jälleen kohti veden pintaa. Tällä kertaa jalkani ei uponnut, vesi muuttui jalkani alla tasaiseksi ja kannatteli minua niin kuin paksu jää. Astuin toisen askeleen ja kasvoilleni nousi voitonriemuinen hymy. Sitten ryntäsin juoksujalkaa Lucyn luo.
- Minä onnistuin! Hehkutin ja juoksin takaisin, suoraan Danielin syliin suukottaen hänen poskiaan, otsaansa, leukaansa, nenänpäätänsä ja lopulta hänen pehmeitä täydellisen muotoisia huuliaan. Lucy rykäisi ja ilmestyi viereemme:
- Parhain on vielä edessä, katsokaapas tätä, hän sanoi.
Suorastaan järkytyin, kun hän kohotti kätensä ilmaan, piirsi niillä kaaren päänsä päälle ja kuiskasi:
- Dimitti, kasvattaen kauniit hohtavanvalkoiset siivet, joilla hän lensi puiden yläpuolelle tehden ympyröitä ja monimutkaisia kuvioita. Tälläkertaa minua ei tarvinnut kehottaa, piirsin samanlaisen kaaren pääni yläpuolelle ja kuiskasin:
- Dimitti.  Tällä kertaa onnistuin ilman Lucyn apua. Se oli mahtavin tunne ikinä, se ei tuntunut siltä, niin kuin olisi työntänyt pään liikkellä olevasta lentokoneesta ulos, se tuntui vapauttavalta. Tuuli hyväili kasvojani ja tunne huumasi minut. Kiljahtelin ja hihkuin onnesta liitäessäni ylös ja Lucyn luo. Daniel näkyi pienenä pisteenä alhaalla. Näin ylhäältä talomme ja hautausmaamme.

Hetken lennettyäni Daniel näytti kyllästyvän odotteluun joten syöksyin alas Lucyn perässä. - Miten nämä saa pois? kysyin heilauttaen siipiäni.
Lucky sulki siipensä kasvojensa eteen ja kuiskasi:
- Dimitti.
Tein saman perässä ja siipeni katosivat savuna ilmaan. Daniel kaappasi minut käsivarsilleen ja suuteli huuliani:
- Nyt oot virallisesti mun oma enkeli.
- Tuijotin Danielia silmät pyöreänä, hän ei edes näyttänyt yllättyneeltä, vaikka itse en edes käsittänyt sitä tosiasiaa, että lensin juuri.

Makoilin sängylläni, Daniel ja Lucy olivat lähteneet tuntia aiemmin. Päivä oli ollut huikea, olin saanut tietää Jamaineista lisää ja kokenut uskomattomia asioita. Ja Danielin kosketus oli polttanut ihoani...Claire. Ajatukseni ajautuvat siihen sieluun. "Minun sieluni elää yhä, kiertelee yhä entistä kotiani, hautausmaata, huonettani ja jokaista paikkaa täällä, missä vanhempani ovat käyneet.. Minun kanssani voi kommunikoida, vain jos haluaa hyvää, haluaa auttaa. Minun sieluni kirjoitti tämän ja minun sieluni kärsii yhä. " Olikohan tämä sen huone? Voisinkohan kommunikoida hänen kanssaan? Ensimmäiseksi harkitsin spiritismiä, mutta sitten tyydyin vain hakemaan kaapistani kuusi valkoista kynttilää ja tulitikut. Sytytin kynttilät ympäri huonettani ja asetuin sitten risti-istuntaan sängylleni. Painoin silmäni kiinni ja ajattelin: "Claire, tule luokseni, puhu minulle. Haluan auttaa sinua, haluan tappaa vanhempiesi murhaajan." Kuiskailin tällä kertaa ääneen:
- Claire, Claire, tule luokseni Claire.
Ehdin kuiskailla kolme minuuttia, kunnes jostain kuului ääni:
- Hei, olen täällä. Mitä tahdot minusta?
Ja sitten se tuli näkyviin.

~Alotin kirjottaa uutta stooria, siinä on kyllä vaa prologi mutta käykääpä kattomassa et kannattaako mun ees alottaa sitä :D Kiitos ja kumarrus kaikille TÄÄ TARINA ON #3 FANTASIASSA!! Tää on ihan uskomatonta!! Ootte ihania ❤️