Jamaine

8. Sinulla on tunteita

Mutta en tapa, en koskaan. Danielista on tullut minulle lyhyessä ajassa erittäin tärkeä. En edes välittänyt, vaikka hän ei ollut kertonut niin tärkeästä asiasta. Hengitin syvään ja yritin saada raivoani hillittyä, ei onnistunut. Marssin kädet tiukasti nyrkissä poikalauman läpi vessaan ja paiskasin oven voimalla kiinni. Tuijotin itseäni peilistä, työnsin käteni automaattihanan alle ja kostutin poskiani. Otin kellertävän paperin altaan vierestä ja kuivasin kasvoni. Puristin paperin mytyksi jonka jälkeen heitin sen vihaisesti roskakoriin, se kimposi heiton voimasta seinään ja kaatui. Mikä minua vaivaa? "Sinulla on tunteita häntä kohtaan" pieni ääni sanoi pääni sisällä. Paskat. Riuhtaisin oven jälleen auki ja huomasin poikalauman Danielin kimpussa. Joku piteli häntä paidan kauluksesta ja löi kohti hänen kasvojaan, joku potki hänen jalkojaan ja muut joko nauroivat tai irvailivat:
- Ainoa pelastajasi hylkäsi sinut, saat jälleen selkääsi.
Viha nousi uudelleen päähäni ja sumenti sen kokonaan. Kävelin poikien taakse ja tökkäsin muutaman kerran kauluksesta pitelijää selkään,  kun hän kääntyi iskin oikean rystyseni kohti hänen jo muutenkin vinoa nenäänsä ja sihisin:
- Painukaa vittuun täältä, nyt.
Poika piteli nenäänsä, kun sormien välistä valui verta. Muut pojat säpsähtivät ja kaikki lähtivät ripein askelin pois paikalta. Kyykistyin Danielin viereen, hänen kätensä olivat veren peitossa ja hänen poskessaan oli haava joka vuosi verta. Daniel purskahti itkuun. Kiepsahdin hänen syliinsä kasvot häntä kohti ja otin hänet halaukseeni. Tunsin hänen kätensä verivanojen siirtyvän valkoiseen paitaani tahroiksi, mutta en välittänyt.
- En minä oikeasti ole homo, ne ovat keksineet sen, Daniel kuiskasi nyyhkytysten välissä.
- Ei olisi mitään väliä, vaikka olisitkin, totesin ja huokaisin ajatuksissani helpotuksesta.
- Säikähdin ilmettäsi,  kun Mike sanoi sen.
- Yllätyin vain, kun et ollut kertonut. En ole hallinnut itseäni eilisen jälkeen, totesin ja jatkoin:
- Käyn hakemassa sulle paperia.
Kävelin nopeasti vessaan takaisin, otin nipun paperia ja kävelin Danielin luokse. Puhdistin hellästi Danielin haavat ja ojensin käteni vetääkseni hänet ylös.
- Sattuuko sinua? kysyin.
Daniel pudisti päätään varovasti. Halasin häntä vielä hetken lujasti ja sanoin:
- Meidän pitäisi mennä tunnille, vai jaksatko?
- Jaksan, Daniel totesi.
- Nyt on perjantai, mitäs jos oltaisiin viikonloppu yhdessä? kysyin virnuillen kävellessämme kohti äidinkielen luokkaa.
- Missä oltaisiin? Daniel kysyi.
- Meillä saa ainakin olla, vihjailin ja jatkoin virnuiluani, jonka tiesin ärsyttävän kaikkia mahdollisia ihmisiä.
- Mun pitäis hakea vaatteita kotoa, Daniel totesi ja samassa hänen ilmeensä kirkastui:
- Tule käymään meillä.

Daniel painoi hissin nappia, hän asui ilmeisesti ylimmässä kerroksessa. Astuimme hissiin ja se nytkähti liikkeelle. Mietin, millaisessa asunnossa hän mahtaa asua. Hissi pysähtyi ja Daniel lähti kävelemään kohti hissiä vastapäätä olevaa ruskeaa puupinnoitettua ovea. Hän kaivoi avaimet taskustaan ja avasi oven. Eteiseen ilmestyi lyhyt, ruskeat kiharaiset hiukset omistava hymyilevä nainen, jolla oli punavalkoruudullinen esiliina kietaistuna ympärilleen. Naisen hymy kirkastui entisestään, kun hän näki minut. "Onko Daniel saanut kaverin?" tunsin hänen ilahtumisensa väreilevän ovelleni asti. Ihmettelin, missä hän oli luullut Danielin yöpyvän viime yönä.
- No mutta hei Daniel, kuka uusi ystäväsi on? hän hihkaisi iloisesti.
- Rose, Daniel tokaisi lyhyesti, heitti reppunsa lattialle ja punastui, kun hänen äitinsä halasi häntä.
- Tule, hän mumisi ja viittoi minua seuraamaan kohti talon perimmäistä huonetta.
Hän avasi oven ja sieltä paljastui pienehkö, mutta viihtyisä huone. Huoneen seinät olivat valkoiset, ja lattia oli puupintaista vaaleaa laminaattia. Seiniä täyttivät bändien julisteet ja piirustukset. Sänky oli ahdattu nurkkaan, ja ikkunan alla oli kirjoituspöytä, jonka päällä oli läppäri ja sen edessä oli sininen rullatuoli. Oven vieressä oli kaappi, joka toimitti ilmeisesti vaatekaapin virkaa. Menin katsomaan lähemmäksi Danielin piirustuksia.
- Sinähän olet hyvä piirtämään, sanoin ihailevasti.
Daniel mumisi jotain kiitoksen tapaista ja sanoi:
- Odota hetki, käyn hakemassa hammasharjani ja muut tarvittavat.
Nyökkäsin ja kun Daniel oli lähtenyt, ja painanut oven perässään kiinni tutkin huonetta. Huomasin kirjoituspöydällä lapun, jonka vieressä oli sininen kuulakärkikynä. Lapussa luki: "Tekisin mitä vain, että pääsisin parempaan paikkaan, paikkaan, jossa edes yksi ihminen välittäis minusta, paikkaan, jossa kaikki eivät haukkuisi minua, paikkaan, jossa kukaan ei löisi ja sylkisi päälleni, paikkaan, jossa kaikki ei syyttäisi minua kaikesta, paikkaan, jossa mulla olis välittäviä kavereita, paikkaan, missä kaikki ei vihaisi minua, paikkaan, missä mun tunteista välitettäisiin, paikkaan, jossa en olisi yksin, tekisin ihan mitä vain, hakisin tähden taivaalta, kävelisin maailman ympäri, tekisin kaikkeni." Säpsähdin kun joku repäisi paperin pois pöydältä. Huomasin Danielin, joka puristi paperia nyrkkiinsä ja katsoi minua surullisilla silmillään. "Et olisi saanut lukea sitä."
- Voi Daniel, anteeksi, kuiskasin oikeasti pahoillani. Potkaisin mielessäni itseäni päähän. Mietin, mitä hän olisi tehnyt itselleen ellen olisi ilmestynyt heidän kouluunsa?
- Meidän pitäisi mennä syömään, Daniel kuiskasi ja pidätti kädet nyrkissä itkua.
Halasin häntä jälleen pikaisesti, mutta lujasti. Kun irrottauduin halauksesta, pyyhin Danielin kyyneleet hänen poskiltaan.
- Sinä olet nyt sellaisessa paikassa, mun kanssa, sanoin.

Olin syönyt Danielin äidin uteliaan katseen alla ja vastaillut kysymyksiin: "Miten tutustuitte?" ja "Oletko uusi?" Daniel oli katsellut edessään olevaa lautasta vaivaantuneena. Istuimme juuri autossa ja tutkin isääni. Hän oli lähtenyt hakemaan meitä Danielin luota, mutta hänessä oli jotain outoa. Hän oli vaiteliaampi kuin ennen, oikeastaan hän ei ollut sanonut sanaakaan koko automatkan aikana. Hänen kätensä puristivat rattia. Yhtäkkiä isän ruumis alkoi hävitä, kuin savuna ilmaan: ensin jalat, sitten vartalo, sitten pää ja viimeiseksi kädet ratista. Auto alkoi suistua tieltä ja kiljuin Danielille:
- Isäni on harha!

~Heipähei, julkaisen nyt pari lukua putkeen melko nopeaan tahtiin. Kiitos taas tähdistä ja kommenteista, niitä saa edelleen laittaa.  Arvostaisin suuresti, jos ilmottaisitte kirjotusvirheistä ja pilkkuvirheistä.