En hallinnut kehoani, en pystynyt kommunikoimaan Danielille, en pystynyt kertomaan, että jokin oli sisälläni ja tuhosi minua. Keräsin kaikki voimani, jotta saisin silmäni auki. En nähnyt mitään, en mitään, vain vaaleaa kirkasta valoa. Menin paniikki...
| Edellisessä luvussa ilmeisesti jäi jollekki epäselväks, et miten ne kädet on siel Danielin vatsas nii tossa nyt kuva, jonka unohin laittaa viime lukuun. |
- Daniel ei! huusin ja heitin hänet puuta vasten. Juoksin hänen luoksensa ja painoin hänet maahan. - Yritä löytää inhimillisyytesi, mä pyydän. Pojan kylmissä, tummissa silmissä välähti jotain tuttua. - Mä en tiedä, mitä mulle tapahtuu, hän kuiskasi ja työnsi minut hellästi pois päältään.
Kaikkien käytävällä olevien oppilaiden suut loksahtivat auki, kun kävelin Danielin rinnalla koulumme ovista sisään. Tuntui, niin kuin olisimme jälleen kostoretkellämme. Tällä kertaa Daniel oli muuttunut, en minä. Normaalisti hän piilotteli itseään hiuksiensa alla, nyt ne oli nostettu pystyyn ja huppu oli vedetty rennosti päähän. Hän käveli selkä suorana. Itsevarmuus suorastaan hehkui hänestä ympäriinsä. Hän oli, jos mahdollista, vieläkin komeampi kuin ennen. Koulumme tytöt taisivat huomata sen myös, sillä he loivat ihastuneita ja flirtailevia katseita Danieliin. Mulkaisin heitä muistuttaakseni, että Daniel oli yhä minun. Joka ikinen ihmetteli ajatuksissaan, mitä pojalle oli tapahtunut. Ajatukset suorastaan puuroutuivat ympärillämme. - Tämä on niin outoa. Näitä ajatuksia on niin paljon, että minun päätäni alkaa särkemään. En saa selvää mistään, Daniel sanoi ja puristi päätään kaksin käsin. - Sinun pitää sulkea ne ulkopuolelle ja jos haluat kuulla vain yhden, keskity siihen, vastasin. Kävelimme Danielin kiusaajien ohi, Daniel muuttui hetkessä kylmäksi ja julmaksi. Hän kohotti keskisormensa ja hymyili pirullista hymyään. Poikien silmät laajenivat järkytyksestä.
Claire ja Lucy kävelivät luoksemme, kun seisoimme matematiikan luokan edessä. Claire katsoi Danielia päästä varpaisiin, vihelsi ja kietoi kätensä ja toisen paljaan säärensä Danielin ympärille. Hänen rintansa melkein pursusivat hänen tiukan mustan toppinsa alta. Daniel virnisti omahyväisesti, entisestä Danielista ei ollut tietoakaan. - Oho, meidän hylkiö näyttää aika seksikkäältä tänään, hän kihersi. - Näpit irti Claire, tai katkaisen ne, murisin. - Vau, neiti tiukkapipo taitaa olla vähän mustasukkainen. Pyöräytin silmiäni ja tarrasin Danielin käteen. Tämä ei pojalle riittänyt, vaan hän irrotti kätensä ja laittoi sen rennosti olkapäilleni. Hän painoi huulensa ohimolleni ja alkoi liikutella niitä kohti korvaani. - Mitäs jos pidettäisiin tänä yönä vähän hauskaa? hän kuiskasi korvaani vihjailevasti ja siirsi huulensa kaulaani. Hän ei todellakaan ollut oma itsensä. - Mikä sinua vaivaa? kysyin. - Ei mikään, enkö muka saisi haluta omaa tyttöystävääni? hän kysyi viattomasti. Lucy katsoi meitä vuorotellen tutkivasti. Claire virnuili omahyväisesti ja kuulin, kuinka hän tarkoituksellisesti siirsi myös minun kuulleni ajatuksensa Danielille. "Ole poika kiltisti niin saatat saada tänään." "Orjanani suosittelisin, että olisit hiljaa fyysisesti ja psyykkisesti, ellet halua tuntea millaista orjanani on olla, kun suutun." Tiuskaisin ajatuksissani.
Seuraavalla välitunnilla yksi Danielin kiusaajista, Jacob, alkoi tulemaan uhkaavasti kohti Danielia. Olin jo valmistautumassa puolustamaan poikaa, kunnes yllättäen Daniel työnsi Jacobin lähintä seinää vasten ja löi häntä kasvoihin. Jacobin ilme muuttui tuskan ja yllättyneisyyden sekoitukseksi. Danielin kasvot taas loistivat hallitsematonta raivoa ja vihaa. En olisi koskaan uskonut, että Daniel itse tuottaisi jollekin samaa tuskaa, mitä hänelle on tuotettu. Hän oli sanonutkin, ettei koskaan kostaisi, eikä koskaan halunnutkaan kostaa. Repäisin Danielin irti pojasta ja tönäisin hänet seinää vasten. Tunsin olevani edelleen voimakkaampi, kuin Daniel, sillä hän yritti kaikin voimin päästä irti minusta. Tarrasin häntä käsistä ja ohjasin hänet nurkan taakse, kauas ihmisistä. - Sinä et ole Daniel, Daniel ei ole paha, muistatko äitisi? Olisiko äitisi halunnut, että satutat ihmisiä samalla tavalla, kuin he tekivät sinulle? En tiedä, mitä muutos teki sinulle, mutta Clairelle se ei tällaista tehnyt. Danielin silmissä välähti tuttua tuskaa ja pelkoa. Poika romahti lattialle ja painoi päänsä käsiinsä. - Rose, mitä minulle tapahtuu? hän vaikeroi ja repi hiuksiaan. - Mä en tiedä, kuiskasin ja istuin pojan viereen. - Mitä se ikinä onkaan, me kyllä saadaan se pois sinusta. - Silloin kun muutuin, tunsin jonkun sisälläni. Se vain jotenkin valtaa minut huomaamattani. En huomaa edes itse, milloin se tekee sen, voitko auttaa minua? hän kysyi katsoen minua anelevasti. - Yritän ainakin, sanoin ja halasin poikaa.
Kemian tunnilla sain vastaukseni. Aloin tuntea yhtäkkiä omituista päänsärkyä ja kylmyyttä. Katsoin kysyvästi Danielia. "Huomaatko mitään outoa?" Daniel nyökkäsi. Katselimme ympärillemme. Ei mitään. Sitten Daniel jäykistyi. Hänen silmänsä siristyivät hieman, ja tunsin hänen voimakkaan raivonsa. Hänen käsiensä kynnet alkoivat raapimaan pulpetin kantta agressiivisesti. Hänen vampyyrin ja ihmissuden verenhimonsa alkoi kasvaa kasvamistaan. Tunsin, kuinka hän halusi imeä kuiviin jokaisen luokassa olevan henkilön. Sitten ulkoseinän läpi astui haamumainen olento. Olento oli läpinäkyvä ja utuinen, ääriviivat erottuivat vain hennosti. Tunnistin kuitenkin kultaiset kiharat ja vedensiniset silmät, Jamaine. Hän lipui luokseni ja asetti kylmän kätensä olkapäälleni. Tarkastelin luokkaa varovasti, tunti jatkui täysin normaalina, kukaan ei huomannut mitään. "Mitä sinä nyt haluat?" kysyin. "Haluan, että ymmärrät hävinneesi taas. Danielin sisällä on osa minua. Oikeastaan, olet osasyyllinen siihen. Nimittäin sinun tai Danielin ei ollut koskaan tarkoitus kuolla, minun oli vain tarkoitus tuhota suloinen poikaystäväsi, tehdä hänestä kaltaiseni. Olin aika varma, että tulisit väliin. Onneksi olin myös aika varma siitä, että tulet muuttamaan Danielin jamaineksi melko pian. Kypsytit sisälläsi tuhon siementä tyttöseni ja jaoit sen rakkaimmallesi." Sitten hän katosi kuin savuna ilmaan. Daniel nyki paikoillaan tuolissaan ja päästi suustaan matalan murahduksen.
Ups! Ten obraz nie jest zgodny z naszymi wytycznymi. Aby kontynuować, spróbuj go usunąć lub użyć innego.
~ Hehee, edellinen luku ei ollu kovin tapahtumarikas, joten tästäpä saatte sit vähän enemmän sisältöä. Jos ette ymmärtäny jotain niin kysykää, mun mielikuvitus on nii outo ja sekava, et mun on tosi hankala kuvailla tätä kaikkee, mitä mun päässä tapahtuu :D
