Jamaine

20. I feel like killing you

There's something inside me
It's, it's coming out, I feel like killing you
Let loose the anger, held back too long
My blood runs cold

Kävelimme sumuisessa metsässä pidellen toisiamme kädestä kiinni. Olimme menossa kohti jotain uutta ja suurta. Olimme luomassa jotain, mitä ei ole koskaan ennen ollut. Olimme luomassa miespuolisen jamainen. Siinä oli riskinsä, oikeastaan aika suuri riski epäonnistua. Oli vain pieni todennäköisyys, että tämä päättyisi hyvin.

Olimme pienellä aukiolla. Claire ja Lucy kirjaimellisesti lennähtivät paikalle. Claire oli innoissaan, Lucy luetteli riskejä ja minä, noh, minä halusin vain huutaa ja takoa Danielin päähän järkeä. Daniel saattaisi kuolla, se oli pahin pelkoni, kaiken muun minä kestäisin. Daniel istui maahan, katsoen minua rohkaisevasti, tiesin, että hän halusi tätä. Kaivoin taskustani pienen puukon. Daniel asettui makuulteen pehmeään, lehtien peittämään maahan. Istuin hänen päänsä viereen. Puristin rystyset valkeina puukkoani. Daniel katsoi syvälle silmiini ja hymyili hieman. "Ei hätää rakas, tämä menee varmasti hyvin." Hitaasti, ja varovasti laskin  puukon ranteelleni vetäen siihen ohuen haavan. Punainen veri alkoi valua hitaasti pitkin kättäni. Daniel aukaisi suunsa hieman raolleen. Laitoin käteni hänen suunsa kohdalle ja puristin vertani hänen suuhunsa. Hän nieleskeli vertani hetken, kunnes sulki silmänsä. Pyyhkäisin hänen kasvoilleen menneet veripisarat hellästi pois.

Ei mennyt kuin muutamia minuutteja, kun pojan kädet alkoivat täristä. Pienet kyyneleet valuivat suljettujen silmäluomien alta. Kuului vain Danielin vertahyytävä huuto, ja luiden raksahtelu, kun ne katkesivat kuin puiden oksat.
- Ei tämä tapahtunut Clairella näin nopesti, sanoin hätääntyneesti katsoen anovasti Lucya.
- Ei läheskään näin nopeasti, hän mutisi katsoen huolestuneesti maassa huutavaa Danielia.
Claire katsoi poikaa suu auki, näin ja kuulin, kuinka hän kertasi päässään omaa muutostaan. Säpsähdin tuntiessani hänen tuskansa. Käänsin katseeni takaisin maassa makaavaan poikaan. Hänen silmänsä olivat selällään, ja ne vuosivat verta.
- M-miksi hänen silmänsä vuotavat, kysyin lähes kuiskaten.
- En tiedä, onkohan tuo sinun vertasi vai hänen omaansa?
- Minä en tiedä, enkä todellakaan haluakkaan tietää! Haluan vain tietää tapoinko juuri poikaystäväni omalla verelläni! huusin.

Sitten järkytyin. Danielin musta, vartalonmyötäinen paita alkoi kohoilemaan omituisesti. Ei niin kuin hän hengittäisi, ei niin kuin sen normaalisti pitäisi kohota. Menin polvilleni hänen viereensä ja repäisin paidan hänen päältään, niin, että se hajosi riekaleiksi.
- Mitä tämä on? huusin järkyttyneenä. Danielin sisällä oli kaksi kättä, käsien omistaja yritti ilmeisesti päästä ulos. Lucy ja Claire vain katsoivat suu auki. Niin kuin se ei olisi ollut jo tarpeeksi, Danielin silmät lennähtivät auki.

Suu levisi julmaan, ilkeään hymyyn. Haukoin henkeäni. Poika ponnahti seisomaan yhdellä sulavalla liikkeellä. Pojalle oli kasvanut erittäin näkyvät lihakset, joka ikinen vatsalihas näkyi erittäin selkeästi. Jokainen pojan kasvonpiirre oli muuttunut hieman miehisemmäksi. Kasvoihin oli tullut kulmikkuutta. Hän oli kasvanut melkein kymmenen senttiä. Pojan keho alkoi väristä, selkään alkoi kasvamaan huikean suuret mustat siivet. Pojan kädet puristuivat nyrkkiin ja kaikki lähimmät ympärillämme olevat puut kaatuivat maahan murskautuen polttopuiksi. Pojan silmät uhkuivat sulaa julmuutta ja verenhimoa. Taisin juuri luoda tappokoneen. Oikeastaan, nyt kun tarkemmin ajattelin, en ollut varma kestäisinkö tätä, Daniel nimittäin alkoi kävelemään uhkaavasti kohti minua.

~ Heipähei, koeviikko on nyt ohi, jippii, ja koko mun lukioajan helpoin jakso alkaa huomenna. Tämä siis meinaa sitä, että nyt vihdoin saatte lukuja useemmin. Mä oon erittäin pahoillani tän luvun pituudesta ja tönkköydestä, mutta halusin, että tää sisältää vaan tän muutoksen, eikä mitään muuta. Seuraava luku tulee kyllä mahdollisimman pian, älkää huoliko. KIITOS SANOINKUVAILEMATTOMAN PALJON JOKASESTA KOMMENTISTA JA TÄHDESTÄ, MITÄ ANNATTE. Tällä on yli 700 tähtee ja kohta 5K lukukertoja, ja oon vaan nii suunnattoman kiitollinen, että te luette tätä. <3