Jamaine

15. How to save a life

Se näytti hehkuvalta pallolta jonka ympärillä oli pienet siivet, kuin pikkulinnulla.
- Hei, tahdon vain auttaa sinua...ja vastapalvelukseksi haluan lisää tietoa Jamainesta, sanoin.
- Tahdon vain takaisin ruumiiseeni, eihän se ole liikaa pyydetty kaltaisellesi jamainelle, Claire vastasi. Hänen äänensä oli samanlainen kuin ajatus, äänetön kuiskaus, mutta silti siinä oli omanlaisensa hyytävä sävy.
Haukoin henkeäni järkyttyneenä:
- Miten minä voisin palauttaa sinut ruumiiseesi?

Seisoin liikkumatta, suuni oli järkytyksestä ja inhosta ammollaan. Kuinka olin voinut olla huomaamatta, että lattiani alla makasi 13-vuotiaan tytön ruumis? Se oli säilynyt ihmeen hyvin, vain väri oli kadonnut sen raajoista, kasvoista ja muista ruumiinosista.
- Kuinka...? olin kysymässä Clairelta, mutta hän näytti arvaavan ajatukseni.
- Jamaine säilytti ruumiini, jotta voisin liittyä häneen ja hänen armeijaansa kun kyllästyn henkenä ja sieluna vaeltamiseen. Hän hautasi sen vanhan huoneeni lattialautojen alle, täsmälleen siihen kohtaan missä kuolin.
Minua puistatti. Ääneni oli varmasti painoksissa parin viime minuutin kokemuksista johtuen joten rykäisin ennen kuin kysyin toistamiseen painottaen itseäni:
- Miten minä voisin palauttaa sinut ruumiiseesi?
- Jamaine sanoi minulle: "Vaella sieluna, ikuisesti, se on rangaistuksesi. " Sinun pitää sanoa se melkein kuin päinvastoin: "Vaelluksesi on päättynyt, olet nyt orjani, se on rangaistuksesi toinen osa."
- Mutta sittenhän sinusta tulee minun orjani, totesin kummastuneena.
- Mielummin sinun orjasi, kuin sen hullun.
Sielu liikkui ruumiinsa päälle ja minä huokaisin syvään. Puristin käteni tiukasti nyrkkiin ja suljin silmäni kuiskaten:
- Vaelluksesi on päättynyt, olet nyt orjani, se on rangaistuksesi toinen osa.
Mitään ei tapahtunut.
- Kovempaa! Claire huusi.
- Vaelluksesi on päättynyt, olet nyt orjani, se on rangaistuksesi toinen osa! huusin niin kovaa kuin pystyin. Ylävartaloni kohosi kohti Clairea, käteni kohosivat myös, edelleen tiukasti nyrkkiin puristettuna. Huomasin huulteni liikkuvan itsekseen päästämättä minkäänlaista ääntä.
Silmissäni sumeni hetkeksi, kunnes ne aukesivat ja säpsähdin rajusti huomatessani, että edessäni seisoi voitonriemuisesti hymyilevä Claire. Ruumiiseen oli palannut väri ja posket hohtivat helakanpunaisena. Hän kumarsi sirosti räsyisessä, verisessä mekossaan.
- Vaatteet sinulle pitää saada, totesin. Samalla Daniel aukaisi huoneeni oven ja käveli sisään:
- Rose mulla ois sulle a...kuka tuo on? Daniel kysyi haukkoen henkeään.
- Hei olen Claire, olet muuten hyvä kääntämään latinaa, Claire tokaisi.
Daniel valahti kalpeaksi ja näytti muutenkin siltä, että  pyörtyisi kohta. Hän otti tukea puisesta hyllystäni.
- Muutin Clairen takaisin ihmiseksi, selitin.
-Tässä on vielä yksi ongelma, Claire sanoi.
- Mikä? kysyin.
- En elä kauaa, sinun pitäisi muuttaa minut Jamaineksi.
- Miten ihmeessä Jamaine sitten aikoi saada sinut seuraajakseen? Eihän orja voi olla omistajansa kaltainen? ihmettelin.
- Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, joko muutat minut Jamaineksi ja saat minut rinnallesi, tai tapat minut ja muutat minut zombieksi erittäin ällöttävällä tavalla.
Nielaisin. Tuo kuullosti melkein kiristykseltä, päätin silti suostua, saisin lisää apuvoimia Jamainea vastaan.

Istuimme pehmeällä matollani, minä, Lucy, Claire ja Daniel.
- Mikä olisi kivuttomin tapa muuttaa hänet? kysyin Lucylta.
- Sinun pitäisi antaa hänelle myrkkyäsi tai vertasi, minä en sitä voi tehdä, koska hän on orjasi.
Hetkeäkään epäröimättä nousin seisomaan ja juoksin alakertaan keittiöön. Valitsin laatikosta terävimmän veitsen, pienen lasin ja juoksin takaisin yläkertaan huoneeseeni. Istahdin samalle paikalle ja aloin viiltämään ranteeseeni syvää kahdeksan senttimetrin haavaa, kun olin pidentämässä sitä Daniel keskeytti minut hätääntyneenä:
- Älä enää, jooko?
Laitoin verisen veitsen lattialle maton viereen ja aloin puristamaan haavasta verta lasiin. Kun lasi oli puoleksi täynnä ojensin sen Clairelle. Muut seurasivat mykistyneinä vierestä "Olet hullu." Daniel ajatteli. Claire maisteli vertani hieman ja pudisti päätään inhosta, jonka jälkeen hän sulki silmänsä ja kaatoi loput vereni kurkkuunsa.
- Mitä seuraavaksi? kysyin katsoen Claireen, joka repi hiuksia päästään huutaen tuskasta minuuttia myöhemmin.
- Vien hänet ulos metsään, muutos on valehtelematta hirveä, joten parempi, että se jää Danielilta näkemättä.
Nyökkäsin ja katsoin säälivästi Lucya, joka yritti kaikin voimin saada rimpuilevan Clairen syliinsä. Clairen verisuonet kohosivat pintaan ja silmät, nenä ja suu vuotivat verta. Hän murisi paljastaen veriset hampaansa.

Istuin lattialla Danielin vieressä, nojasimme molemmat sänkyni reunaan. Aloin puhua:
- Mä oon toivonut niin kauan kun muistan, että joku pitäis musta kiinnin kun sattuu ja kun itken silmät päästäni. Toivonut, että joku pitäis mua kasassa. Mä oon pilannut elämäni aikana niin monta mahdollisuutta, ettei käsien sormet riitä niitä laskemaan. Mutta se on totta, että kun maailma potkii nuoruusajan päähän muistot ja arvet jäävät ikuisesti, oli tulevaisuus kuinka loistelias tahansa.
En huomannut, että silmissäni olleet kyyneleet karkasivat poskilleni. Daniel tuli lähemmäs, kiinni minuun ja kietaisi toisen kätensä ympärilleni ja toisella hän kuivasi poskeani.
- Pimeimmänkin tunnelin päässä on aina valoa, muista se, hän kuiskasi.
En edes ymmärtänyt, miksi sanoin nämä asiat juuri nyt.

Kuulin ulkoa huutoa, hätäistä sellaista. Hetken kuunneltuani tajusin äänen kuuluvan Lucylle. Tarrasin Danielia kädestä ja ryntäsin ulos huoneestani, portaat alas, ulko-ovesta ulos ja takapihallemme kanavasillan eteen toivoen, että Daniel ei kaadu ja pysyy mukana. Järkytyin näkemästäni niin paljon, että puristin Danielin kättä etten kaatuisi. Metrin päässä edessämme makasi verinen Claire kiljuen ja huutaen tuskasta. Lucy istui hänen vieressään pitäen suojelevasti käsiä hänen ympärillään. Kuin tämä näky ei olisi tarpeeksi järkyttänyt Danielin kaltaista normaalia ihmistä, Jamaine seisoi seitsemän metrin päässä heistä, kultaiset hiukset liehuen tuulessa ja hänen ilmeensä...niin en ollut koskaan nähnyt niin vihaista ja raivokasta ilmettä kenelläkään. Ja kun hän päätti kohdistaa sen minuun, haukoin henkeäni.
- Mitä...sinä...teit? hän ärisi kuin ei pystyisi puhumaan raivoltaan ilman taukoja.
- Nyt tämä sinun rakkaasi saa tuntea minun erikoiskykyni, hän jatkoi ja virnisti ilkeästi.
Syöksyin Danielin ja Jamainen väliin. Tunsin salamaniskun kehossani ja lysähdin kosteaan kivikkoon voimattomana. Pääni iskeytyi terävään pikkukiveen repien päänahkani auki. Toinen salamanisku. Päässäni alkoi sumenemaan, näkökykyni meni jo ensimmäisestä salamaniskusta. Tiesin lopun olevan lähellä, joten aloin käymään päässäni läpi asioita. Oliko yhtään reilua, että olin ollut lähes koko elämäni yksinäinen ja onneton, ja juuri kun olin vihdoin onnellinen, kaikki vietiin pois salamaniskusta, kirjaimellisesti? Juuri kun minulla oli kaksi maailman parhainta ystävää, joista toinen oli poikaystäväni jota rakastan enemmän kuin mitään tai ketään. Toisaalta mieleeni juolahti lainaus Houkutuksesta; Olihan se sinänsä hyvä tapa kuolla: jonkun toisen sijasta, jonkun jota rakastin. Suorastaan jaloa. Olihan se sentään jotakin." Tiesin, että se oli enemmän kuin jotakin. Nyt tiesin, miksi sanoin ne sanat juuri äsken. Siksi, että tiesin näin käyvän. Vaikka se ei ollut tietoista tietoa, silti tiesin sen tapahtuvan. Tunsin kädet ympärilläni, tiesin niiden olevan Danielin. Tiesin myös, että Jamaine oli jättänyt meidät rauhaan. Kuulin Danielin hätääntyneen, hysteerisen äänen:
-  Et voi kuolla nyt! En selviä ilman sinua!
Poika ravisteli minua paniikissa.
- Rose vastaa!
Hänen kyyneleensä valuivat pitkin kasvojani. Oli liian myöhäistä.
- Daniel, rakastan sua, kuiskasin.
Ajauduin rauhoittavaan pimeyteen. Viimeinen asia minkä tunsin, oli Danielin huulet otsallani.

~ Okei. Apua. Nyt tuli sekavaa settiä. Jätän tän luvun kommennoinnin vaan tähän. Tää tarina ei siis todellakaan lopu tähän, vaikka tässä näin käviki. :D HOXHOXHOX! Nyt mun toisessa tarinassa (Words can kill) on eka luku ja toinen tulee nii piakoin ku pystyn kirjottamaan. Arvostaisin tosi paljon jos kävisitte lukemssa sitä ja kommentoimassa jotain. Kiitos ja kumarrus kaikista kommenteista ja tähistä. Ootte ihania ❤️