Jamaine

18. Hukkua suruun

Kuuntelin Danielin ajatuksia kun hän katsoi poikaa, joka piti tyttöä sylissään. He suutelivat."Miksen saa koskaan kokea tuota? En saa koskaan pitää ketään sylissäni. En saa koskaan halata ketään. En saa koskaan nukkua kenenkään vieressä. Suudella ketään. Kävellä käsi kädessä. Maata nurmikolla katsoen tähtitaivasta joku vieressäni. Silittää jonkun poskia, hiuksia. Kuulla kun joku sanoo rakastavansa minua." Lucy käveli viereeni ja laittoi kätensä olkapäilleni. Ravistin hänen kätensä pois, hukuin pian tähän suruun ja ikävään.
- Kohta voit antaa hänen muistaa, kärsivällisyyttä, tämä oli oma päätöksesi.
Nyökkäsin ja päätin kysyä kauan mielessäni myllertäneen kysymyksen.
- Lucy, mikset koskaan auttanut Danielia?
Hän katsoi hieman vaivaantuneesti jalkojaan.
- Koska yläasteen alussa olin tyhmä ja kiusasin häntä myös, enkä enää sen jälkeen voinut mennä väliin.
Katsoin Lucya yllättyneenä, hän oli ollutkin juuri sellainen millaisen kuvan hän itsestään antoi alussa. Hän katsoi minua anteeksipyytävästi. Juuri silloin kellot soivat tunnin alkamisen merkiksi.

Suuni taisi jäädä pysyvästi auki, kun kuvankaunis ruskeahiuksinen pitkä naisenalku sipsutti korkokengissään luokan eteen. Vaatteet olivat tyylikkäät, tyyli oli kuin suora kopio Lucyn tyylistä.
-Hei kaikki, olen Claire, tyttö heläytti ja hymyili söpösti heilauttaen hiuksiaan. Hyvä Jumala, en ollut nähnyt Clairea muutoksen jälkeen, sillä olin kierinyt säälissäni ja surussani. Muutos oli huikaiseva ja niin oli Clairekin, luokan poikien pulpetit melkein täyttyivät kuolasta. Hän sipsutti minun ja Lucyn viereen ja kuiskasi:
- Olenko tarpeeksi hyvännäköinen orjaksesi?
Pyöritin silmiäni ja vastasin:
- Pitää miettiä.
Jatkoin Clairen tutkailua kunnes opettajamme ilmoitti, että olisi jälleen paritöiden aika. Säpsähdin, kun tunsin Danielin jännityksen. Koko luokka alkoi jakautumaan pareiksi ja lopulta kaikilla oli pari, minullakin oli Claire. Tunsin Danielin tuskan, kun hän nosti kätensä ylös opettajan kysyessä, saiko kaikki parit. Opettajan katse kiersi luokkaa ja lopulta hän totesi:
- Joudut kai tekemään yksin.
Tunsin, kuinka Daniel pidätti kyyneliä. Puristin käteni nyrkkiin ja painoin ne ohimoilleni.
- En pysty tähän, sihisin hampaitteni välistä.
- Pakko pystyä, edelleen oma syysi, Lucy ja Claire kuiskasivat yhtä aikaa molemmilta puoliltani.

Seuraavana päivänä Danielia ei näkynyt koulussa, mikä oli hyvin epätavallista, sillä hän ei ollut koskaan kipeänä. En pystynyt keskittymään Lucyn ja Clairen pohdintoihin, jotka liittyivät siihen mitä teemme Jamainelle.
- Sillä täytyy olla jokin heikkous, Lucy sanoi.
- Rose on se heikkous, hänellä on paljon enemmän voimia kuin meillä ja meidän pitää löytää ne.
- Missähän Daniel on? mutisin.
- Rose, me tässä yritetään pelastaa maailmaa joten voisitko olla vähän enemmän maanpinnalla ja perillä meidän suunnitelmista? Lucy kysyi ravistaen olkapäitäni.
- En voi pelastaa maailmaa, jos toinen puoliskoni ei tiedä, että rakastan häntä, vastasin.
Lucy ja Claire pudistivat yhtäaikaa päätään ja melkein huusivat:
- Ryhdistäydy!
- Tiesitkö edes, että jos olisit tehnyt niin kuin Daniel pyysi, me oltaisiin voitu tappaa Jamaine. Historiassamme ei ole ollut yhtään miespuolista jamainea, mutta taru kertoo, että ne olisivat kaksi kertaa voimakkaampia, kuin me naiset, Claire tuhahti.
- Hitto vie, tiesitkö sinä millaista elämän tuhlausta olisi muuttaa viaton ihminen Jamaineksi? Tästä ei ole pakotietä, ihmisyyttä ei saa takaisin, hän joutuisi kitumaan ikuisesti. Tiesitkö kuinka itsekästä se olisi meiltä, ja etenkin minulta? huusin. Lucy läimäisi käden suulleni. Tajusin, että olimme yhä käytävällä kymmenien uteliaiden korvien keskellä.
- Tiesitkö sinä, kuinka paljon tuo poika rakasti sinua? Olit sille kaikki, ihan kaikki ja sitten menit olemaan vitun idiootti ja tyhjentämään sen muistin. Tajuatko yhtään, ettei se auta vittuakaan, että tyhjennät hänen muistinsa, Jamaine voi silti tappaa hänet. Nyt hän ei osaa enää edes varautua siihen, hän on sataprosenttisen sokean kaltainen syötti, Lucy sanoi ivallisesti.
Sitä en tullut ajatelleeksi. En sitten yhtään. Tiesin, että tämä oli täysin harkitsematon päätös, tiesin, että joutuisin katumaan tätä lopulta. En silti voinut palauttaa hänen muistiaan. En vain voinut.
- Helvetti! huusin ja heitin matikankirjani seinään.

Kun Daniel vihdoin palasi kouluun, huomasin, että jokin oli pahasti pielessä. Danielin päässä soi jonkin kappaleen kohta. "One day I'm gonna fly away, one day when heaven calls my name, I lay down, I close my eyes at night." Itsemurha.

~ Syvät pahoitteluni tän luvun pituudesta, mut mun oli ihan pakko jättää tää tähän. Ilmotelkaa virheistä, olette ihania ❤️