All I Want Is You ||H.S Suomeksi

1.Kohtaaminen

-----

Haluan vaan sanoa kaikille tähän alkuun, että älkää tuomitko tätä tarinaa ensimmäisten osien perusteella, koska tää on mun eka fanfictio enkä jaksa vaivautua korjailemaan tätä. Eteenpäin mentäessä tää muuttuu paremmaks ja kirjotustaidot on ainaki omissa silmissä parantunu tästä ekasta osasta viimesimpään.

-----

"Piip piip piip", herätyskelloni soi.

Avaan haukotellen silmäni ja katson kelloa, se näyttää yhdeksää.

"Alice!" kuuluu äidin huuto alakerrasta.

"Alahan jo nousta, kello on yhdeksän ja minä lähden töihin!" äiti huikkaa kirkkaalla äänellä portaista.

"Joojoo, tuun ihan kohta..!" vastaan ärtyneesti, niinkuin aina jos minut herätetään syvästä unesta.
Vedän peittoa tiukemmin päälleni. En todellakaan ole vielä valmis lähtemään.

Katson puhelimeni näyttöä, minulla on taustakuvana lukujärjestykseni, en nimittäin ikinä muista mitä on luvassa seuraavalla tunnilla. Näyttää olevan kymmenenaamu.
Käyn aamutoimeni jo mielessä läpi, kerkeän vielä syödä aamupalan ja pukea vaatteet, suihkussa en kerkeä käydä, olen nimittäin ehkä maailman hitain aamuihminen.

Nousen noin viidentoista minuutin vitkuttelun jälkeen sängystä ja raahaudun vaatekaapille, alan penkoa lempihousujani ja paitaani, olin kuvitellut nähneeni ne edellisenä iltana puhtaana. Pengon ja pengon mutta mustia farkkuja ja farkunväristä kauluspaitaa ei löydy mistään. Missä hitossa ne nyt taas on?!
Näin käy melkein joka aamu, onnistun jotenkin aina hukkaamaan vaatteeni kun tarvitsen niitä.
Noin puolentunnin pitkän harkinnan jälkeen, päädyn ottamaan kaapista ensimmäisen kokeilemani asun. Eli perusfarkut, mustavalkoraidallisen hihattoman paidan, sekä pitkän paksun mustan villatakin. Eiköhän tämä kelpaa.

Vilkaisen puhelimeni kelloa pakatessa reppuani, se näyttää jo viittä vaille kymmentä, TAAS kerran. Onneksi asun noin 400:n metrin päästä koulusta. Suuntaan ala-kertaan, sieppaan omenan hedelmäkorista, harjaan pitkät alaselkään ulottuvat kiharani ja laitan ne nutturalle. Tämän jälkeen menen muutamalla juoksuaskeleella aulaan, vedän kengät jalkaan ja sieppaan takin naulakosta. Vasta matkalla kerkeän katsomaan puhelinta, paras ystäväni Sarah on taas laittanut yli viisi hoputusviestiä, hän nimittäin, toisinkuin minä, on todella tunnollinen koulun suhteen.

Ampaisen juoksuun, koska muistin opettajamme puhuneen jotain uudesta oppilaasta viime kerralla. En todellakaan halua antaa hänellekkin itsestäni kuvaa koulun myöhästelijänä.

Saavun koulun pihaan juuri minuuttia vaille 10, juoksen portaat ylös ylimpään kerrokseen, ja huomaan lasioven läpi opettajan olevan vielä opettajainhuoneessa. Ei siis kiirettä. Riisun ulkovaatteet ja bongaan Sarahin istumassa penkillä koulun käytävällä matikankirja kädessään. Hänellä on päällään uusi adidaksen huppari, ihme, sillä yleensä hän tykkää kiertää kirpputoreja ja löytää sieltä neuleita ja kaikkea pikkukrääsää. Toisin kuin minä tykkään shoppailla ja keskittyä muotiin.

"Moi" huikkaan Sarahille.

"Moi, kerkesithän sä tunnille, et saanu sun sadatta myöhästymistä, harmi.." sarah virnuilee huonolla vitsillään.

"No hahhah, olin kyllä melkeen saada, mut jäi seki ansio saamatta" tökkään häntä kylkeen tuhahtaen.

"Mutta miks sulla on matikankirja kädessä, löysitkö taas jonku 'uuden erityisen kiinnostavan yhtälön'?" sanon jopa hieman pilkallisella äänellä kostoksi naljailustaan myöhästymisilleni.

"En, meillähän on koe, älä nyt vaan kerro mulle ettet oo muistanu sitä" Sarah tokaisee järkyttyneisyyttä äänessään samaan aikaan, kun opettaja tulee paikalle ja aukaisee luokan oven.

"Äääh ainii se, en oo lukenu!" kuiskaan Sarahille itseeni pettyneenä, samaan aikaan kun astelemme luokkaan omille paikoillemme.
Tyypillistä minua.

Koe alkaa ja pääni lyö tyhjää, miksi piti unohtaa tämä hiton koe, miksi voi miksi..! Samalla kun syytän itseäni ajatuksissani luokan oveen koputetaan, opettaja marssii avaamaan ja sisään astuu 183cm pitkä poika, ruskeat puolipitkät kiharat hiukset, vihreät silmät ja virnuileva katse. Varmaankin uusi oppilaamme, mikä sisääntulo, taidan jäädä kakkoseksi myöhästymisilmestymisilläni.
Hänellä on päällään valkoinen hieman tuhruinen T-paita, nahkatakki, vähän resuiset kengät jotka näyttävät puolipitkiltä ratsastuskengiltä ja mustat farkut. Katselen poikaa ymmällään muiden luokkalaisteni tapaan, marssia nyt tuohon tapaan sisään kesken kokeen.
Poika ei puhu sanaakaan, vaan istuu lähimmälle penkille joka sattuu olemaan minun vieressäni, rojauttaa reppunsa maahan pulpetin viereen ja istahtaa. Tuijotan häntä ymmällään, hän katsahtaa minuun ja huomaa sen. Hän iskee minulle silmää ja virnuilee. Käännän katseeni nopeasti pois, ja tunnen kuinka käteni hikoavat ja kylmien väreiden aalto valtaa kehoni. En tiedä mistä reaktioni tuli, en yleensä jännitä uusia oppilaita. Tunnen pojan tuijotuksen kehossani, joten päätän tarkistaa asian. Vilkaisen häntä ja huomaan, että hän todellakin tuijottaa minua virnuillen. Olisin kurtistanut kulmiani tai mulkaissut häntä, mutta en uskaltanut, koska hän vaikuttaa hieman vaaralliselta, jopa hänen katseestaan ja kehonkielestään huomaa, että hän ei ole vain joku normaali pikkukaupungin kovismopoilija, hänessä on jotain vaarallista ja pelottavaa. Poika vaikuttaa mysteeriseltä.

Opettaja tulee paikallemme keskeyttäen ajatukseni, kuiskaa pojalle "olet myöhässä" ja kävelee luokan eteen.

Hän aloittaa :"Saisinko kaikkien huomion, tässä on luokkamme uusi oppilas Harry, Harry Styles.."

Eka osa valmis, tää on siis mun eka fanficci nii kommentoikaa jotain minkälainen tää oli tai mitävaan, kannattaako jatkaa ja näi poispäin. :) tää eka osa oli ehkä vähän tylsä ja tosi lyhyt, mutta lupaan että jatkosta tulee jännempää. ;)

XOXO Curlysleeper