All I Want Is You ||H.S Suomeksi

14. Deep

Herään auringonvalon paistaessa silmiini, ja tunnen erittäin pehmeän alustan allani. Kumman pehmeä omaksi sängykseni. Raotan silmäni ihmeissään, paikan - ja ajantajuni ei ole vielä palannut. Näen luksusmaisen mökin, jonka seinät on varmasti tehty jostain kalliista puusta. Missä minä olen? Pinnistän muistiani ja alan muistaa, Harryhan piikitti minut uneen jonkin sortin nukutuspiikillä. Mutta onko hän tuonut minut tänne? Ja onko hän täällä? Säpsähdän jo ajatuksesta.
Alan yhtäkkiä tuntea voimakasta tunnetta päästä pois. Vilkaisen ympärilleni, ja säikähädän. Harry makaa vieressäni sängyllä tuijottaen minua hymyillen. Käännän pääni pois ihmeissäni, olen tavallaan vihainen, tavallaan peloissaan. Kaikki vaistoni käskevät minua pakenemaan, mutta ei olisi mitään järkeä lähteä karkuun, sillä tuo kuitenkin tainnuttaisi pian minut uudelleen. Olen kuitenkin vieläkin unenpöppörössä unilääkkeen vaikutuksesta, joten en pitkälle pötkisi pakomatkallani.

"Mitä sä katot?" kysyn kurtistaen kulmiani. Onko minulla jotain likaa naamassa?

"Sua. Sä näytit suloselta ku nukuit", hän hymyilee ja jatkaa tuijottamista tuikkivilla silmillään. En yksinkertaisesti siedä tuijottamista ja vedän suuren tyynyn vierestäni toiselle puolelle näköesteeksi. En anna itseni punastua kehusta, ja ärsyyntymisen tunne saa vallan. En sorru häneen.

"Haluatko sä aamupalaa?" Harry kysyy ja vetää näköesteenä olevan tyynyn pois edestään. Minulla on kyllä nälkä, mutta en tiedä haluanko syödä hänen ruokiansa. En halua häneltä mitään.

"En tiiä", vastaan ja käännyn toisinpäin.

"Tuu ees mun seuraks", Harry puhuu jotenkin niin ystävällisesti että olen ihmeissään tuosta. Mitä hän oikein yrittää?

"Missä mä oon?" kysyn ennen kuin tuo kerkeää lähteä paikaltaan.

"En voi kertoo sitä vielä, ehkä sitte jossain vaiheessa", hän vastaa kuin ohimennen ja nousee seisomaan sängystä.

"Tuutko sä?" hän kysyy vielä reippaasti sängyn päädystä.

"Ei mulla oo nälkä", sanon.

Mahani alkaa murisemaan kuin tilauksesta suoraan tämän jälkeen. Ja Harry edessäni tietenkin repeää hervottomaan nauruun.

"Ei nähtävästikkään oo", hän naurahtaa. Tuhahdan tuolle kommentille. Hän ojentaa minulle kätensä auttaakseen minut ylös, epäröin hetken, mutta päätän kuitenkin tulla, sillä nälkä on tosiaan valtava.

"En mä pure", Harry vielä muistuttaa kävellessään vieressäni kohti suurta valkoista luksusolohuonetta.

"Mutta pistät", huomautan ja käännän katseeni muualle.

"Se oli välttämättömyystilanne", hän vastaa vakavasti.

"Jaaha", hymähdän epäuskoisena. Olen silti edelleen vihainen. Vihainen hänelle kaikesta. Ja peloissaan. Pelkään häntä, pelkään että hän särkee sydämmeni uudelleen.

"Alice, en voinu muuta", Harry kääntää päänsä yrittäen vakuuttaa minua.

"Nii joo ymmärrän. Onhan se nyt vaikeeta ku tämmönen ärsyttävä tytönhupakko yrittää pakoon ku välttämättä haluat pelata sen tunteilla", tokaisen ärsyyntyneenä.

"Mistä sä tommosta oot saanu päähän?" Harry hämmästyy. Hän vetää kyllä rooliaan hyvin.

"Nii, on tää kyllä outoa ku tämmösellä tytönhupakolla on niin outoja luuloja. Tämmönen säälittävän helppo tyttö jolla on niin helppo pelata koska se on niin heikko", purkaudun vihaisena saaden Harryn vain pudistelemaan päätään. Hän jättää vastaamatta ja saattaa minut istumaan pöytään kiertäen sen jälkeen toiselle puolelle.