All I Want Is You ||H.S Suomeksi

17. Fight

"Äiti pysäytä auto" käsken äkkinäisesti.

"Ai miksi?" äiti ihmettelee ja kohottaa päänsä kohti minua.

"Pysäytä se nyt vaan mun pitää päästä ulos."

"Ei Alice meillä ei oo enää kauaa -"

"HETI!" karjaisen saaden äitini säikähtämään ja pysäyttämään auton. Avaan oven ja lähden lampsimaan suoraa tietä pois autosta.

"Alice! Minne sinä menet?" äiti huutelee perääni. Lampsin metsään raivon valtaamana. Tuo idiootti..tuo idiootti haluaa satuttaa Sarahia...minä en anna sen tapahtua...hän saa painua niin kauas Rochesterista kuin mahdollista..

"Alice nyt heti takaisin!" kuulen auton oven avautuvan ja auton vieläkin olevan joutokäynnillä. Äiti ei kyllä saa lähteä mukaan tähän sotkuun. Päätän sen enempää ajattelematta tehdä äkkikäännöksen autoa kohti.

"Äiti mene autoon!" huudan vakavana.

"En varmasti mene ellet sinä kerro minne olet menossa!" äiti huudahtaa auton vierestä. Kertoakkaan en kyllä voi. Äkillinen idea pulpahtaa mieleeni epätoivon vallassa ja päätän yhtä nopeasti kuin se tulikin toteuttaa sen. Eikai minulla parempaakaan ideaa ole tähän hätään vaikken tiedä tuleeko tämä onnistumaan. Lampsin takaisin autolle.

"Voitko käyä katsomassa onko mun puhelin etupenkillä, se saatto tippua tonne matkan varrelle nii lähin sitä ettimään. Voiskohan se kuitenki olla tippunu sinne etupenkille?" kysyn vilpittömästi vilauttaen tekohymyn äidilleni. Vuoden laimein selitys Al tuota et uskois itekkään. Äiti näyttää epäilevän vahvasti selitystäni joten päätän lisätä selitykseeni pari kohtaa.

"Siis tuunhan mä sun mukaan kattomaan nii ei tarvii tuola turhaan ettiä jos se onki sielä", töksäytän nopeasti päälle ja saan äidiltäni hyväksyvän katseen. Hän palaa autolle etsimään puhelintani minä jälkijunassaan.

"Se taitaa kyllä olla sielä sun puolen lattialla ku pudotin sen sinne vahingossa", puhelen äidin penkoessa autoamme.

Hän kurkottaa toiselle puolelle ja joutuu työntämään toisenkin jalkansa sisään. Nyt.
Nappaan avaimet virtalukosta sammuttaen auton ja paukautan oven kiinni. Lukitsen oven ja lähden juoksemaan. Tuo hidastaa häntä ainakin joksikin aikaa, automme puolirikkoutuneet lukot ovat nimittäin vaikeita saada auki ilman avainta.

Juoksen metsään ja näen noin 400 metrin päässä itsestäni Calebin. Hän näyttää tehneen nuotion ja paistaa paraikaa makkaraa. Hän ei kuitenkaan näytä vielä huomanneen minua. Tuo kusipää on saatava kiinni.

"Hei", tervehdin Calebia inhoavalla äänellä saavuttuani paikalle. Hän oli huomannut minut jo noin 100:n metrin päässä itsestään. Hän kääntää päänsä hölmistyneenä kohti minua.

"Mitä sä täällä teet?" hän kysyy kohottaen kulmakarvaansa.

"Samaa vois kysyä sulta", tuhahdan.

"Olin vaan retkeilemässä", hän puhuu muka viattomalla äänellä.

"Nii vissiin. Ketä sä etit?"

Hän jättää vastaamatta ja kääntää katseensa nuotioon.

"Sarahiako? Sun on parempi pysyä kaukana siitä, muuten mä lupaan että sulle käy huonosti", kiristän saaden myös hampaani kiristymään entisestään.

Hän vain naurahtaa ja kääntää katseensa takaisin minuun.

"Sarah on jo hoideltu", hän puhuu ivallisella äänellä. Hoideltu? Miten niin hoideltu?

"Missä se on? Onko se kunnossa?" kysyn suunnattoman vihaisena. Naamani tuntuu olevan tulipunainen mutta en anna sen häiritä.

"No, se riippuu sen isästä", hän puhuu niinkuin tämä ei olisi ollut isokaan asia.