All I Want Is You ||H.S Suomeksi

10. Mine

---

Huomio!! Tää hyppää nyt muutaman päivän ajassa eteenpäin. :)

---

Herään kirkkaaseen ylipirteään viestiääneeni, hitto kun unohdin laittaa tuon kapistuksen äänettömälle. En nimittäin juuri nyt jaksa minkäänlaista pirteää, sitä paitsi se on varmasti vain Sarah joka varmistaa ehtimiseni ja kunnossa olemiseni. Hänestä on tullut huolehtivaisempi minua kohtaan Harryn ilmestyttyä kouluun. Harrya puolestaan olen vältellyt parhaani mukaan viime päivien ajan, sillä minun on täytynyt selvitellä päätäni tästä kaikesta rauhassa. Ja tietysti olen tehnyt sitä ehkä myös alitajuisesti siksi, että pelkään hänen tekevän minulle saman mitä hän on tehnyt muillekkin tytöilleen. Ja kyllä, tiedän ettei luulossani ole mitään järkeä, olen vain niin vainoharhainen etten saa sitä pois mielestäni. Välillä tuntuu kuin olisin idiootti ajatellessani noin, ja välillä taas että olen aivan oikeilla jäljillä. 'Ehkä hän haluaa vain minusta uuden uhrin', on tuo inhottava päähänpinttymä joka ei vain lähde mielestäni pois, vaikka olen yrittänyt jo miljoonia kertoja.
Onneksi olen kuitenkin osakseni saanut luuloni eksytettyä, joten oikeastaan olen jollain lailla ihan iloinen hänen näkemisestään. Mitä minulle on tapahtumassa?
Saattaako olla, että olen uudelleen rakastumassa? Ei, en uskalla. Rakastuminen on pelottavaa, se tuottaa aina loppujen lopuksi vain surua ja henkistä kidutusta. Mutta en voi hillitä itseäni tuosta mysteerisestä pojasta, hänessä on jotain niin erillaista.
Ääh..tämä koko juttu on niin uutta minulle, taidan vain miettiä kaikkea liikaa. Se on kai tämä stressi joka tekee minut vainoharhaiseksi, tai Harry. Järjen ääni sisälläni käskee olla sekaantumatta tuohon kiharapäähän, mutta sydämmeni on hyppäämässä suoraan tuon pojan syliin. Olen täysin toivoton koko jutusta.

Havahdun ajatuksistani uuden viestin ilmoittaessa tulostaan.
En millään jaksaisi nousta kouluun, koko ajatuskin neljään asti kestävästä puuduttavasta istumisesta masentaa! Toisaalta haluaisin nähdä sen kiharapään, johon minun ei kaiken järkeni mukaan kannattaisi sekaantua pitkällä tikullakaan, mutta johon olen jollain lailla koukussa.
Jos kerta on jo sekaantunut, miksi ei sitten rypeä koko juttu läpi?
Äh, Al, lopeta tuo liika miettiminen!

Päätän tunkea ajatukseni omaan säiliöönsä takaisin ja keskittyä kouluunlähtöön.
Raahaudun ylös ja suuntaan alakertaaan valittuani samat vaatteet kuin Filshbergiin.

Tungen pienessä keittiössämme jogurttia alas kurkustani ja vilkaisen kelloa, se on kahtakymmentä vaille. Ei ihme että äiti ei ollut herättänyt minua, olen todella aikaisessa normaaleihin aamuihini verrattuina.
Taidan kuitenkin lähteä aikaisessa kouluun ettei tarvitse taas juosta koko matkaa, joka saattaa olla kyllä ehkä ensimmäinen kerta koko lukio-aikanani. Sen jopa Sarah haluaisi nähdä, vaikka ei ole ollut kiinnostunut näkemään oikeastaan mitään viime päivinä vaan on ollut omissa maailmoissaan. Mistähän sekin johtuu?

Kävelen aulaan ja laitan valkoiset tennarini jalkaan, juuri kun saan ne laitettua ovikello soi.
Mitä ihmettä, eikai Sarah ole minua täältä asti lähtenyt hakemaan varmuuden vuoksi? Avaan ihmeissäni oven ja ovella seisoo tuttu hahmo. Harry.

"Mitä ihmettä sää täälä teet tähän aikaan?" kysyn ihmeissäni ja hieron päätäni katsoen häntä ärtyneenä, aamut eivät sitten ole minun juttuni ollenkaan.

"Aattelin, että haen sen mikä kuuluu mulle. Tällä kertaa kouluun. Oot nimittäin vältelly mua", hän kertoo viimeisen lauseensa painostavasti katsoen minua silmiin ja pyöräyttää autonavaimia kädessään.
Huokaisen ja yritän olla kiusaantumatta hänen huomattuaan välttelemiseni.

"No ei taija onnistua, Sarah nimittäin vois nähä meiät", tuhahdan huvittuneena ohittaen hänen painostavan huomautuksensa ja otan nahkatakkini naulakosta.