All I Want Is You ||H.S Suomeksi

8. I'm back

Herätyskelloni piippaa. En jaksa nousta vaan torkutan vielä 5 minuuttia.

"Alice, ylös", kuuluu huoneeni ovelta kipakka ääni jonka tunnistan kuuluvan äidilleni.

"Oon jo matkalla kuten huomaat", vastaan kasvoni kiinni tyynyssäni tarkoittamatta sanomaani.

En yksinkertaisesti jaksa nousta eilisillan jälkeen. Äiti tietenkin huomaa sen ja huikkaa:

"Tais ottaa koville viime yön puuhat", ja vinkkaa simäänsä.

Nostan hieman päätäni tyynystä heittääkseni nallepehmolellulla äitiäni päähän. Hitto tuota äitiä kun se luulee jotain tommosta! Viskaan sen unenpöppörössä kohti häntä, yritykseni menee täydellisesti pieleen, nimittäin pehmolelu lentää vain suoraa tietä pyykkikoriin. Äiti nauraa huonolle yritykselleni osua häneen. "Se olikin jo vähän likanen", hän nauraa sarkastisesti. En tiedä miksi hän luulee meidän tehneen jotain, en kai voinut nyt niin pahalta näyttää. Sitä paitsi, me ollaan vaan kavereita Harryn kanssa. En tiedä voisiko meistä tulla jotain, mutta en ainakaan vielä uskalla edes yrittää. Nimittäin viimekertainen rakkausstoorini oli aluksi ihanaa, mutta muuttui keskellä helvetiksi ja päättyi huonosti kuitenkin, olin tuskissani monta kuukautta sen takia, koulu meni huonosti ja niillä synkillä ajoilla myös sairastuin masennukseen. Enkä todellakaan ole valmis tilaamaan uutta samanlaista satsia, sillä en voi olla varma Harrysta mitä hän hakee, vaikka hän vaikuttaakin aika vilpittömältä.

Havahdun ajatuskuplastani kuultuani Danielin astuvan huoneeseeni kynnyksen yli. Tästä hän ei helpolla selviä. "Mitä etit?" kysyn vihaisesti, hän tietää että vihaan kun huoneeseeni tullaan ilman lupaa. Oma huone on kuitenkin niin omaa aluetta. Se on yksityinen paikka jossa kaipaa omaa rauhaa, eikä ulkopuolisilla ole sinne asiaa. Paitsi tietenkin luvan kanssa, mutta ihan ketä tahansa ei sinne päästetä.
"Mun kenkää" hän vastaa hieman varoen odotellessaan tulitustani. Päässäni kiehuu,"Joo no mee nyt hittoon täältä! Se löytyy ehkä helpommin sieltä ku mun huoneesta, mulla kato ei oo tapana lainailla sun kenkiä!" tiuskaisen raivona ja mulkaisen Danielia joka huokaisee ja pyöräyttää silmiään. "Ulos!" korotan ääntäni huutokorkeudelle ja katson häntä murhaavasti. "Joojoo" hän tuhahtaa ja poistuu. Painan kasvoni tyynyäni vasten ja mumisen:"Hitto näitä aamuja".

Raahaan itseni pakolla ulos sängystäni ja suuntaan vaatekaapille. Valitsen mustat pillifarkut, ruudullisen haalean mustavalkosinisen kauluspaidan, puolipitkän harmaan topin, ja adidaksen kolmiraitakengät. (Kuva yläpalkissa). Puen ne päälleni ja napitan vielä ruudullisen paitani napit. Sen jälkeen menen peilin eteen, sidon kengännauhani ja olen harjaamassa hiuksiani kun puhelimeni piippaa, se on luultavasti Sarah.

Sarah:
Tuu heti kouluun, täälä on jotai hirveetä ja sun pitää nähä tää ennen tuntia meet muuten varmasti shokkiin, eli vauhtia.

Säikähdän viestiä, mitä hittoa siellä on voinut tapahtua?

Minä:
Joo, oota mua mun vakiopaikalla, oon sielä ihan kymmenen minuutin sisällä.

En jää laittautumaan sen enempää vaan harppaan muutamalla juoksuaskeleella alakertaan, en ota edes hedelmää matkalle aamupalaksi vaan syöksyn suoraan aulaan. Kenkäni ovat jo jalassani joten valitsen vain nahkatakkini naulakosta ja lähden kiireellä kouluun.

Juoksen hengenhädässä koulun pihaan, kello on kymmentä vaille, en jää edes ihmettelemään aikaista saapumistani vaan juoksen portaat ylös. Sarah juoksee minua vastaan, hän osoittaa kohti erästä uutta poikaa joka nojailee vasten koulun seinää ja selaa puhelintaan. Pojalla on ruskeat noin korviin asti ulottuvat tuuheat hiukset ja päällään hänellä valkoinen Niken huppari ja mustat farkut. Mutta mitä hittoa, hän näyttää vähän vaarallisenkin tutulta. Voiko tämä edes olla totta, ei hitto. Kyllä, kyllä se on. Eksäni Andrew on nähtävästi tullut takaisin kouluun. Mitä hittoa hän tekee täällä?! En todellakaan halua nähdä häntä kaiken kokemani jälkeen.
"Mitä hittoa?!" huudahdan tiputtaen reppuni ällistyksestä lattialle ja tajuan vasta liian myöhään tehneeni sen, ja koko käytävän katseet kääntyvät minuun. Sarah katsoo minua kuin ei olisi ikinä halunnut näyttääkkään tätä. "Just sitä, että onnea sister tuon kanssa. Se on määrätty vieläpä sun pariksi kemian tunnille siihen testiin", hän aloittaa, työntää kätensä puuskaan ja huokaisee. "En aio työskennellä tuon kanssa", tuhahdan ja katson inhoten Andrewia joka vasta nyt huomaa minut somen maailmasta heränneenä. Hän vilkaisee minuun hymyillen ja heilauttaa kättään tervehtien. Niinkuin hänellä olisi oikeutta enää edes puhua minulle!
"Ootko muuten kuullu tosta Harrysta?" Sarah kysyy vaihtaen aihetta kun viemme itseämme luokanoven eteen. "En, mitä siitä?" kysäisen huolettomasti, en usko että hänessä voi olla jotain räjähtävää mitä en vielä tiedä. "Sen tyttökaveritausta on laaja. Se kuulemma iskettyään silmänsä johonkin tyttöön hankkii eka tietoo siitä ja hurmaa sen. Sitte ku saa sen rakastumaan itteensä ja saa siltä se heittää sen pois ku roskan. Aattelin vaan kertoo, koska oon tässä viime päivinä huomannu että se oikeesti kyylää sua. Pysy kaukana siitä. Se vaan pelaa, rakastaa tehä sitä ihmisten tunteilla. Se ei tuu tuottamaan muuta ku helvettiä. Ja mä tarkotan sitä, lupaan sulle, se on pahempi ku Andrew ikinä", Sarah tokaisee ja tuijottaa minua varmistellen että ymmärsin hänen lauseensa. "Joo, enkai mä tommoseen sotkeentuis." tuhahdan astellessamme luokkaan ja tunnen kuinka puistatus alkaa taas tunkeutua sisääni Harryn takia. Olin ajatellut hänen olevan erilainen, mutta taisin olla väärässä. Miksi kaikki hullut iskevät minuun silmänsä?