All I Want Is You ||H.S Suomeksi

24. Talven ihmemaa

Saavuimme Englannin valtavalle lentokentälle. Ympärillämme oli hurja määrä eri käytäviä, ja minä olin kuin täysi turisti. En todellakaan tiennyt minne mennä. Sarah ja Harry eivät silti voineet syyttää minua, koska miten minä muka voisin tuntea Englannin lentokentän kuin omat taskuni -vaikka asunkin Englannissa-, kun minulla on lentokammo.

Käännän pääni vieressäni olevaan kiharapäähän, joka tuijottaa minua kulmat koholla, kun taas Sarah katsoo kiharapäätä hämmentyneenä.

"Mitä?" tuhahdan. Harryn suu vääntyy ilkikuriseen hymyyn.

"Kai sä osaat ohjata meidät ulos, mä nimittäin en osaa", hän sanoo arvuuttelevaan sävyyn.

"Mitä?" hämmennyn, "Näyttääkö mun touhu siltä että osaisin?"

"Parempi ois osata", tuo kohauttaa olkapäitään.

"Sarah? Sähän osaat?"

"Tiiätkö, mä en oo ikinä edes käyny täällä, tai ainakaan tajuissani."

Siinä menikin sitten viimeinen toivonkipinä.

"Eikö teistä kumpikaan muka osaa? Ja täälä ei näy ees oppaita tai infoa, mitä ihmettä me nyt tehään?"

Harry vieressäni repeää nauruun.

"Ei tää oo hauskaa", huokaisen ja istahdan penkille. Hautaan pääni käsiini ja yritän olla panikoimatta liikaa."Voi paska."

Eihän se auta kuin lähteä keskeyttämään noita kiireisiä ihmisiä.

Tiirailen ihmisjoukkoa, joka on kerääntynyneenä jonoon lippujentarkastukseen. Viimeisenä jonossa on vaaleahiuksinen poika, jolla on pyöreät silmälasit päässä. Hän on yksi niistä kiltin näköisistä ihmisistä.

Nappaan ruskean, pienen käsilaukkuni penkiltä ja astelen pojan luo.

"Hei", tervehdin hänen takaansa.

Poika kääntyy kummastuneena minuun päin.

"H-hei", poika vastaa ja käännähtäö ympäri.

"Mietin vaan tässä, että tiiätkö mitä reittiä pääsisin pois täältä? Oon vähän eksyksissä enkä oo ikinä ennen ollu täälä", naurahdan.

Poika hymähtää huvittuneena, mutta näyttää kuitenkin ymmärtävän hätäni.

"Ai, okei. Kävelet vaan suoraan ja käännyt vasemmalle. Sitä seuraavan keltasen kyltin kohalta oikeelle ja sitte näätki jo ulko-oven", hän opastaa ja osoittaa sormellaan samalla suuntaan.

"Okei. Kiitos sulle", hymyilen ja käännyn poistuakseni.

Tunnen kuitenkin samantien koputuksen olkapäälläni. Käännyn katsomaan, ja näen saman pojan.

"Mikä sun nimi on?" hän kysyy hieman arastellen ja korjaa lasejaan.

Hämmennyn. Miksi hän haluaa tietää?

"Ööh...Alice", naurahdan, "miten niin?"

"No ajattelin että haluaisitko jäähä vielä vähäks aikaa mun seuraks, ku joutuisin muuten oottaa pari tuntia yksin", poika ehdottaa.

Mietin hetken. Mitä minä sanoisin hänelle? Voisin kyllä jäädä toisaalta, mitä minä siinä menettäisin? Sitä paitsi, minä todella tarvitsisin uusia kavereita, kun edelliset menivät Daisyn mukana. Ja Sarah on enemmän kuin kaveri, hän on ystävä. Niin, eli minulla ei ole yhtäkään kaveria.

"Kaippa se käy, mutta mun pitää vielä kysyä noilta, jos ne tulis mukaan tai menis jo eeltä kotiin", hymähdän.

Pojan kavoille repeää mojova hymy. Se kuitenkin hiipuu aika nopeasti, kun hänen silmänsä kiinnittyvät johonkin vieressäni.