All I Want Is You ||H.S Suomeksi

13. I don't know where I'm going

|Huom! Tää luku hyppää nyt 2 viikkoa ajassa eteenpäin!|Ja laittakaa tuo musiikki päälle vasta sitte ku ilmotan yhessä kohtaa.

"Mitä sä teet?" kuuluu ääni takaani. Käännyn ympäri sängylläni ja näen Danielin huoneeni ovella.

"Makaan, jos et oo omin silmin sitä vielä huomannu", tuhahdan yksitoikkoisesti.

Tätä olen tehnyt viimeiset kaksi viikkoa, maannut sängylläni Sarahin ja Harryn aloitettua hengailun, vaikka ei sitä kyllä hengailuksikaan voi kutsua. Ehkä paremmin suhteensa tai jotain sinnepäin. Heidän suhteestaan puhuu jo koko koulu. En vain ole kiinnostunut yhtään mistään, mielessäni pyörii vain Harry ja Sarah. En osaa ajatella muuta, joten olen vain maannut viimeiset viikot sängyssäni, tietysti käynyt päivän koulussa ja sitten tullut kotiin. Ei minua kukaan kaipaakaan Sarahia lukuunottamatta. Ihme sekin tilanteen nähden. Harry taas on yrittänyt päivittäin saada minuun kontaktia, olen kuitenkin aina onnistunut välttämään hänet pakenemalla tunnille tai vessaan. En halua hänen peleihinsä, se on taas jotain mitä hän ei ymmärrä. Tai ei ole osoittanut ymmärtäneensä, kun jatkuvasti etsii minut käsiinsä ja yrittää viedä minut mukaansa. Hän vain yrittää aina jankuttaa minulle olenko kunnossa ja mikä on hätänä. Se että olenko, on taas nyt sitten aivan toinen juttu. Noh, miten sen nyt määrittelisi. Sydämmeni on sirpaleina, sosiaalinen elämäni on täysin kaatunut. Sarah on kyllä yrittänyt ottaa yhteyttä päivittäin, mutten halua olla hänen kanssaan tekemisissä hänen ja Harryn välillä tapahtuneen jälkeen. Koulussa hengaan yksin, koulun jälkeen taas tulen kotiin ja suuntaan ensimmäisenä huoneeni sänkyyn. Siellä taas vietän päivät tuijottaen seinää, miettien elämääni ja käyden välillä syömässä. Voisi sanoa että paremminkin on mennyt.

"Äiti käski tulla syömään", Daniel huokaisee ja poistuu oveltani.
Jätän vastaamatta mutta päätän kuitenkin raahautua yksinäisestä hiljaisuudestani alakertaan syömään, en ole taaskaan syönyt pitkään aikaan. Tarkalleen ottaen seitsemään tuntiin kellosta katsottuna.

***

"Alice kulta, onko sinulla joku hätänä?" kysyy äiti jo kolmatta kertaa tämän päivän sisään.

Pyörittelen lusikkaani kanakeitossa ja mumisen vastauksen:"eei."
En nimittäin oikeastikkaan tiedä olenko okei vai en, tunnen vain jotain niin outoa pettyneisyyttä, vihaa, inhoa, hämmentyneisyyttä, väsymystä, tätä kaikkea sekaisin. Päällimmäisenä tunteideni pyramidissa on kuitenkin pettyneisyys, pettyneisyys parhaaseen ystävääni ja poikaystävääni. Tai no, entiseen poikaystävääni.

"Johtuuko tämä nyt siitä Harrysta?" äiti huokaisee olohuoneesta.

"No, miten sen nyt ottaa", hymähdän ja nousen puoliksi syödyn lautasellisen jälkeen pöydästä. Äiti tuijottaa minua ihmeissään mutta en jaksa välittää, painelen vain huoneeseeni, menen sänkyyni, laitan verhot kiinni ja menen nukkumaan, sillä kello näyttää jo kymmentä.

****

Kelloni herättää minut, aukaisen silmäni ja rutistan peittoa päälleni. Ei, ei kouluun. Taas yksi päivä lisää taistelemista Harrya vastaan, taas yksi päivä yksin olemista.
Raahaudun kuitenkin ylös ja nappaan vaatteet yöpöydältäni, tällä kertaa katsoen etteivät ne ole kulahtaneet Minni-Hiiri yöhousuni ja vedän vaatteeni päälle. Sitten teen normaalit aamurutiinini, joita on hyvin vähän, eli hiustenharjaaminen ja aamupalansyönti. Tämän jälkeen suuntaan eteiseen, vedän ulkovaatteet päälleni ja vedän oven vastahakoisesti kiinni. Tästä se päivä sitten taas alkaa. Kohti uutta taistelua.

***

Saavun koulun pihaan, en ole edes myöhässä ihme kyllä, vaan minuutin ajoissa. Menen sisään, suuntaan naulakoille ja vedän ulkovaatteet pois päältäni.