The Perfect 10 - Marcus and Martinus || ✓

17. Iloa ja surua [Du]

Pari päivää meni nopeasti laiskotellen. Ainut asia, joka oli pielessä, oli se, että pari päivää olikin kokonainen viikko. Pelästyin melkein, kun puhelimeni näytti 15. päivää. Puolet leiristä oli hujahtanut nopeasti. Tänä kauniina iltana korvissani soi vain kaksosten vesisodan äänet. Ja Marcuksen pärskintä, kun Martinus melkein hukutti hänet. Nousin ylös laiturilta ja hyppäsin veteen. Pojat lopettivat sotansa ja ehdottivat kilpailua.
Nousin Marcuksen selkään ja hän lähti rantaviivalta juoksemaan veteen. Marcus miltei kaatui, kun jalat eivät enää voineet juosta. Sitten hän alkoi uimaan kohti laiturin päätä. Pari kertaa hän kävi pinnan alla, mutta jaksoi kuitenkin loppuun asti.
"37.87", Martinus katsoi puhelimesta ja juoksi rannalle. Hyppäsin hänen selkäänsä ja odotin Marcuksen kiipeävän laiturille. Marcus laittoi sekuntikellon päälle. Hänen veljensä juoksi veteen ja kompastui läsähtäen veteen. Urheasti, kuin ritari hän ei luovuttanut vaan jatkoi matkaa.
"49.18", Marcus sanoi ja alkoi tanssimaan voitostaan. Poika hyppäsi veteen mahdollisimman sulavasti ja odotti aplodeja. Taputin hidastempoisesti ja aloin nauramaan. Otin laiturin reunasta kiinni ja punttasin itseäni ylös. Marcus otti jalastani kiinni ja auttoi minut laiturille.
"Kiitti." Pörrötin pojan hiuksia, kun hän nousi ylös. Se oli hieman vaikeaa, sillä ne olivat Marcusmaisesti laitettu hiuslenkillä ylös. Martinus laittoi kätensä puuskaan ja esitti yrmeätä.
"Älä ny viitti olla tommonen tomaatti", sanoin ja halasin Martinusta. Tunsin hymyn hänen kasvoillaan, mutta se hyytyi, kun Martinus tippui laiturilta alas.
"You just got pranked bro", nauroin ja tunsin Marcuksen ottavan minusta kiinni ja vetävän minut veteen. Suljin silmäni vaistomaisesti ja pintaan päästessäni hieroin niitä.
"Jes", sanoin esittäen tylsistynyttä. Painoin Marcuksen veden alle sekunniksi ja päästin irti. Odotin puoli minuuttia ja aloin huolestua.
"Hei", kuulin takaani äänen. Pian Marcus hyppäsi viereeni ison loiskahduksen kera.
"Luulin et hukuit!" huudahdin kulmat kurtussa. Marcus alkoi uimaan selkää ja Martinus istui laiturilla. Kiipesin hänen vierelleen. Olin alkanut miettimään, mitä tapahtuu, kun viimeinen leiripäivä koittaa. Se tuska, kun lähden autolla kohti Kemiä. Se tuska, kun Martinus ei ole enää herättämässä. Se tuska, kun ei kuule enää Marcuksen laulua. Se tuska, kun kaikki on ohi. Kyynel vierähti poskelleni. Martinus pyyhkäisi sen pois.
"Mikä on?"
"En vaan voi olla ajattelematta miten selviin ilman teitä. Mitä sitten ku sä et enää herätät ja en kuule Marcuksen laulua?"
"Puhutteko musta?" Marcus huusi.
"Pelkkää hyvää!" Martinus huusi takaisin ja kietoi kätensä ympärilleni.
"Keskity nykyhetkeen", Martinus kuiskasi.
"Teillä on toisenne. Mitä mulla on? Ei mitään." Martinus hiljeni ja antoi pusun poskelleni. Hän taputti olkapäätäni.
"Ihan sama missä me ollaan. Me tullaan aina rakastamaan sua. Puhun nyt Marcuksenki puolesta." Martinus sanoi viimeisen lauseen katsoen veljeään, joka tuli paikalle. Myös hän istui laiturille toiselle puolelleni ja kietoi kätensä minun ympärilleni. Tunsin hänen poskensa minun poskeani vasten. Herkistyin. Kyyneleet vain virtasivat alas.

"Føles så lenge sia
Så lenge sia e så de

Og hvert minutt det blir som
Tima, daga og år

For e har en hemlighet
Som ingen andre skal vite

E det bare en drøm?
Eller kan det bli oss to?

Og e ønske det va duuuu uuuu uuu
Som kom te me ja, duuu uu uuu
For ingen e som duuu, e tenke hele tia på deee
Du e den eneste for meeee
Mmh mmh, det e du..." Molemmat kaksosista lauloivat hiljaa posket poskiani vasten.

Kun Martinus ja Marcus lopettivat, olin sanaton. Suutelin vain molempia. En keksinyt muutakaan. Olin muutenkin hieman sekaisin kaikesta.
Lähdimme kohti leirikeskusta ja Marcus vilkaisi kelloa. Se oli kolme iltapäivällä. Kaaduin sängylleni ja mietin miten ihania nuo pojat osasivatkaan olla.

Sanoja: 559