The Perfect 10 - Marcus and Martinus || ✓

38. Totuus [Girls-🎹]

Istuin Marcuksen kanssa sänkyni päällä. Hän oli halunnut puhua kanssani ja minullakin oli hänelle asiaa.
"Se eilinen aamu", Marcus aloitti. Tiesin mitä hän tarkoitti.
"Nii", kuiskasin.
"Eikö vaan, että tykkäät enemmän Martinuksesta ku musta", poika töksäytti.
"N-no, Martinus vaan tuli mun viereen yöllä. Ja sitte se sano, ett-"
Marcus painoi sormensa huulilleni.
"Ai että se tykkää susta?" Marcus arvasi. Pudistin päätäni nolona.
"No sittehän kaikki on hyvin", hän jatkoi, kun en osannut vastata.
"Vai?"
"Se tykkää musta tosi paljon", kuiskasin niin hiljaa, ettei poika kuullut sitä.
"Mitä?"
"Se tykkää musta tosi paljon", sanoin kuuluvammin.
Marcus katsoi minua epäuskoisena.
"Ja sähän et vastannu siihen mitään?"
"Musta tuntuu, että mäkin tykkään siitä."
Ajattelin hetken Marcuksen räjäyttävän talomme taivaan tuuliin. Hän kuitenkin nyökkäsi hieman purren huultaan.
"No, tunteilleen ei voi mitään. Martinus tais voittaa sut puolelleen."
"Kyllä mä tykkään sustakin", sanoin ja mietin pitäisikö minun halata Marcusta vai ei.
"Mutta et tykkää yhtä paljon ku Martinuksesta", hän mumisi.
Totta.
En voinut edes sanoa sitä.
"Me voidaan kuitenki olla hyviä kavereita. Eikö niin?" kysyin hetken päästä.
"Joo, kyl me voidaan olla", Marcus sanoi tunteettomasti.
Sitten halasin häntä.

Pyörittelin lihapullaa lautasellani ja mietin käymääni keskustelua. Kyllä, Martinus oli se oikea minulle, mutta hyväksyikö Marcus sen oikeasti noin helposti?
Toivottavasti.
Söin lautaseni tyhjäksi ja menin ulos ovesta istuen portaille. Äiti tuli perässäni.
"Onko kaikki ok Mel? Olisitko halunnut olla vielä Hertan kanssa?"
"En ois", vastasin tylysti.
"Tuliko teille jotain riitaa?"
"Ei oikeestaan", sanoin. Eihän Hertta edes ehtinyt riidellä, kun oli koko ajan kiinni Marcuksessa.
"Olitkos hieman kateellinen vai?" äiti kysyi leikillään.
"Joo."
"Ai."
Äiti ei saanut muuta suustaan, mutta taputti minua selkään pari kertaa.
"Kyllä se siitä", hän viimein sanoi ja meni takaisin sisälle.

"Mistä te puhuitte Marcuksen kanssa?"
Käänsin katseeni Martinukseen ja annoin hänelle tilaa vierelläni.
Poika istuutui ja katsoi käsiään.
"Musta ja susta eilen aamulla", sain vastattua. Vilkaisin Martinusta, joka oli laittanut kätensä kasvoilleen.
"Mitä siitä?"
"Muuten salakuunteliks sä meitä?" kysyin naurahtaen.
"Yritin. En kyl oikeen saanu selvää ku puhuitte niin hiljaa", tuo myönsi.
"Jaahas. Mutta takasin aiheeseen. Kerroin sille et tykkäät musta tosi paljon. Ja sit sanoin et mäki tykkään susta tosi paljon."
Martinus pudisteli päätään jotain mumisten.
"Sanoin Marcukselle et tykkään totta kai siitäkin ja -"
Poika vieressäni katsoi minua suu auki. Hänen jalkansa talloivat porrasta nopeaan tahtiin.
"Anna mun jatkaa. Ja Marcus sano, että tykkään susta enemmän ku siitä."
"Ja sä sanoit siihen?"
"En yhtään mitään."
"Jaa. Mutta joo mä tästä lähenki takas sisälle", poika sanoi ja nousi ylös.

Koko illan huoneessa oli hiljaisuus minun ja kaksosten välillä. Ehkä siksi, että minulla oli kuulokkeet, joista kuuntelin musiikkia. Onnekseni pojat eivät olleet muuttaneet käytöstään toisiaan kohtaan. Olin menossa jo nukkumaan ja odotin vain milloin Martinus kysyisi voisiko nukkua vierelläni. Kysymystä ei kuitenkaan kuulunut ja menin vain nukkumaan.

Koko seuraava aamu oli sekava. Pojat puhuivat minulle kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Eihän oikeastaan ollut edes taphtunut mitään suurta. Paitsi Martinus saattoi ymmärtää eilen sanani väärin. Eihän se ollut mitään isoa. No kyllä se oli.
"Meiän lento lähtee huomenna kuudelta", Martinus sanoi tutkien puhelintaan.
"Illalla?"
"Aamulla", Marcus korjasi.
Ei ollut enää edes kokonaista päivää aikaa.
Paniikki, paniikki, paniikki...
Martinus veti minut ulos huoneesta rauhoittumaan.
Ties kuinka kauan erossa. Ei nähdä enää. Ei pysty. Ei kestä.
"Melissa!"
Havahduin ja kiedoin käteni pojan kaulan ympärille painaen pääni kiinni häneen. Vietin siinä seuraavat 20 minuuttia. Sitten äiti tuli kysymään mitä oikein tapahtuu.

Sanoja: 566

Tänään tulee vielä yksi luku illemmalla :)
❤100 kommenttia rikki❤