The Perfect 10 - Marcus and Martinus || ✓

31. Katolta alas [Bae-KVR]

Istuin aamupalapöydässä iloisena, kunnes muistin taas huoleni. Taputtelin poskiani ja yritin karistaa piston vatsassani. Pian Marcus huomasi oudon käytökseni ja vei minut ulos huoneesta.

Istuin rannan penkillä kädet ristissä.
"Ootko siis ihan kunnossa?"
"No joo..." sanoin katsoen taivaalla lentävää lokkia.
"Et kyl oo", Marcus huomasi ja sai minut huokaamaan.
"Huomenna on lähtö."
Marcus nyökytteli tietäväisenä.
"Mulla tulee teitä ikävä", sanoin surullisena, mutta hieman hymyillen. Tunsin käsien kietoutuvan ympärilleni.
"Niin meillekki sua", Marcus kuiskasi.
"Me ei koskaan unohdeta sua."
Käänsin pääni äänen suuntaan ja katsoin paikalle saapunutta Martinusta. Marcus irroitti kätensä ympäriltäni ja antoi veljelleen tilaa. Painoin pääni lähimmälle olkapäälle ja suljin silmäni.

Tunsin kuinka joku nosti minut ylös penkiltä. Huomasin nukahtaneeni ja kun raotin silmiäni taivas oli jo hieman punertava. Marcus käveli vieressä, joten oleilin Martinuksen käsivarsilla. Minua väsytti vielä, mutta en halunnut kuluttaa viimeistä päivää nukkumalla. Avasin silmäni ja kohtasin Martinuksen hymyilevät kasvot. Poika laski minut alas ja antoi minun kävellä itse.
"Ei mennä vielä sisälle", sanoin hiljaa ja sain molemmat pojat pysähtymään. Marcus nyökkäsi hieman ja lähti juoksemaan kohti etuovea. Kiusallinen hiljaisuus syntyi pihalle oven mennessä kiinni.

Minkäs muun kanssa Marcus tuli takaisin kuin pallon. Hän hengitti raskaasti kuin olisi juossut juuri maratonin ja painoi ovea kiinni.
"Lukas melkein sai mut kiinni", poika huohotti ja näin hänen takanaan oven toisella puolella Lukaksen, joka piteli kädessään lusikkaa. Marcus lähti juoksemaan heti kun oli aukaissut oven. Pian poika kiikkui puun oksalla Lukas heilutellen lusikkaa sen juuressa. Sitten hän tarkensi katseensa meihin ja lähti ajamaan minua ja nuorempaa norjalaista takaa. Löysin pian itseni roskakatoksen katon laudan päältä. Roikuin laudassa kuin apina tikkujen pistellessä käsiäni. Tämä oli sitä kunnon ajan viettoa, jota olin kaivannut. Olimme taas pulassa niin kuin silloin joskus ehkä viikko takaperin.

Hyppäsin alas huomattuani Lukaksen kadonneen. Löin kädet silmieni peitteeksi kun näin Martinuksen. Poika kiipeili leirikeskuksen katolla Lukas perässään. Katsoin kauhuissani kahden Katto-Kassisen taiteilua sormieni välistä. Eikä aikaakaan, kun Martinus kaatui ja liukui alas katolta. Pudotus oli noin kolme metriä, ei paljoa, mutta ei vähääkään. Hullu lapsi nyrjäytti nilkkansa ja jäi istumaan maahan. Juoksin hänen luokseen Marcus kannoillani, joka oli puusta hypätessään dabannut. Nostimme loukkaantuneen potilaan ylös ja autoimme hänet sisätiloihin.

Avasin oven ja annoin Marcuksen auttaa veljeään. Itse jäin katselemaan Leahia, joka nuoli jogurttia lautaselta, etutassut pöydän päällä. Marcus heitti pikkuveljelleen kylmäpakkauksen.
"Jätitkö sä ihan pokkana nää ruuat tähän pöydälle?" kysyin Martinukselta katsoen koiraa, joka oli syönyt lautasemme tyhjiksi. Havaitsin nyökkäyksen sängyn päällä makaavalta pojalta.
"Kiitä onneas etten syöny tänään suklaavanukasta", sanoin ja tuuppasin koirasuden alas pöydältä.

Potkaisin Marcukselle pallon ja vilkaisin katolta pudonnutta poikaa. Hän oli hyppinyt yhdellä jalalla katsomaan jalkapallon potkimista. Muuten koko päivä meni hänen osaltaan lepäämisessä.

Illalla nilkka oli melkein jo täysin kunnossa ja kävely sujui entiseen malliin. Olin niin väsynyt, etten kerennyt edes murehtia huomista. Aamulla olisi herätys puoli kahdeksalta, sitten aamupalalta pakkaamaan ja yhteiseen tilaisuuteen. Kyydit saapuisivat noin kahden aikaan. Ja sitten monen tunnin automatka Kemiin. En ollut edes saanut äidiltä viestiä kyydistä tai varmistusta siitä milloin minut voisi tulla hakemaan. Uneni olivat onneksi levollisia, täynnä kissanpentuja jotka oli puettu söpöihin asuihin.

Sanoja: 532

Yli 2K lukukertaa ja yli 300 votea!!
❤Kiitos kaikille, jotka on lukenu ja votannu ja kommentoinu!❤

Oliko muuten tossa Girls-Remixissä pitkäänki otsikon puute?😅
Kävin laittamassa siihen otsikon, koska huomasin sen puuttuvan.