The Perfect 10 - Marcus and Martinus || ✓

8. Suomen kesä [Slalom]

Aloitin uutta M&M "kirjaa" 👉 WHO?


Olimme menneet jo aikaisin nukkumaan, tekemisen puutteessa. Koko yön kuulin sateen ropinan kattoa vasten. Aamulla heräsimme tasan kahdeksalta kuulutukseen.
"Huomenta kaikki! Olette varmasti jo kaikki hereillä. Tänään on retkipäivä, senhän te muistitte? Tavataan kaikki salin edessä tasan yhdeksältä, niin lähdemme retkipaikkaan, jossa pystytämme teltat. Olemme tämän päivän, ja seuraavan yön luonnon helmassa."
Ihanko kuvittelit, että kaikki on jo hereillä?
Marcus torkkui vielä, mutta Martinus oli saanut jo kaiken valmiiksi.
"Miten jaksat herätä näin aikasin?" kysyin haukotellen ja hieroin silmiäni. Nousin ylös sängystäni ja menin tekemään aamutoimet niin nopeasti kuin pystyin. Sen jälkeen vaivihkaa annoin Martinukselle pusun poskelle ja nopean halauksen. Pakkasin tavaroitani ja herättelin Marcusta.
"En mä jaksa", kuulin hänen sanansa juuri ja juuri.
"Kannattais jaksaa, koska sulla on enää 20 minuuttia aikaa, ennen ku meidän pitää olla salin edessä valmiina alkavaan retkipäivään."
Marcus ponkaisi ylös sängyltä ja puki hupparinsa väärin päin.
"Jos luonnon hajut on liikaa nii voithan sä tohon oksentaa", Martinus naurahti. Otin kännykkäni esille ja lähetin Emilialle viestiä.


Minä: Eilen oli. Mut nyt me mennään retkeilee.

Emilia: Eiks se oo kivaa?

Minä: Tääl alkaa kuiteski sataa jotain epämäärästä räntää.


"Miks poikien pitää kantaa telttoja?" Marcus valitti haukotellen. Hän ei saanut vastausta, kuten arvata saattoi. Kävelimme varmasti puoli tuntia, ennen kuin pääsimme järven rannalle. Hiekkaa rannalla oli ehkä puoli metriä ja sen jälkeen alkoi nurmikko. Aloimme kasata telttoja, jotka olivat nähneet jo parhaat päivänsä. Kaupassa, laatikoissa. Meidän teltassamme oli pari reikää, mutta onneksi ne olivat pieniä. Saimme teltan kasaan viimeisinä, koska Nils, Lukas, Aaron ja Rian kokosivat yhdessä toisen suurista teltoista. Toisen teltan kokosivat Emelíana, Cata ja Leona.

"Huh, valmis", tokaisin pyyhkäisten otsaani.
"Tulkaas kaikki tänne", ohjaaja huusi hirveällä englannillaan.
"Nyt käymme läpi säännöt", Merja sanoi iloisella äänellä ja me vain voivottelimme.
"Täällä ei roskata, kiroilla, rikota, kiusata..." Lista oli loputon. Tanskan Rian hautasi kasvonsa polviinsa ja näytti kuin hän olisi ollut hereillä, mutta todellisuudessa hän nukkui.
Tunsin kylmän tuulen ihollani. Se alkoi yltymään mitä pidemmälle säännöissä mentiin. Ja säännöthän olivat pitkät.
Normaalia Suomessa.

Kaikki huokaisimme, kun sääntöosuus oli hoidettu pois alta.
"Hei, missä meiän teltta on?" kuulin Martinuksen äänen vierestäni. Käännähdin ympäri ja polvistuin maahan. Teltta oli kadonnut.
"Ketä unohti laittaa ne tapit maahan kiinni?" kyselin kaksosilta.
"Marcuksen piti laittaa ne."
"Mähän sanoin, että sä laitat ne."
Merja kipitti meidän luoksemme.
"Ai jai kun on teltta kadonnut, tässä teille toinen."
Hän ojensi meille myrkynvihreän telttapussin ja kääntyi kannoillaan.
"Mä taidan muuten nähdä sen meidän teltan tuolla järvellä", Martinus siristeli silmiään katsoen vesialuetta. Telttamme ajelehti 300 metrin päässä ja olin jo lähdössä hakemaan sitä, kunnes näin sen uppoavan kuin Titanic.
"Ei auta muu ku koota tää teltta", sanoin ja aloin repimään telttaa ulos pussista.

"Sehän kävi helposti." Varmistelin tappien pitävyyttä.
"Kyllä nää varmaan kestää."
Heitimme tavaramme teltan sisälle.
Teltaa päällysti jonkinlainen vedenpitävä kangas teltan itsensä lisäksi.

"Mä meen kävelylle", sanoin ja sain pojat perääni. Siis Marcuksen ja Martinuksen.
"Tästä menee joku metsäpolku", Marcus sanoi katsoen metsään vievää polkua. Lähdimme polulle.

Hetken rynnittyämme pusikoissa - jonne polku oli meidät johdattanut - pääsimme pururadalle. Pitkää tietä kulkiessamme tuuli alkoi puhaltaa kovempaa. Tunsin jotain nenälläni. Pian se yltyi.
"Ää! Rakeita!" huusin tuulen yli. Kun rakeet osuivat kasvoihin, ne pistelivät kivuliaasti.
"Tuolla on joku rakennus!" Martinuksen katse oli noin 200 metrin päässä olevassa ladossa. Maa alkoi täyttyä valkoisista rakeista, joita jo luulin lumihiutaleiksi. Pääsimme latoon turvaan. Istahdimme kuiville heinille samalla kun otin puhelimen taskustani. Se oli läpimärkä. Peitin puhelimen heinillä, jotta se kuivuisi. Martinus laittoi musiikkia ja heti, HETI sieltä alkoi soida Slalom.


Kjøre slalom
Helt til sola går ned
Finn en verden
Under snøhvite tre
Vi kjører slalom
Og e kan smile og le
For ned i bakken
Står du og venter på me

Vi kjører å åoåå vi kjører slalom
åoåå vi kjører slalom

E så de
For første gang og e var så nær
Å fortelle de at du e nå av det finast e veit
Å baby
E har så lyst å si at

Hjertet som trommer hver gang du glir forbi
E holder pusten mens e lytter til din melodi
Vi kjører sammen i perfekt harmoni
Ta me i handa
Og sammen skal vi


"Ei paljoo lohduta", ähkäisin hymy huulilla. Odotimme pari kymmentä minuuttia ja lähdimme takaisin retkipaikalle. Raekuuro ei ollut vielä loppunut, mutta nyt se oli edes hieman siedettävä.

Pääsimme kompuroinnin ja lukuisien valitusten jälkeen teltallemme. Kirosin mielessäni. Vedenkestävä suojus oli lentänyt tuulen mukana paljastaen kankaassa olevan reiät. Ihan kuin telttaa olisi käytetty tikkatauluna.
"Ei tässä muutakaan voi", sanoin ja sullouduin teltan sisälle. Patjat, tyynyt ja peitot oli tuotu sinne varmasti äskettäin. Menimme suoraan nukkumaan, vaikka siitä ei tullutkaan mitään kauhean ropinan ansiosta. Kaksoset tulivat ihan minuun kiinni lämpöä hakien. Heitin peittoni pään ylle, sillä olin jäätyä.

Jossain kohtaa yöllä tunsin kuinka sateeksi vaihtuneet rakeet tunkeutuivat teltan sisään. Jossain jyrähti ukkonen.
Onhan tääki tapa viettää kesälomaa...



Sanoja: 806

Pisin luku tähän mennessä! Jes!
100 lukukertaa lähenee! 😃