I can't make you love me /// Dramione fan fiction

Luku 9

Aamuinen aurigon paiste herätti minut jo kuudelta. En ollut valmis herämään, mutta olin täysin valmis tapamaan taas Harryn ja Ronin ja... Toivottavasti Dracon.

Päätin jäädä makoilemaan sänkyyni ja odottamaan, että Lavender tai joku muu heräisi. Lumi leijaili maahan hitaasti. Nappasin yöpöytäni laatikosta päiväkirjani, johon olin viimeksi kirjoittanut ensimmäisellä vuodellani Tylypahkassa. Päätin, että oli taas aika kirjoittaa siihen.

rakas päiväkirja, 4.1.1999
En tiedä mitä teen tai kertoisinko kenellekkään tunteistani Dracoa kohtaan. Entä jos hän vain pelleili kanssani, entä jos hän vain tykkäsi kiusata kuraverisiä, kuten minua. Ei se kyllä tuntunut siltä. Harry ja Ron ei enää puhuisi minulle, jos kertoisin. Ginny ehkä hyväksyisi minut. Muista en tiedä. Entäpäs tanssiaiset, kenen kanssa menen? Kehtaanko mennä Dracon kanssa?

Kuului syvä haukotus, Lavender oli herännyt. Sujautin päiväkirjani peittoni alle. "huomenta" sanoin hymyillen. Nousin sängyltäni ja puin vaatteeni nopeasti päälle.

Työnsin makuusalin oven auki ja kipitin portaat alas. Oleskeluhuone oli tyhjä ja ainoastaan liekit leimattivat takassa.

Suuressa salissa oli taas kerran hyvin vähän ihmisiä. Katseeni kohdistui taas luihuisten pöytään, jossa Draco istui. Yritin välttää katsekontaktia, joten käänsin pääni pois.

Haukkasin palasen leivästäni tuijottaen samalla kohti suuren salin ovia. Odotin vain Harryn ja Ronin saapumista, nuo tulisivat noin kahden tunnin kuluttua.

"hei, kuraverinen!" Kuului huuto kauempaa. Käännyin vastahakoisesti taakse päin. Pansy seisoi muutaman metrin kauempana ja tytöllä oli ilkeä virne kasvoillaan. "mitä haluut" tuhahdin. "aika surullista, ku sun ns ystävät jätti sut tänne iha yksin ku ei ne haluu olla tollasen kuraverisen kaa" tuo sanoi nauraen. Olin saanut tarpeeksi Pansysta ja tuon ilkkumisilta. "tiedätkö mikä on surullista, se et oot huono koulussa ja sulla ei ees oo olleenkaan ystäviä" huudahdin ja lehahdin tulipunaiseksi. Monet silmäparit tuijottivat kummasti minua. Minä, Hermione Granger, olin täydellinen oppilas. "et-puhu-musta-tolleen" tuo sanoi vihaisena.

"tai mitä, aijotko kutsuu Dracon sun tueks ku et itse pärjää" lausetta sanoessa tiesin itsekkin tehneeni virheen. "aha, et sillee, pikku neiti granger uskaalta sanoa Dracon nimen" Pansy ilkkui. Siihen hän veti kyllä rajan. En kestänyt kuunnella enempää.

"tainnutu" huudahdin yhtäkkiä ja Pansy kuin lensi hieman kauemmas minusta. Tajusin kuitenkin olevani pahassa pulassa, jos kukaan opettajista huomaisi. Lähdin juoksemaan portaita ylös kohti rohkelikkotornia, mikä minun olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin.

Huokaisin syvään ja istuin ikkunalaudalle. Olin hukassa ilman Harrya, Ronia ja -... Dracoa. Kaipasin kaikkea siinä pojassa. Oli outoa ajatella itsekkin noin, mutta niin se vaan oli, enkä voinut sille mitään.

"Tylypahkan tanssiaset ja perinteet". Nappasin kirjan käteeni ja aloin lukemaan tanssiaisista, jotka olisivat pian.

Tylypahkassa harvoin järjestetään tanssiaisia, mutta silloin kuin järjestetään, niistä tulee hulppeat. Ajankohdan päättää koulun rehtori ja parit voidaan valita kahdella tavalla, tupien johtajien mukaan tai liekihtävällä pikarilla, joka sylkee parien nimet. Kyseinen pikari, tulee vain esiin Kolmivelhoturnajaisissa ja joskus harvoin tanssiaissa. Pikarin sanaa tulee noudattaa ja pareja ei saa vaihtaa. Seuraukset voivat tosin olla huonot, koska joskus, kun parit ovat määrätty myös tulevaisuus voi edetä sen mukaan

Luin kohdan monia kertoja uudestaan, mutta en ollut erehtynyt. Kirjassa luki, että myös tulevaisuus voi riippua paristasi. En usko, että parit valitaan liekihtävällä pikarilla. Työnsin kirjan syrjään.

Nousin pois ikkunalaudalta ja vetäsin matka-arkkuni sängyn altani. Laitoin päiväkirjani sinne piiloon. Ovi avautui samalla sekunneilla, Parvati tuli sisään ja huudahti "Hermione, äkkiä, ne tuli, Harry ja Ron tuli". Hymyni kaposi korviini asti. Työnsin arkkuni nopeasti sänkyni alle. Lähdimme juoksimaan kohti eteis-hallia, jossa Harry ja Ron olisi.

Muutama oppilas tuijotti minua kummasti, kun juoksin pitkin suurta portaikkoa. Hidastin askeleitani, kun professori McGarmiva käveli minua vastaan. "noh, neiti Granger, minneköhän teille on kiire sunnuntai iltapäivälle" hän kysyi. "Harry ja Ron on taas täällä" sanoin hymyillen. Minerva nyökkäsi sen merkiksi, että voisin jatkaa matkaani.

Eteis-hallissa ei ollut muita. Odotin kärsimättömästi, että vaunut, joita thestaarlit vetivät, saapuisivat.

Hetken päästä ovet avautuivat ja oppilaita alkoi valumaan sisään. Kaikkien joukosta tunnistin kuitenkin parhaat ystäväni puna-tukkaisen Ronin ja musta tukkaisen Harryn. Ryntäsin heitä kohti valmiina halaamaan.

kiitos kun luit❤ toivottavasti tykkäsit ja kerrot mielipiteen kommenteissa👍 Rupeen heti kirjottaa uutta lukua ja katotaan jos saan sen julkastuu viel tänää:))