Rakas sydän, älä päästä häntä lähelle

18

Loppujen lopuksi mulla ei olekaan syytä hengittää enää. Ei syytä sydämen lyönneille, ei syytä siihen, että vedän happea keuhkoihini. Syy elää puuttuu.

Tuijotan vettä. Kai tää on sitten siinä. Kai mä olen kyllästynyt, kyllästynyt hokemaan, miten kaikki muuttuu paremmaksi, jos jaksan vain sinnitellä. Tuntuu, että kaikki vaan hajoaa yhä enemmän ja enemmän, eikä mikään auta. Tuntuu, ettei mikään muutu enää paremmaksi, enkä jaksa oottaa, että mikään muuttuisi.

Kaikki vaan pahenee ja pahenee, eikä mun olo parane. Mikään ei oo hyvin, ei yhtään mikään.

Elämä on kuin lautapeli, toisten pitää hävitä, jotta yksi voi voittaa. Mä olen yksi niistä häviäjistä. Miksi huijata itseäni enempää, mä en voi voittaa, mä en mitenkään voi voittaa.

Olen lihava. Arvoton. En ole tarpeeksi hyvä, tarpeeksi hyvännäköinen, tarpeeksi laiha, tarpeeksi kiltti, tarpeeksi kohtelias, tarpeeksi jotta voisin elää. Ei kukaan halua minua, olen ruma. Omistan niin paljon virheitä, että olen itsekkin yksi virhe. Olenko oikeasti niin paha ihminen?   Enkä jaksa enää tuntea näin, mutta ei minulla ole vaihtoehtoja.

Vesi ylettyy polviini asti. Ilma on viileähkö, mutta vesi on kaunis. Täydellinen paikka päättää päivänsä.

Oon niin äärettömän väsynyt. Väsynyt kaikkeen, syömiseen, olemiseen, hengittämiseen, elämiseen.

Tulevaisuudesta ei vain tule yhtään mitään, minulla on pienestä asti olleet huonot lähtökohdat. En tiedä mitä pahaa tein ikinä kellekkään, mitä minä tein ansaitakseni tämän?

Tuntuu, että olisin ansassa. Pystyn kyllä hymyillä, pystyn kyllä nauraa, pystyn kyllä unohtamaan kaiken hetkeksi, leikkiä, että kaikki on hyvin. Voin uskotella itselleni, että kaikki on hyvin. Se voi jatkua vähän aikaa, mutta se tulee aina takaisin. Se on osa minua, minua ei ole ilman sitä. En siis ikinä tule tuntemaan mitenkään muuten, ainoa asia mikä minua pitää elossa on toivo. Typerä toivo siitä, että kaikki voisi jotenkin ihmeellisesti järjestyä. Nyt se toivo on poissa.

Tämän ei pitänyt mennä näin, ei pitänyt ei. En vaan jaksa enää, mutta täällä ei oo mitään, mitä voisin tehä asialle.

Kukaan ei tarvitse mua, mut voitaisiin korvata. Jos kuolisin suru ei olisi loputonta, vaan se haihtuisi pikkuhiljaa pois, kadoten kokonaan. Samoin minun nimenikin, kasvonikin. Eikä sillä oo enää sadan vuoden päästä mitään vitun väliä, elinkö vai enkö elänyt, sillon mä oon jokatapauksessa kuollut. Miksi sitten en voisi kuolla jo nyt, miksi pitkittää kohtaloa? Ei mulla oo enää mitää nähtävää, ei mitään elettävää. En mä edes halua nähdä enempää.

Musta tuntuu, et kaikki on mua vastaan ja että kaikki puhuu musta paskaa selän takana. Kaikki vihaa mua ja niillä on syy siihen.

Mun ei pitäisi elää, mä vien vaan ihmisten rahoja elämällä. Mä vien ihmisten rahaa siihen, että tarvin rahaa ruokaan, vaatteisiin ja muihin. Eikä musta oo mitään hyötyä, mä en oo kannattava sijoitus.

Tuntuu kuin mun koko elämä ois viety multa. Tuntuu, että mun koti ja elämänilo ois viety multa. Kaikki vietiin multa ja ihmeteltiin, miks mä pyristelen sitten pinnalla näin. Mä haluan vain, että se loppuu.

Mä rakastan jalkapalloa, se on ihanaa. Se on mun elämäntapa, asia minkä avulla mä selviän. Totuus on, mä en osaa sitä. En vaikka mä yritän ja yritän, vaikka mä tekisin parhaani, mä en oo siinä tarpeeksi hyvä. Ja joka päivä mä yritin, yritin olla parempi, mutta mä en ollut!  Enkä mä jaksa enää edes pelata, mä en jaksa sitä etten mä riitä.

Oot saattanut nähdä joskus painajaista, miltä tuntuisi tajuta, ettet enää koskaan herää, siitä? Elää samassa painajaisessa päivästä toiseen. Elää sitä samaa paskaa kokoajan, odottaen, että kaunis päivä koittaisi ja heräisit?

Ja ai vittu se sattuu, sattuu niin vitusti tajuta, ettet ikinä riitä, et missään. En ole koskaan tarpeeksi hyvä, en ikinä. Mä en vain riitä, mä olen aina se huonoin. Joo, muut valittaa siit et ne on jonkun kakkosvaihtoehtoja ja mä en ole edes vaihtoehto kenenkään listalla. Mä en ole ihminen, josta ajatellaan että "Vau toi on hyvännäköinen", "vau toi on siisti" tai "vau toi on hyvä".

Se siitä sitten, mä yritän parhaani mukaan pitää itteeni elossa, mutta mä en vaan tiedä. Enkä mä oikeesti enää jaksa, mut tähän ei ole mitään apua, ei koskaan. Ja itsemurha näyttää tällä hetkellä ainoalta vaihtoehdolta, se on ainoa tapa poistaa kaikki tuska. Se on niin ärsyttävää, kun ihmiset yrittää vakuuttaa, että mulla on vielä jotain elettävää, mutta kun mulla ei ole! Joo mä meen aikuisena töihin, jään eläkkeelle ja kuolen. Ei mua jaksa kiinnostaa enää, ei mikään mennyt kuten mä haluan.

Jatkan syvemmälle veteen. Suljen silmäni.

Hyvästi.