Rakas sydän, älä päästä häntä lähelle

20

Itken aika paljon Emilyn kuolemaa, kai se on ymmärettävissä. Itken ja itken, mutta en vaan voi lopettaa. Yritän rauhoittaa itseäni, mutta alan uudestaan itkeä.

Me maataan Liamin kanssa kasvokkain sängyllä, kylki vasten patjaa. Liam vuoroin halaa minua, vuoroin suutelee minua ja vuoroin sanoo jotain kannustavaa. Silti, tunnen oloni huonommaksi kuin koskaan.

Mun rakas sisko on kuollut. Lopetan itkemisen vasta illalla, juuri ennenkuin Alex palaa huoneeseen.

"Kaikki hyvin?" Alex kysyy silti ja me molemmat nyökätään Liamin kanssa.

"Hei Liam, mun pitäs soittaa Nathanille", kerron. Liam näyttää tavallaan ymmärtäväiseltä, tavallaan ilme kiristyy hiukan.

"Ei mulla oo enää mitään tunteita Nathania kohtaan", kerron ja suutelisin häntä, ellei Alexin läsnäolo häiritsisi liikaa.

Otan puhelimeni esiin ja häivyn huoneesta. Valitsen Nathanin numeron.

"Moi, ootko okei?" Nathan kysyy huolestuneena.

"Joo tai no en, mutta kyll mä pärjään", selitän. Tulee hetken hiljaisuus.

"Hyvä, että pärjäät", Nathan toteaa, kuulostaen aidosti iloiselta.

"Mä oon pahoillani siitä mitä mä sanoin", sanon hiljaa. Nathan huokaisee.

"Se oli totta mitä sä sanoit, turhaan pyydät anteeksi. Ehkä mä vaan lopetan yrittämistä selvittää meidän välejä. Joitain asioita ei voi korjata", Nathan ilmoittaa surullisesti ja lopettaa puhelun, ennenkin kerkeän sanoa vastaan.

Oliko se siinä? Nytkö hän ei enää soita mulle?

Menen takaisin huoneeseen, Alex on häipynyt. Liam kääntää katseensa minuun, minua itkettää taas.

Tuntuu kuin joku läpinäkyvä nauha kuristaisi kurkkuani ja vatsanpohjassani on ikävä tunne.

Alan itkeä. Liam nousee ylös sängyltä ja halaa minua.

"Ei mitään hätää", Liam rauhoittelee, halaten minua kovaa. Hän suutelee poskeani.

==============

"Tämän päivän yhteinen ohjelma on koripalloa", Alex ilmoittaa innoissaan. Me seisotaan liikuntasalissa.

Mä nojaan Liamiin hiukan, sillä kaipaan hänen läheisyyttään kokoajan. Ehkä se johtuu Emilyn kuolemasta tai sitten siitä, että juttumme on niin tuore. Vai onko meillä juttua? En edes ymmärrä mitä tämä oli.

"Noniin ja jako kahtea!" Alex ilmoittaa. Olen niin pettynyt. Päädyn tietysti eri puolelle kuin Liam.

Liam näyttää olevan innoissaan, en muista, että koskaan olisi tullut puheeksi hänen tykkäävän koripallosta.

Hän selvästikkin osaa koripalloa, sillä hän päihittää meidät kaikki. Hänen joukkueensa voittaa ja kaikki korit ovat joko hänen syötöstään tai hänen tekemiään.

Minä vain seison hyödyttömänä kentän laidalla ja mietin mitä muuta en tiedä Liamista.

"Noniin vaihdetaan jakoja. Bruno ja James vaihtaa paikkoja ja Ben ja Gael vaihtaa paikkoja", Alex käskee. Pääsen nyt Liamin puolelle.

Hän yrittää syöttää Andrew'lle, mutta pallo tipahtaa maahan ja Gael onneksi nappaa sen. Gael syöttää minulle, saan pallon kiinni ja heitän sen Liamille. Liam syöttää takaisin minulle ja minä yritä epätoivoisesti löytää ihmistä kelle syöttää. Lopulta syötän Andrew'lle, joka syöttää takaisin minulle. Haluan vain päästä pallosta mahdollisimman nopeasti eroon, joten syötän Liamille, joka tekee korin.

"Hyvä James!" Liam kehuu minua. Käännän nolostuneena katseeni lattiaan.

Kun peli jatkuu, niin Ben heittää vahingossa Gaelia koripallolla päähän ja Gael kaatuu maahan.

"Ai", se inahtaa ja alkaa itkeä. Ben hokee vieressä anteeksipyyntöä. Alex on hetkessä Gaelin vieressä ja tutkii hänen päätään.

"Ei tullut kuhmua, ainakaan vielä. Mennään hakemaan jäitä", Alex määrää. Hän taluttaa Gaelin pois huoneesta.

"Lopetetaan tältä erää, viekää joku pallo pois", Juudas määrää ja Ben lähtee kantamaan palloa pois. Juudas lähtee salista ja minä lysähdän makaamaan salin lattialle.

"Sä pelasit hyvin", Liam väittää ja tulee viereeni makaamaan. Tuijotan salin ovelle, missä Ben ja Jack suutelee.

"No entä sä sitten? Sä olit loistava", kehun häntä, mutta joka sana on täyttä totta.

"Mä harrastan koripalloa", Liam kertoo. Minä nousen istuma-asentoon ja Liam matkii minua.

"Mitä muuta mä en tiedä susta?" kysyn. Haluaisin oppia tuntemaan Liamin paremmin.

"En mä tiiä mitä tiiät musta"

"No mikä on sun lempiväri?" kysyn tietäen kysymykseni olevan tyhnä.

"Vihreä", Liam kertoo. "Entä sun?"

"Sininen", vastaan sen enempää miettimättä. En oikeastaan edes tiedä itsekkään miksi se on jotenkin niin miellyttävän värinen.

Tulee hiljaisuus.