Rakas sydän, älä päästä häntä lähelle

14

"Viime yönä, kaksi täältä, joita en nyt viitsi mainita nimeltä, hiippailivat ympäriinsä täällä", Alex kertoo kaikille. Vilkuilen ympärilleni, mutta kukaan ei näytä syylliseltä. Tulen uteliaaksi, kukakohan se mahtoi olla?

"Tästä syystä päätin muistuttaa kaikkia säännöistä, eli puoli kahdeltatoista viimeistään pitää olla omissa huoneissaan. Onko kaikille selvä?" Alex kysyy. Kaikki mutisee jotakin, jopa minä.

"Hyvä, ja tänään me lähdetään yhdeltä taidemuseoon, olkaa valmiina", Alex jatkaa. Kuuluu taas mutinaa. Otan letun lautaselleni ja laitan siihen hilloa.

"Jack, huppu pois päästä ruokapöydässä", Alex valittaa vielä, jolloin Jack vastahakoisesti murahduksen jälkeen paljastaa vaalean tukkansa.

Syötyämme aamupalan mä lähden huoneeseen nopeasti, ennenkuin Liam kerkee ehtiä perääni. En halua puhua Liamille. Minua hävettää ja inhottaa. Mitä oikein ajattelin? Miksi näytin hänelle tämän puolen itsestäni, tämän ruman puolen. Miksi päästin hänet näkemään sen? Olenko tyhmä vai tyhmä?

Menen aulaan ensimmäisenä, koska en keksi muutakaan tekemistä enää, kun olen tehnyt jo kaikki aamutoimet.

Istun yksin portailla ja mietin Jackia. Jos käsitin oikein, niin hän on Benjaminin kanssa. Miksi minua ei ikinä onnista? Liam tulee aulaan ja istuu viereeni.

"Moi", se sanoo mulle.

"Moi", vastaan vain nopeasti ja tungen äkkiä kuulokkeet korvilleni, ettei hän saa päähänsä puhua yhtään enempää. Alex ja Juudas tulevat aulaan yhtä aikaa, heidän perässään tulee Bruno nenä kiinni puhelimessa. Sitten tulee Lucas, hänkin puhelimella. Hetken päästä tulee Andrew. Viimeisenä paikalle tulevat Gael, Ben ja Jack.

"Alexin autoon menee Gael, James, Benjamin ja Jack. Mun autoon tulee Andrew, Liam, Lucas ja Bruno", Juudas ilmoittaa.

"Voinko mä mennä eteen?" mä pyydän, sillä en nyt jaksa istua kenenkään vieressä. Ei oikeastaan huvita.

Kaikki suostuvat ja mä kömmin etupenkille, katselen matkan maisemia ja pian me ollaanki jo perillä.

Auto pysähtyy parkkipaikalle ja me pompataan ulos. Andrew, Liam, Bruno, Lucas ja Juudas ovat jo odottamassa meitä. Me kävellään oven eteen.

"Okei ja nyt kukaan ei lähde harhailemaan yksinään, tänne on helppo eksyä", Alex jaarittelee. Mä en ainakaan lähde mihinkään harhailemaan. Sen sijaan mä tylsistyn varmaan kuoliaaksi, kun me kävellään ympäri museota ja tutkitaan jotain tylsiä maalauksia.

"Missä Ben on?" Jack kysyy yhtäkkiä, kaikki vilkuilevat ympärilleen.

"Ehkä se meni vessaan?" Bruno ehdottaa, mutta mä näen vilauksen vihreistä hiuksista.

"Se taitaa olla tuolla", kerron ja osoitan paikkaa, jossa näin vihreät hiukset.

"Mä haen sen, oottakaa tässä" Jack sanoo urhoollisesti. Hän palaa hetken päästä pitäen Beniä kädestä ja tajuan, että peli on menetetty. Ehkä mun kuuluu vaan olla kokoajan yksin.

"Ben, mitä me puhuttiinkaan siitä yksin harhailusta?" Juudas kysyy.

"En mä harhaillut, mä katoin yhtä maalausta", Ben väittää. Kukaan ei sano siihen mitään. Me kävellään pois ja huomaan Liamin tuijottavan minua.

==============

Oveen koputetaan. Jähmetyn ja mietin pitäisikö piiloutua. Ehkä se on vain Alex tai Juudas.

"James, mä tiiän, et sä oot siellä, voinko tulla sisälle?" Liam pyytää. En vastaa, vaikka mieleni tekisi huutaa kieltävää vastausta. Liam avaa oven ja astuu sisälle.

Hänen ilmeensä on tyyni, mutta voin nähdä silti ripauksen huolta hänen silmistään.

"Missä sä oot ollu? Melkee kaikki on oleskeluhuoneessa", Liam kysyy. En vastaa mitään. Museoretkestä on kulunut muutama tunti.

"Vältteletkö sä mua?" Liam kysyy heti perään.

"Ehkä", myönnän hiljaa. Liam huokaisee.

"On okei näyttää tunteensa James", Liam vakuuttaa, mutta en osaa uskoa häntä.

Puhelimeni alkaa soimaan ja näyttö vilkuttaa Nathanin nimeä. Taasko? Ja juuri nyt?

"Kuka on Nathan?" Liam kysyy neutraalisti.

"Mun eksä", selitän vaivaantuneena. Otan puhelimen käteeni ja luon vielä katseen Liamiin, ennenkun vastaan puheluun.

"Moi", tervehdin, tuntien Liamin katseen itsessäni. Se on hiukan häiritsevää. "Mä tuun kohta takasin", hukkaan Liamille ja menen käytävälle.

"Moi" Nathan tervehtii iloisena takasin.

"Mitä asiaa?" kysyn hiukan tylysti. En halua jutella hänelle yhtään enempää kuin on pakko, joten paraskin olla tärkeää asiaa. Nathan huokaisee.

"Eikö sulle saa soittaa ilman, että ois jotaa asiaa?" Nathan kysyy hiukan ehkä ärtyneenä.

"Riippuu ihmisestä, mutta sä et", ilmoitan sille ja lyön luurit.