Rakas sydän, älä päästä häntä lähelle

15

Kävelen takaisin huoneeseen, jossa Liam istuu sängylläni. Istun hänen viereensä.

"Voidaanko unohtaa koko juttu?" pyydän, sillä en todellakaan halua enää puhua siitä. En halua edes muistella koko asiaa ja tyhmää käytöstäni, säälittävää itkuani.

"Jos sä haluut", Liam vastaa mun helpotuksekseni. Nyökkään, haluan enemmän kuin hän osaa edes arvata.

"Äläkä kerro siitä kellekkään", pyydän vielä. Liam näyttää hiukan hämmentyneeltä.

"Ei tulisi mieleenkään", se vakuuttaa. Olen helpottunut, vaikka pieni pelko siitä, että hän silti kertoo jollekkin vaivaa minua. Työnnän sitä pois mielestäni, koska mä ja Liam ollaan kavereita ja luottamus on tärkeä asia kaveruudessa.

"Minkälainen olo?" Liam kysyy, joka saa minut kiinnittämään huomioni olooni, joka on itseasiassa ihan suhteellisen hyvä, ottaen huomioon, että koko elämäni tärkein ihminen kärsii syövästä.

"Ihan okei", vastaan rehellisesti. Liam katselee minua kiehtovilla silmillään, jotka ovat eri väriset. Toinen on ruskea ja toinen on sininen.

Katson takaisin ja tunnelma muuttuu jotenkin. Hitaasti hänen kasvonsa lähestyvät omiani ja voin jo vaistota mitä tulee tapahtumaan. Mutta haluanko tosiaan suudella Liamia? Haluanko päästää häntä lähelleni? En halua, mutta en halua työntää häntä pois. Haluan suudella häntä.

Puhelin alkaa soimaan taskussani ja Liam perääntyy.

"Mitä nyt?" kysyn tylysti, koska mä melkein just suutelin Liamia. Toisaalta, parempi vain, että Nathan keskeytti. Ennenkuin olisin tyhmänä antanut Liamin suudella itseäni.

"Mä haluan puhua sulle. Mä en oo puhunut sulle totuuksia ja oon jättänyt asioita kertomatta", Nathan toteaa hiljaa. Huokaisen syvään ja en vaivaudu lähtemään huoneesta vaan annan Liamin kuunnella.

"No?" kysyn ärtyneenä.

"Mä en koskaan lähettänyt sitä viestiä, se oli Nico", Nathan selittää minulle.

"Okei, miksi?" kysyn epäileväisesti.

"Se oli sitä mieltä et meiän pitää erota, enkä mä yrittänyt edes estää sitä", hän jatkaa. Mitä väliä sillä edes on, kuka sen viestin lähetti?

"Toinen asia, mä ja Lucas suudeltiin jo silloin, kun me oltiin vielä yhdessä", Nathan kertoo. En oikeastaan osaa enää järkyttyä siitä.

"Aha", töksäytän.

"Kuule, mä oikeesti en tiedä yhtään mitä mä voisin tehä et me voitais olla taas kavereita koska sä olit yks upeimpia ihmisiä ketä on koskaan ollut mun lähellä ja mä en halua menettää sua mut menetin sut jo ku olin kusipää", Nathan sanoo yhteen putkeen nopeasti ja ääni väristen, jolloin minulle tuottaa hankaluuksia ymmärtää hänen puhettaan.

En sano mitään.

"James pliis, voidaanko me vaan yrittää sopia?" se kysyy, ääni melkein särkyen lopussa. Ehkä olen liian hyväsydäminen, ehkä en, mutta en kestä hänen tärisevää ääntään.

"Joo", mutisen myöntyväisenä. Eihän mikään tästä voi ainakaan muuttua yhtään pahemmaksi, mitä menetettävää minulla oikein on?

"Jes! Ihanaa", Nathan huudahtaa. Kuulen taustalta naisen huutoa.

"Voi ei, mun on nyt pakko lopettaa ku äiti mäkättää pyykeistä, mutta jutellaan myöhemmin", Nathan huikkaa.

"Okei, moikka", sanon, mutta hän kerkeää lopettaa puhelun.

==============

Makaan huoneen lattialla ja kuuntelen musiikkia toisella kuulokkeella, kun joku koputtaa oveen.

Hiukan hämmentyneenä menen avaamaan oven ja sen takana seisoo Benjamin.

"O-onko Jack täällä?" Ben änkyttää. Hän näyttää jotenkin oudolta, kuin jokin olisi hätänä. Vähän ehkä hermostuneelta, mutta myös kalpealta.

"Ei, mikä sulla on?" kysyn.

"Ei mikään", Ben valehtelee. Avaan oven kokonaan auki.

"Tuu sisään", ehdotan. Benjamin astuu sisälle huoneeseen ja suljen oven hänen perässään.

"Sulla on paita oikeinpäin", Ben sanoo.

"En ees huomannut", vastaan. Minulla on tapana pitää paitaani väärinpäin, koska se näyttää erikoiselta ja en ole tavannut ketään muuta, joka tekisi niin.

Laitan paidan nopeasti väärinpäin niin, että saumat ovat näkyvissä. Benjamin istuu lattialle.

Ovi avautuu ja Juudas tulee huoneeseen. Hän istuu sängylle ja alkaa täyttää ristikkoa. Ben vilkaisee minua.

"Mennään sun huoneeseen?" ehdotan. Ben nyökkää. Me mennään sen huoneeseen ja Ben istuu lattialle piirtämään. Istun hänen viereensä.

"No, mikä meni pieleen?" kysyn.

"Jack on vihanen mulle"

"Mitä sä teit?" kysyn pehmeästi.

Yritän saada hänet puhumaan minulle, koska mä en aio kertoa kellekkään mitä se ikinä mulle kertookaan.

"Suutelin Brunoa", hän mutisee.

Ovi avautuu ja Bruno astuu sisään koputtamatta. Hänen vihreät silmänsä luovat minuun hämmentyneen katseen, kuin hän miettisi mitä oikein teen täällä.

"Ben, mä unohin sanoo et oon niin niin pahoillani siitä mitä tapahtui", Bruno kiirehtii sanomaan.

"Eihän se ollut sun vika", Ben vakuuttaa.