Us Or Nothing// Valmis

Serevi hyökkää #20

Words: 706

Ellenin nk:

Hautajaiset... Se yksi sana joka saa minut heti purskahtamaan kyyneliin. seisoimme tällä hetkellä kirkon ulkopuolella hautausmaalla ja mummiani laskettiin juuri hautakuoppaansa tuossa puisessa arkussa johon minä olin kaivertanut kaikkien katseiden alla kauniita kiekuroita. William piti minua lähellään ja minä kuuntelin hentoja nyyhkähdyksiä ja heikkoja itkuja joita kuulin ympäriltäni.

Painoin pääni villiamin rintaa vasten ja aloin itkeään kovempaa, kuulin läheltäni myös itkua ja näin Viivin, Sarahin, Medin ja Teresan keräntyneenä kasaan ja itkemässä. Ei kukaan noista edellä mainituista tytöistä ollut minulle tai mummille minköön näköistä sukua, mutta äitini oli halunnut pyytää Williain sukulaiset ja kaikki jotka vain sattuisivat pääsemään tukemaan meitä tässä surun hetkessä. Viivi oli Williamin serkku mutta Teresa, Sarah ja Medi olivat vain Viivin parhaat ystävät ja olivat päättäneet tulla mukaan.

Kun Mummini arkku oli laskettu maahan ja sen päälle kasattu multaa, me kaikki vieraat lähdimme kaikessa hiljaisuudessa pois hautausmaalta ja kävelimme muistotilaisuuteen, Viivi käveli luokseni ja pysäytti minut, katsoin tähän niin inhoten kun pystyin. Katsoin myös tämän takana oleviin Srahiin Teresaa ja Mediin halveksuen, en tiedä miten tämä on mahdollista mutta ala-asteella olin ollut näiden tyttöjen kanssa samalla luokalla ja KAIKKI heistä oli kiusanneet minua, Viivi oli ollut aina jotenkin Serevi ryhmän "johtaja" ja jos hän ei pitänyt jostakusta ei muutkaan pitäneet hänestä ja se oli tuottanut minulle montakin ongelmaa ala-asteella, sillä Serevin myötä kaikki alkoivat vihata minua.

William tuli taakseni ja laski kätensä olkapäälleni, en katsonutkaan Williamiin tai edes hymyillyt, minä vain katsoin Viiviin ja odotin tämän sanovat jotain. Yht äkkiä Viivi kiskaisi minut haliin ja alkoi itkemään olkapäätäni vasten. "Anteeksi" minä kuulin Viivin kuiskaavan ja minä katsoi tyhjyyteen kuin äimäkällä lyöty. Viivi oli juuri pyytänyt minulta anteeksi, en kylläkään tiedä miksi mutta pyysi silti.

Hetken päästä Viivi viimeinkin irtoutui minusta ja katsoi minuun kasvot kyynelistä täynnä, sillä minä olin hyvin empaattinen minä jouduin ihan vääntämään etten purskahtaisi kyyneliin katsoessani tuota tyttöä.

"Anteeksi? Anteeksi mistä?" Kysyin ja katsoin kun Viivi naurahti ja pyyhki silmänsä kyynelistä, ja jatkoi sitten. "Anteeksi mistä? No herran jestas! Anteeksi siitä kun kiusasimme sinua, anteeksi, siitä että tein ala-asteestasi elävää helvettiä, anteeksi mummistasi, anteeksi siitä että William on niin nolo... Anteeksi kaikesta." Viivi sanoi ja muut tytöt kävelivät sitten Viivin luo. Hymy levisi kasvoilleni kun minä näin kuinka nuo tytöt olivan oikeasti pahoillaan, halasin Viiviä ja sanoin sitten tuntiän kuinka kyyneleet alkoivat taas valua poskillani "Ei se mitään, tärkeintä tässä nyt vaan on se että te ette kiusaa enään ketään ja että tämä asia on nyt sovittu." Kun olimme halanneet tarpeeksi me päätimme lähteä vihdoinkin sinne muistotilaisuuteen. Kävelin Williami luo ja kiedoin käteni Williamin käteen joka sai Williamin naurahtamaan lempeällä äänellään.

----------------------------------------------------

"Rakastin Anne mummiani yli kaiken sydämmeni kyllyydestä, aina kun ei ollut karkki päivä ja olin käymässä tällä niin hänellä oli taas tämä yleinen mummon karkki kaappi täytettynä ja tämä toi minulle karkkia ja leikki kanssani, William olisi mitä luultavimmin tullut hyvin toimeen hänen kansaan ja Anne olisi sanokaa minun sanoneen pitänyt Naksun kanssa leikkimisestä. Kaiken kaikkiaan Anne oli paras mummi mitä voi toivoa. Kiitos!" Minä olin juuri viimeisteelyt puheeni ja kävelin pois lavalta aploodeiden saattamana.

Menin takaisin pöydän ääreen jossa minä, William, Kris, Emelyn, äitini, ja isäni istuimme. jatkoimme sitten vain syömistä ja puhumista, kyyneleet yhä valuivat poskillani mutta hymyilin silti. Tunsin kuinka William otti käteni pöydän alla taas omansa lomaan ja hieroi sitä.

Pistin tuon viimeisen kraavilohen siivun lautaseltani suuhuni ja katsoin Emelyniin joka sattui myöskin tekemään juuri samoin joka myöskin katsoi juuri minuun. En edes tiedä miksi, mutta aloimme molemmat nauraa samaan aikaan, tämä todisti sen että meidän kummankin sisällä oli ne pikku tytöt jotka eivät varsinaisesti tunteneet toisiaan mutta etsivät silti toisiaan. Äitini katsoi minuun ja Emelyniin vuorotellen ihmeisssään, kun minä ja Emelyn olimme nauraneet tarpeeksemme me vain jatkoimme keskusteluamme kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.

---------------------------------

Kun hautajaiset loppuivat, me menimme vielä viettämään yhden yön vanhemmilleni ennein kun palaisimme New Yorkkiin kotiimme Naksun luo. Isäni ajoi autolla meidät kaikki takaisin kodille ja lähti sen jälkeen käymään vielä kaupassa ruokaostoksilla. Menin Williaminn kanssa huoneeseen missä nukuimme ja vaihdoimme juhla vaatteet normaaleihin vaatteisiin. kun olimme valmiita minä suutelin Williamia joka vastasi suudelmaan rakastavaisesti ja sai minut vai jatkamaan suudelmaa kiihkeämmin, hetken päästä kun irtosin Williamista me retkahdime nauruun ja minä halasin tätä ja suljin silmäni, sitten me vai jäimme kaikessa hiljaisuudessa halailemaan huoneeseemme. Tätä minä olin kaivannut...

+++++

A/N: Moi kaikki! Joo tiiän... Mä en oo taaskaan kirjottanu niiku ikuisuuteen et pliis piilottakaa ne pesäpallomailat ja kirjat, älkää pliis hakatko mua. Mun syyt tähän on ne et mä en oo jaksanu, mul on alkanu yläaste ja haluun yrittää panostaa siihen ja sit se et mulla on toinenki käyttäjä tääl wattpadis ja siel on pari tarinaa joita oon yrittäny saada alkuun, (Jos kiinnostaa nii menkää lukee sen tarinat Tuulenhenki se ois tosi kiva jos saatais sinnekki pari teistä lukemaan niitä tarinoita) Lupaan nyt yrittää kirjottaa tännekki enemmän juttuja koska herran jestas teitä on jo nyt enemmän ku osasin olettaa.

Kiitti kun luit ja nähään sit seuraavassa luvussa!