"Sä sit osaat kohdella tyttöjä ku tyttöjä" sanoin virnistäen ja painoin uuden haluavan suudelman Williamin makeille huulille. Kuulin jonkun kävelevän portaita kohti huonetta, jolloin hypähdin pois Williamin sylistä ja katsoin tähän hätäisesti.
Ellen...
"Pistäisiks sä sen tonne?" Minä kysyin Sandralta osoittaen lautashyllyä. Sandra käveli hyllyn luo ja pisti pari lautasta sinne. Ojentelin Sandralle muitakin astioita tiskikoneesta ja tämä pisti ne paikoilleen. Olin juuri ojentamassa 10 vuotiaalle tyttärelleni painavaa pannua, kunnes kuulin oven aukeavan ja näin hetken päästä Alexanderin kävelevän portaikon juureen. "Hei! Miten koulussa?" Kysyin katsoen 16 vuotiaaseen poikaani joka katsoi minuun hieman peloissaan olevasti, käveli yläkertaan ja meni huoneeseensa. Käänsin katseeni Sandraan joka käveli viereeni ja sanoi sitten "Mitäköhän Alexanderille on oikee käyny, se on viime aikoina ollu hirveen etäne ja hiljane." vedin syvään henkeen ja sanoin sitten "Sanoisin jos tietäsin." Kävelin takaisin tiskikoneen ääreen pistin pannun paikalleen ja sanoin sitten Sandralle. "Kutsu iskäs tähä loppuun, mä meen nyt kyl puhuun tolle Alexanderille." Sandra nyökkäsi ja kun kävelin portaikkoon kasvoilleni levisi hymy ja naurahdin kun kuulin takaatani tyttäreni korkean äänen huutavan "Hei laiskuri nimeltä William! Tulisiks alakertaan auttaan ku äiti menee ny tutkimus matkalle Alexanderin huoneeseen ja sen masentuneeseen mieleen.
Kävelin yläkertaa ja siitä sitten Kristianin ja Emelynin vanhaan huoneeseen jossa Alexander nykyään nukkui. Koputin huoneen oveen, avasin sen ja kurkistin sen raosta varmistaakseni että Alexander päästäisi minut sisälle. Alexander käänsi päänsä minuun tässä liiankin pimeässä huoneessa ja veti sitten syvään henkeen. Kävelin poikani sängylle ja istuin sitten tämän viereen hiljaisuuden yhä vallatessa huonetta. "Oliks sul jotain asiaa?" Alexander kysyi kun katsoin tähän. En sanonut mitään vaan katsoin vain tähän samalla kun tämä katsoi ikkunasta ulos. Alexander nousi sängyltään ja käveli huoneen toiseen päähän, nosti hyllyltään kuvan itsestään ja Naksusta joka kuoli pari vuotta sitten. Rakastimme koko perheen kesken Naksua enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa mutta se koira ollessaan, eli vain 14 vuotta ja kuoli kun Alexander oli 13. Alexander laski kuvan takaisin hyllylle ja sanoi sitten. "Äiti, sä tiiät et teininä olo on vaikeeta, sun ei tarttee tehä siitä yhtään vaikeempaa tuijottamalla mua mun huoneessa." Naurahdin kepeästi ja sanoin sitten viimein. "Halusin vaa tietää et miks sä oot nykyään ollu niin etäinen ja koko ajan niin hämmentyny. sä olit ennen niin pirtee ja ilonen ja ihan vaa viimesen parin kuukauden aikana sust on tullu vaa hämmentyneempi ja hiljasempi." Alexander veti syvään henkeen ja nosti puusta kaiverretun pienois mallin Angelica Schuylerista.
Alexander käveli ikkunalleen ja sanoi sitten "Koska mä älysin jotain, jotain mitä jotkut kammoksuu ja mua pelottaa, oikeesti niiku vietävästi pelottaa et alatte lopun perhettä kanssa esittä et olisin kuollu tai jotain jos kerron tän." Katsoin poikaani kulmat kurtussa ja sanoin sitten. "Alexander rakas, sun pitää ymmärtää se et vaikka sä kertoisit mitä, niin mä tuun aina puolustaan sua. Mikä ikinä oolikaan. Sä et ikinä saa ajatella et mä, William, Sandra tai kukaan vihattais tai ällöttäs sua koska sä kerroit meille jotain ittees liittyvää..." Alexander kääntyi minuun ja sanoi sitten "Mä en oikeesti tiiä miks oon vähän välii niiki ällöttyny ittestäni et häpeen olemassa olooni, mut siis... Mä oon homo." Nousin Alexanderin sängyltä, kävelin tämän luo ja hyppäsin tämän niskaan ja kiedoin käteni tämän ympärille. Meni siinä hetki, mutta tunsin sitten kuinka Alexanderin kädet kietoutuivat ympärilleni ja sitten tämä kuiskasi "Kiitos"
Noin kaksi tuntia myöhemmin, minä, Sandra ja William istuimme pöydässä, jossa oli tarjolla herkkuja ja mehua. "Hei äiti, tiiäks sä mikä hiiri kävelee kahella jalalla?" Kuulin Sandran kysyvän vierestäni ja käänsin katseeni tähän. "No kulta, kerroppas." Minä sanoin hymyillen. "Mikki Hiiri tietekin!" Sandra sanoi iloinen hymy kasvoillaan ja katsoin nopeasti sivusilmällä Williamiin joka naurahti. "No entäs sitten mikä ankka kävelee kahdella jalalla?" Sandra kysyi taputellen pöytää innoissaan. "Hmm... No en kuule tiedä, oisko Aku Ankka?" Minä kysyin Sandralta joka naurahti ja sanoi sitten voiton riemuisesti "Höhölä! Kaikki ankat kävelee kahella jalalla!" Pyöräytin silmiäni Sandralle ja kuulin sittein viimein ulko-ovemme aukeavan ja näin sitten hetken päästä Alexanderin saapuvan keittiön ovelle katsoen eteiseen ilmeisesti odottaen Lukan tulevan tänne.
Hetken päästä näin poikani viereen tulevan seisomaan tämän blondi hiuksinen, sinisilmäinen poikaystävä. Pojat olivat suurin piirtein yhtä pitkiä ja maailman söpöin asia jota olen ikinä nähnyt. Alexander ja Luka istuivat pöydän ääreen ja samalla kun poikani istui hiljaa pöydän ääressä katsoen pikkusiskoonsa joka kiusasi tätä esittävänsä kuvaavansa tätä tämä iPhone 15x:ällä, Luka esitteli itsensä minulle ja Williamille hymyssä suin. "Ok eli siis sä oot se pörröpää kenen takii Alexander ei oo tullu leikkii mun kaa nukeilla pariin kuukauteen." Sandra sanoi mitä ilkikurisin hymy kasvoillaan ja Luka katsoi Alexanderiin virnistäen ja sanoi sitten "No oon pahoillani et vein sun kaverin, mut nyt sä saitki uuden, et ehkä me leikitään joskus kolmistaan." Alexander facepalmasi ja Sandra sekä Luka repesivät nauruun. Minä kaadoin kaikkien mukeihin mehua ja otin palan kääretorttua joka oli pöydällä. Luka ja Alexander alkoivat samaan aikaan ottaa torttua ja heidän kädet osuivat vahingossa. Ensin he vain punastuivat mutta sitten he retkahtivat nauruun joka tarttui sitten loppujen lopuksi muihinkin. Kun olimme syöneet ja jutelleet pitkän aikaa, Luka ja Alexander kiittivät herkuista kävelivät yläkertaan Alexanderin huoneeseen.
Alexanderin lyhyt nk:
Katsoin Lukaan joka stui vieressäni sängylläni ja kävi valokuva-albumiani läpi. "Onks toi Micha?" Luka kysyi osoittaen poikaan joka istui nuoren itseni vieressä nauraessaan ja pitäessään leluautoaa ilmassa. "On, oltiin tossa ehkä 8 ja aina yhtä hulluja." Micha on minun paras ystäväni ja minun sekä Lukan luokkalainen. Luka sulki valokuva-albumin ja katsoi kattoon hymyillen. Katsoin huoneen vatsakkaiseen seinään jonka peilistä näkyi meidät molemat ja paransin hieman hiusteni asentoa. Luka käänsi katseensa myöskin peiliin ja hymyili. Kasvoilleni kasvoi hymy kun näin poikaystäväni iloisen hymyn joka ylsi melkein tämän korviin asti ja sai tämän meren siniset silmät hohtamaan. Luka kurtitsti kulmiaan kun tämä käänsi katseensa hyllylleni joka oli aivan tuon peilin vieressä. Luka käveli sängyltä hyllyn luo, tämä nosti kuvan mitä katseli hyllyltäni ja kun tämä taas käänsi katseensa minuun, tämän kasvot kirkastuivat.
Katsoin kuvaa jossa pidin ruusua jonka olin saanut Lukalta pari viikkoa sitten. "Sä oikeesti pidit tän kuvan?" Luka kysyi ja minä nyökkäsin naurahtaen. "Sekä sen ruusun." sanoin hakien toiselta hyllyltä tuon kyseisen ruusun. Ojensin kuivattamani ruusun Lukalle ja hymyilin. Tämä naurahti ja sanoi "Ei sun ois tarvinnu tätä säilyttää, olisin voinu ostaa sulle uuden." Otin ruusun, katsoin sitä ja sanoin "Se on tärkee, se on eka jonka sä annoit." Luka käveli luokseni, hymyili, ja kiskaisi minut suudelmaan.
Oups ! Cette image n'est pas conforme à nos directives de contenu. Afin de continuer la publication, veuillez la retirer ou mettre en ligne une autre image.
A/N:Nonniiii... Se ois nyt ohi, Us Or Nothing ois nyt ohi. Toi kuva ihan tuol ylhääl, on Ellenista ja Williamista ja tää alin on Lukast ja Alexanderista. Mä toivon et tykkäsitten tästä vikasta lvusta ja ja kirjasta ylipäätänsä. Mul on kaks muutakin kirjaa menossa et jos et oo viel niitä lukenu nii mee sinnekki XDD. No mut joo, en tiiä jos tuun kirjottaa Sandran, Alexanderin, Lukan, Emelynin ja Kistianin lapsen, tai kenenkään tähän tarinaan liittyvän ihmisen elämää. Mä mietin sitä sitten ku oon saanu jomman kumman noista kahesta tarinasta kunnolla liikkeelle. Jos teil on jotain ideoita mitä tarinoita voisin kirjotella nii ehdottaka ihmeessä. Mult voi mös kysyy jotain kysymyksii jos on sellaset askarruttanut.
