Restart my life//IN FINNISH

1.

Kuulen huoneeni oven avautuvan, mutta en kiinnitä siihen mitään huomiota. Haluan nukkua. Koulu alkaa huomenna ja tämä on viimein vapaapäivä. Nukkuminen on näköjään sitten liikaa pyydetty.

10-vuotiaalla pikkusiskollani on aina tapana tulla herättämään minut. Olen pyytänyt varmaan sata kertaa oveen lukkoa, mutta vanhempani eivät ole siihen suostuneet.

Raotan hieman silmäni ja totean tulijan olevan äitini. Ihme, että se ei ollut Rose. Äiti hymyilee minulle, kun huomaa minun avaavan silmäni. Hän kävelee sängyn viereen ja istahtaa siihen.

"Enosi ja Fiona tulee iltapäivällä. Voisitko mitenkään kipaista kaupasta jotain gluteenitonta?" Äiti kysyy ja minä huokaan raskaasti.

"Hyvä on", mutisen lopulta ja äiti lähtee huoneestani pois. Äiti ja isä unohtavat aina ostaa Fionalle jotain gluteenitonta. Sinänsä minun ei olisi pitänyt yllättyä tästä. Nousen ylös ja vedän nopeasti verkkarit päälleni. Nukuin alushousuissa ja collegepaidassa, joten olen valmis. Keittiöön kävellessä vedän hiukseni vielä kiinni. Päivä lähtee käyntiin kahvilla. Isä moittii minua aina siitä, että juon ihan liikaa kahvia. Hän sanoo, että olen ihan kuin äiti.

Isä tekee kaksosille aamupalaa keittiössä ja näyttää väsyneeltä. Eikä huolta. Meitä ei ole enempää. Meitä lapsia on neljä. Minulla on vielä 6-vuotiaat kaksosveljet. Rakastan heitä, mutta he ovat hirveä riesa.

Istahdan pöydän ääreen ja tunnen heidän tarttuvan jalkoihin kiinni. Sanon heille monta kertaa, että päästäkää irti, mutta eihän he minua kuuntele. Veljeni kuuntele kunnolla vaan äitiä.

"Isä! Voitko sanoa näille apinoille, että päästää irti?" Kysyn ja isä komentaa pojat irti jaloistani. Isää ei oikeastaan haittaa, että kutsun veljeäni apinoiksi. Sehän on ihan totta. He pärjäsivät aivan loistavasti viidakossa. Olen ehdottanut sitä monta kertaa, mutta en ole vielä onnistunut.

Äiti kävelee keittiöön ja näyttää tikkua isälle. Molemmat näyttävät surullisilta. Minunkin kasvoille tulee surumielinen ilme ja käännän katseeni nopeasti pois.

Minulla pitäisi olla vielä melkein 3-vuotias sisarus. Äiti kumminkin tippui portaista ja sai keskenmenon. Huonot uutiset eivät kumminkaan loppuneet siihen. Hän sai vielä kuulla, että ei tule todennäköisesti ikinä enää saamaan lapsia. Toisaalta en kyllä edes ymmärrä, että miksi he halauavat enää edes lapsia. Meitä on neljä ja rehellisesti sanottuna meissä on aikamoinen työmaa.

"Isä? Heitätkö autonavaimet?" Kysyn ja isä nappaa ne pöydältä. Hän heittää ne minulle ja lähden sinne kirottuun kauppaan. Vihaan ajaa meidän tila-autolla, joten otan isän mersun. Isä on tehnyt hyvin selväksi, että siihen ei saa tulla naarmuaakan. Siksi minua pelottaa hieman ajaa sillä. Toisaalta minua arveluttaa, että miten ihmeessä he ovat saaneet näin kalliin auton.

Meillä on äidin kanssa aina silloin tällöin kivoja juttuhetkiä. Äiti aluksi nimittäin epäili, että isä on varastanut hänen kihlasormuksen jostain. Me äidin kanssa myös epäiltiin, että on pöllinyt tuon auton. Me vaan aina unohdetaan se, että mummoni sattuu olemaan aika rikas. Lopulta nauramme omalle tyhmyydelle.

Ajan laulellen kaupalle ja etsin parkkipaikan. Olen peruuttamassa ja tunnen kuinka osun johonkin. Olen saada sydänkohtauksen. Minulla ei ole omaa rahaa mukana, joten en voi lähteä maasta.

Avaan oven varovasti ja huomaan, että olen törmännyt johonkin autoon - tai se minuun. Menen ulos autosta ja kävelen varoavasti auton perää kohti. Nuori mies astuu autosta ulos ja katsoo minua närkästyneenä. Minä käännän hänelle selkäni ja katson autoa. Siinä ei ole naarmuja! Huoh.

"Anteeksi?" Mies tokaisee ja minä käännyn ympäri. Mies on oikeastaan hyvännäköinen. (Sitähän tässä nyt kannattaakin ensimmäisenä miettiä.) Hänellä on tummanruskeat hiukset ja tummanvihreät silmät. Hänen hiuksissaan on keskijakaus, joka oikeastaan sopii hänelle.