Restart my life//IN FINNISH

18.

"Mitä?" Kysyn ja äitini nyökkää. "Onko Ryan minun setäni?"

"Ei. Hän ei ole sinulle mitään sukua. Älä siis murehdi siitä. En ole nyt ihan varma, että mistä isäsi on tiedon saanut, mutta näin on. Matthew ei oikeasti ole hyvä ihminen, mutta olen saanut sellaisen kuvan, että Ryan on kunnon poika. Eikö hän olekin sinun ryhmänohjaaja?"

"On joo", vastaan ja pudistelen hiukan päätäni. Kunpa vaan äiti tietäisi, että mitä kaikkea hän on. Kunpa hän vaan tietäisi, että mitä kaikkea me olemme tehneet.

"Minä voisin kumminkin mennä tekemään ruokaa. Haluatko tulla auttamaan?" Äiti kysyy ja nousee seisomaan. Hän katsoo minua, mutta minä tuijotan vaan eteenpäin.

"Minä taidan mennä tekemään läksyjä. Niitä on aika paljon", sanon hiukan hajamielisenä ja poistun olohuoneesta. Menen omaan huoneeseen ja heitän ensimmäisenä hupparin pois päältäni. Kaulallani sattuu nimittäin olemaan pari fritsua ja minun piti peittää ne.

Tartun puhelimeeni ja mietin, että laitanko Ryanille tai vaikka Serenalle viestiä. Päätän lopulta kumminkin olla tekemättä niin ja lasken sen vaan pöydälle.

En olisi varma, että vastaisiko Ryan edes minulle. Hän nimittäin vaikutti siltä, että ei välttämättä vastaisi vaikka laittaisin hänelle viestiä. Ryania ei näyttänyt oikein kiinnostavan mikään. Puhun hänelle sitten maanataina.

****

Sunnuntain oikeastaan luin vaan historiaa. Koeviikko alkaa lähestyä ja historia on aine johon minun pitää oikeasti keskittyä. Niinpä luin ja luin koko sunnuntain.

Tänään on maanantai ja mieleeni tulee myös Noah. Hän palaa viikon kuluttua, joten aikani alkaa käydä vähiin. En tiedä yhtään, että mitä tulen tekemään hänen kanssaan. Noah on kuulema suunnitellut treffejämme, joten enhän minä voi vaan kääntää hänelle selkääni. Tämä tuntuu nyt jälleen olevan niin vaikeaa.

Kuulen käytävän toisesta päästä ystäväni huutavan, joten nostan katseeni häneen. Summer suorastaan juoksee luokseni ja odottaa ilmeisesti jotain yksityiskohtia lauantaista. En totta puhuen haluaisi puhua hänelle siitä. Minua vieläkin vaivaa se puhelu. En ole puhunut Ryanille eilisen jälkeen.

"No? Miten lauantai meni?" Summe kysyy ja laskee kätensä olkapäilleni. Minä vaan hymähdän hänelle ja pamautan lokeroni kiinni. Olen ollut oikeastaan aamupäivän yksikseni, koska tunnit olivat tuolla toisella puolella. Enää yksi tunti ja pääsen syömään.

Tänään ei ole historiaa, enkä tiedä mitä mieltä minun pitäisi siitä olla. Olenko iloinen vai surullinen? En tiedä sittenkään, että haluanko vielä puhua Ryanille. Haluan antaa hänelle tilaa, koska puhelu oikeasti madalsi hänen mielialaansa. Ehkä minun pitäisi odottaa, että hän tulee puhumaan minulle.

"Ei ole mitään kerrottavaa", sanon hiljaa ja samalla Jeremy kävelee meitä kohti. Hän hymyilee jollekin brunetelle tytölle, mutta ei kumminkaan pysähdy juttelemaan hänen kanssaan. Jeremy kävelee suoraan meidän luokse ja hänenkin huomio keskittyy minuun.

"Ei minulla ole oikeasti mitään kerrottavaa. Voidaanko me nyt vaan mennä tunnille?" Kysyn ja käännyn katsomaan ystäviäni. He vilkaisevat toisiaan, mutta eivät sano mitään.

Summerilla on eri tunti, joten me lähdemme Jeremyn kanssa eri suuntaan. Kävelemme käytävällä täydessä hiljaisuudessa ja kuuntelemme muiden ihmisten puhetta. Kävelen edellä ja tunnen Jeremyn tuijottavan selkääni. Käännyn siis ympäri ja hän melkein törmää rintaani.

"Sano vaan."

"Jotain tapahtui. Eikö tapahtunutkin?" Jeremy kysyy ja minun ei tarvitse edes vastata. Kyllähän Jeremy ja Summe molemmat tietävät, että jotain on tapahtunut. He kumminkin tietävät myös sen, että en halua puhua siitä.