Restart my life//IN FINNISH

30.

En osaa tehdä yhtään mitään. Jähmetyn paikalleni, enkä tajua ensiksi edes peittää paljaita rintojani. Pystyn vaan katsomaan isääni, joka katsoo meitä tuimasti. En yhtään tiedä, että miten kauan meillä on oikein katsekontakti, mutta lopulta minä rikon sen. Peitän rintani ja suorastaan tärisen. En tiedä onko minua koskaan pelottanut ja jännittänyt näin paljon. Tämä ei kumminkaan ole mikään hyvä ensivaikutelma. Ei todellakaan.

"Teillä on kymmenen sekuntia aikaa laittaa vaatteet päälle." Isä sanoo lopulta ja kääntyy hitaasti ympäri. Vedän vaatteet niskaani todella nopeasti, vaikka tärisen kautaalatani. Hyppään pöydältä alas ja katson vieressäni seisovaa miestä.

Ryankin saa vaatteet päälleen ja sitten isä kääntyy ympäri. Hän on hetken aikaa hiljaa ja katsoo meitä vuorotellen. Hän ei ilmeisesti tiedä, että mitä sanoa. Hän ei näytä uskovan tätä. Ei tämä ole varmaan kenenkään vanhemman unelma.

"Eden. Mene autoon odottamaan." Isä sanoo hyvin tiukasti, eikä hän edes kuulosta itseltään. Hän kuulostaa hirveän kireältä ja ehkä jopa pelottavalta. Nielaisen äänekkäästi ja katson Ryania.

"Olen omalla autolla", mutisen hiljaa ja toivon, että isä vaan olisi kuullut sen.

"Se saa nyt jäädä tuohon pihalle. Mene nyt autoon odottamaan." Isä sanoo uudelleen ja katsoo minua tiukasti silmiin. En halua jättää Ryania tänne yksin. Tiedän, että hän pärjää, mutta en halua tehdä sitä. Hän ei saa jutella isän kanssa kahdestaan. Ei tässä tilanteessa.

"Isä..."

"Nyt!" Isä sanoo vihaisesti ja minä vedän syvään henkeä. Ryan vieressäni nyökkää vaivihkaa ja minä nappaan laukkuni. Lähden hiljalleen luokasta ulos, mutta en lähde minnekään. Jään oven toiselle puolelle ja nojaudun seinää vasten. Sydämeni hakkaa hirveää vauhtia ja yritän jotenkin hillitä sitä.

"Mitä helvettiä, Ryan?" Isäni ärähtää todella kovaa hetken kuluttua ja siitä seuraa sitten lyhyt hiljaisuus. Minä yritän olla mahdollisimman hiljaa, että isä ei kuulisi minua. "Mitä sinun päässäsi liikkuu?"

"Minä tiedän, että tämä vaikuttaa aika pahalta..", Ryan aloittaa ja selvittelee samalla kurkkuaan. Hän kuulostaa normaalilta, mutta kuulen hänen äänessään hitusen jännitystä.

"Aika pahalta? Minä en voi edes sanoin kuvailla, että mitä minä tunnen. Älä nyt jumalauta sano, että olet vielä maannut tyttäreni kanssa." Isäni huutaa ja minä irvistän pienesti.

Valehtele nyt hyvä mies!

"Mitä sinä haluat minun sanovan, Anton?" Ryan kysyy ja minä pudistan pienesti päätäni. Väärä vastaus.

"Ei jumalauta." Isä kiroaa ja jälleen tulee hiljaisuus. "Sinä pysyt kaukana tyttärestäni! Et enää koske häneen!"

En edes tajua, että luokan ovi aukeaa ja isä astelee ulos. Hän melkein välittömästi huomaa minut ja hänen ilmettään on todella vaikea tulkita. Hänen huulensa ovat tiukasti viivana ja hän näyttää hermostuneelta.

"Mennään." Isä sanoo ja lähtee jo kävelemään ulko-ovea päin. Minä kurkistan luokkaan, jossa Ryan seisoo vielä paikallaan. Hän kääntyy katsomaan minua ja välillemme tulee pitkä katsekontakti. Lopulta minun on kumminkin katkaistava se, koska isä huutaa minua.

Juoksen isän nopeasti kiinni ja kävelen hänen vierellään hiljaa. En uskalla sanoa sanakaan. Kävelen vaan hiljaa ja yritän pysyä isän perässä. Minusta jopa tuntuu, että hän kävelee näin nopeasti tahallaan. En kumminkaan rupea valittamaan, vaan pysyn menossa mukana.

Saavumme isän autolle nopeasti ja menen eteen. Isä istuu viereeni ja lähtee melkein välittömästi ajamaan. Minä laitan radion päälle, että tämä ei olisi niin kiusallista.