Restart my life//IN FINNISH

6.

"Kuka siellä on?" Isä kysyy uudemman kerran ja kuulen hänen nyt tulevan eteiseen. Minä en voi muuta kun tuijottaa tätä miestä. Hän kieltämättä näyttää isältä, mutta isä olisi aivan varmasti kertonut tästä. Hän olisi kertonut, jos hänellä olisi veli.

"Hän sanoo olevan veljesi", tokaisen, kun isä saapuu eteiseen. Hän vilkaisee ensin minua ja siirtää katseensa sitten edessä olevaan mieheen.

"Pitkästä aikaa, Anton. Olen oikeasti loukkaantunut, kun et ole pitänyt minuun vuosiin mitään yhteyttä. En ole saanut tavata edes veljentytärtäni. Onko sinulla vielä lisää lapsia?" Chrisiksi esittäytynyt mies kysyy ja astuu sisään. Isä näyttää järkyttyneeltä, eikä ilmeisestikään tiedä, että miten hänen pitäisi reagoida.

"Anton? Eden?" Kuuluu äitini ääni ja pian hänkin on eteisessä. "Chris", äiti sanoo tuskin edes kuuluvasti ja siirtyy katsomaan isääni.

"Kiva nähdä pitkästä aikaa, Cara. Siitä sattuu olemaan kohta viisitoista vuotta", hän sanoo ja minä vilkuilen heitä. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

"Lähde helvettiin täältä", isä lopulta sanoo ja tiedän väitteen pitävän paikkansa. Hän todella on isän veli, enkä ole tiennyt sitä. Minulle ei ole koskaan mainittu edes sanalla koko asiasta.

"Olet oikeassa. Minun pitää varmaan lähteä. Tulin vasta kaupunkiin ja minun oli pakko tulla nyt heti käymään. En voinut odottaa huomiseen. Minä tulen huomenna käymään."

"Ei. Et tule. Sinä et ole tervetullut tähän taloon. Et sen jälkeen mitä sinä teit", isä ärähtää hänelle ja huomaan kuinka hän yrittää hillitä itsensä.

"Älä viitsi, Anton. Siitä on jo aikaa."

"Annoin sinulle silloin anteeksi Elenan, mutta en tule antamaan tätä. Minä sanoin sen jo silloin, joten painu ulos tästä talosta", isä sanoo ja Chris huokaisee pienesti. Hän kumminkin kääntyy ympäri ja lähtee.

"Minulla on setä? Minulla on setä, ettekä te ole kertoneet minulle siitä mitään?" Huudan vanhemmilleni.

"Olen hiljempaa, Eden", äiti kiirehtii sanomaan ja kääntää katseensa yläkertaan. Sieltä ei kuulu mitään, eikä veljeni tuohon herää. Heitä saa aina herätellä ikuisuuden.

"Miten voin olla hiljempaa? En voi uskoa, että ette kertoneet minulle. Meidän oven taakse sattuu tulemaan henkilöitä menneisyydestä. Tuleeko seuraavaksi Donald Trump kertomaan minulle, kuinka teillä on ollut suhde? Vai olisiko biologinen isäni, joka raiskasi sinut?" Huudan, enkä pysty yhtään hillitsemään itseäni. Äiti ja isä vilkaisevat toisiaan ja minä livahdan sillä välin ulos.

Kuulen isän huutavan perääni, mutta en pysähdy. Jatkan kävelyä, koska saan autoni vasta huomenna sieltä pahuksen korjaamolta. Minä en edes tiedä, että minne olen menossa. Kävelen vauhdilla eteenpäin ja katselen samalla ympärilleni. Voisin pysähtyä johonkin istumaan ja rauhoittua hetken. Sitten voisin palata kotiin ja mennä nukkumaan. Haluan puhua tästä vanhempieni kanssa huomenna.

Kävelen hetken ja päätän mennä läheiseen puistoon. Siellä on aina ihanan rauhallista. Kävin leikkimässä siellä pienenä paljon Summerin kanssa, mutta nykyään siellä ei hirveästi lapsia näy. Eihän siellä olekaan, kun keinut, liukumäki ja hiekkalaatikko.

Kävelen puistoon ja istahdan yhdelle keinulle. Potkin jaloillani pienet vauhdit ja katselen vaan ympärilleni. Minulla ei sattunut olemaan edes puhelinta taskussa, joten minulla ei ole mitään hajua, että paljon kello on. Takkiakaan ei ole, joten tulen varmasti jäätymään tänne. Tuuli sattuu nimittäin olemaan aika kylmä.

Katselen keinuja vastapäätä olevaa hiekkalaatikkoa ja mieleeni tulee minun ja Summerin hetket siinä pienenä. Kilpailimme aina siitä, että kumpi saa tehtyä suuremman kakun. Toinen sitten suuttui ja talloi molempien kakut. On meilläkin ollut joskus ihan hirmuiset murheet.