Restart my life//IN FINNISH

13.

Minä yksinkertaisesti vihaan siivoamista. En tykkää imuroida tai mopata. En myöskään tykkää kerätä tavaroita lattialta tai pyykin pesemisestä. Kaikki tuo on aivan hirveää. Minun huoneeni on onkin oikeasti sotkuinen, jos ei oteta huomioon sänkyäni. Se on aina kunnossa, koska se on lempipaikkani.

Jos siis siivoan, niin kaikki ei todellakaan ole hyvin. Niin minä juuri teen. Siivoan huoneeni lattiaa ja kuuntelen kovalla musiikkia. Hiki ihan valuu otsaltani, kun olen ahertanut niin kovaa.

Voihan sen launtain viettää näinkin.

Kuulen koputuksen oveltani ja hetken päästä ovi aukeaa. Äiti katsoo minua hiukan huolissaan ja tulee sisään. Pyyhin hien otsaltani ja nousen seisomaan. Ymmärrä kyllä täysin, että miksi äiti näyttää noin huolestuneelta.

"Oletko sinä ihan kunnossa?"

"Olen. Huoneeni on vaan niin sotkuinen, että haluan siivota tätä hieman", mutisen ja vedän samalla hiukseni kiinni. En ollenkaan tiedä, että miksi en tehnyt tätä aiemmin. Niskani on oikeasti kuuma ja hikinen.

"Sinä et koskaan siivoa, Eden", äiti sanoo ja istahtaa sängylleni. "Sinä voit kyllä puhua minulle. Kyllähän sinä sen tiedät."

Minä nyökkään pienesti ja mietin hetken. Pitäiskö minun kertoa hänelle vai ei? En oikeasti tiedä. Äitillä tuntuu aina olevan joku järkevä ratkaisu kaikkeen, mutta en silti halua puhua hänelle tästä. Enhän minä edes tiedä mitä sanoa.

"Minulla on vaan yksi ongelma", sanon ja menen äitin viereen istumaan. Hän katsoo minua ja odottaa minun ilmeisesti jatkavan. En kumminkaan tee niin, koska olen edelleen epävarma tämän asian kertomisesta.

"Liittyykö tämä jotenkin siihen fritsuun?" Äiti kysyy ja minä nyökkään hänelle.

"Minä ihan totta pidän Noahista, mutta yksi toinen jätkä vaan yhtäkkiä saapui sekoittamaan pääni. En tiedä mitä teen."

"Onko hän siis vasta muuttanut tänne?" Äiti kysyy ja minä pudistan päätäni. Enhän minä tosiasissa tiedä, että muuttiko Ryan tänne vasta vai onko hän ollut täällä pidempäänkin.

"Hän ottaa oikeasti hermoilleni ja minä suorastaan inhosin häntä. Torstaina hän kumminkin suuteli minua ja en nyt tiedä, että mitä ajatella. Ja vaikka pitäisin hänestä, niin en saa pitää. Se olisi todella väärin."

"Ei kai hän vaan ole mikään naimisissa oleva mies?" Äiti kysyy ja kuulen pienen hätäisyyden hänen äänestään.

"Ei. Hän ei ole kukaan vanhus. Se suhde olisi muuten vaan väärin, enkä voi avata sitä tässä nyt enempää. En kumminkaan tiedä, että mitä tehdä. Ajatukseni ovat täysin solmussa. Tämä on ihan hirveää. Siitä suudelmasta tuli tosi huono omatunto, mutta se tuntui myös aivan mahtavalta."

"Minun mielestä sinun pitäisi ottaa aikaa itsellesi, Eden. Älä päätä vielä mitään. Sinun pitää kaikessa rauhassa miettiä tunteitasi ja edetä niiden pohjalta", äiti sanoo ja hän on oikeassa. Minun pitää ottaa nyt aikaa itselleni.

"Kiitos, äiti", sanon ja halaan häntä. Äiti halaa minua takaisin ja samalla veljeni juoksevat huoneeseeni. Olen kieltänyt sen heiltä sata kertaa, mutta nyt en jaksa sanoa tästä heille mitään. Onhan äiti täällä, jota he ilmeisesti tulivat täältä etsimään.

"Äiti! Äiti! Blaine potkaisi minua", toinen veljistäni huutaa ja minä suljen korvani tuolta välittömästi. Äiti antaa minulle pahoittelevan katseen ja lähtee sitten riitelevien veljieni kanssa pois huoneesta.

Minä käännän katseeni huoneeseeni, joka on edelleen aika sotkuinen. Kello näyttää kohta yhdeksää eli yleensä tulen jo tähän aikaan huoneeseen. Vanhempani eivät enää tule todennäköisesti tänne, joten voin ihan hyvin livahtaa pois.