Pelastaja

[I] Heinäkuun yhdestoista

Sävelet nousivat siivilleen raikkaassa ulkoilmassa. Touko Virrankoski antoi sormiensa juosta kitaran kaulalla ja nopeutti hiukan säestämänsä kappaleen tahtia. Musiikki oli hänen ja hän oli musiikin. Se maalasi maisemat hänen eteensä tilanteessa kuin tilanteessa, auringon paistaessa ja elämän synkimpinä sadepäivinä.

Sadepäiviä olikin sille kesälle riittänyt, tänään täytyi olla vasta kolmas tai neljäs poutapäivä koko kesänä. Touko ei siitä välittänyt, sadesää oli mitä loistavinta aikaa mollisävelmien kuljetteluun — piti vain olla varovainen, jottei suistuisi liialliseen mollivoittoisuuteen ja synkistyisi. Taiten käytettynä melankolia tarjosi kuitenkin tilaisuuksia itsensä ja elämänsä tutkiskeluun rauhassa.

Aalloista nousi ensimmäisenä vaaleat hiukset. Toukon paras ystävä, Viola Laukkanen, käveli hiekkapohjaa pitkin takaisin rannalle, sinisenvioletin pyyhkeen päälle istumaan. Violan yksinkertainen, mutta miellyttävä ääni alkoi laulamaan Toukon kitaran mukana. Touko piti Violan laulusta, sillä Viola lauloi nuotilleen eikä aiheuttanut epämukavuuden tunnetta Toukon absoluuttisessa sävelkorvassa. Sävellaji soi sinisenä, hiukan vaaleampana kuin Violan pyyhe. Värit ympäröivät Toukon aina musiikin kuuluessa joka puolella, joka olikin varmaan osasyy siihen, miksi Touko rakasti musiikkia niin paljon.

Laulu loppui, ja kuninkaallisen violetin värinen h-molli haihtui ilmaan. Viola hurrasi, Touko laski kitaransa alas. Yhtäkkiä hän tunsi, että joku katsoi heitä. Kun hän käänsi katseensa vasemmalle, hän huomasi hiekkarannan toisessa päässä olevan kahden kauluspaitoihin pukeutuneen nuoren miehen katsovan häntä ja Violaa.

"Noi jätkät tuolla tuijottaa sua", Touko sanoi Violalle, joka oli vääntänyt hiuksiaan kuivaksi vedestä ja kuivasi nyt itseään siniviolettiin pyyhkeeseen.

"Ootko varma, ettei ne tuijota sua", Viola sanoi ja nauroi lämpimän purppuraa naurua, joka oli yksi Toukon suosikkiäänistä. Touko hymähti ja kääntyi katsomaan, mutta nuoret miehet olivat jo kääntyneet poispäin.

"Ehkä ne tuijottaa meitä molempia", Viola sanoi hetken tauon jälkeen. "Miettivät, ollaanko me joku uusi sisarusten muodostama yhtye, joku uusi Catcat tai jotain."

Violan puheissa oli totuuden siementä. Touko ja Viola olisivat voineet olla kaksosia, ja monet joskus heitä sellaisiksi luulivatkin. Molemmat olivat vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä, Violan mielestä usein sellaisia, joita tulee hakutulokseksi, kun etsii kuvahaulla 'suomalainen'.

✦✦✦

Toukosta ei koskaan tuntunut hyvältä laskea kitaraa maahan, mutta nyt hänellä oli siihen hyvä syy. Hän otti repustaan ulos roosanpunaista kuohuviiniä, kaksi muovista lasia ja omenapiirakan. Oli heinäkuun yhdestoista, Violan 18-vuotissyntymäpäivä. Toukon oma syntymäpäivä oli ollut vasta kolme päivää sitten, ja Viola ja Touko olivatkin lähteneet rannalle juhlistamaan yhdessä syntymäpäiviään.

"Oi, ihanaa", Viola sanoi. Hän puolestaan otti hiekalta laukkunsa, josta löytyi rasiallinen suklaata, belgialaista ja hienoa. Touko rakasti erityisesti pähkinäkonvehteja, kun taas Viola nautti tummasta suklaasta.

Kuohuviinipullon korkki poksahti auki äänekkäästi ja juomaa virtasi hiukan maahan. Viola nappasi muoviset kuohuviinilasit nopeasti maasta ja toi ensimmäisen lähelle pullon suuta, jolloin se täyttyi nopeasti. Viola nappasi lasin ja otti hörpyn. Kuohunta loppui pian, ja Touko täytti oman lasinsa. Juoma oli herkullista, ja se oli pysynyt repussa miellyttävänä, ulkoilmaa kylmempänä.

"No, mut millon sä tulet uimaan?" Viola kysyi.

"Sitten, kun on hellettä", Touko vastasi. Viola oli aina ollut kaksikosta uskaliaampi. Nytkään lämpötila ei ollut kuin yhdeksäntoista astetta, ja pintavedetkin olivat varmasti vielä kylmiä.