Pelastaja

[X] Uusi päivä

Toukon olo oli kummallisen epämiellyttävä. Oli kuin pään ympärille olisi kiinnitetty tiukka kuminauha, joka kiristi päätä ohimoiden ympäriltä. Pään sisällä soi kakofoninen yhtye, jossa tuuba, bassokitara, kellopeli ja säkkipilli kaikki päästivät niin kovaa ääntä kuin pystyivät.

Hän yritti unohtaa ikävän tunteen ja käänsi kylkeään, jolloin tuntui kuin laiva olisi keikahtanut ikävästi kyljelleen. Hänen teki pahaa olla edes paikallaan. Jyrkissä portaissa juokseminen tuntui vielä ikävämmältä vatsanpohjassa. Hän istui alakerran vessan lattialle ja olisi oksentanut, jos hän olisi voinut.

Kalle käveli keittiön suunnasta vessalle, jonka ovi oli avoinna. "Paha olo, vai?"

"Kai nyt", Touko sanoi ja yritti nauraa, mutta ylipäätään oleminenkin kuvotti. "No, nytpähän on tämäkin koettu. Olisi kyllä voinut jättää kokeilematta."

"Kaikkea pitää kokeilla kerran", Kalle sanoi virkeästi. "Mäkin kokeilin joskus, mutta ei oo kyllä viime vuosina kaduttanut että en oo ollut ihan noiden kovimmilla ryyppyreissuilla mukana. Mutta sä et oo yksin, Jonatanilla on varmaan kaksin verroin pahempaa. Sähän näytät ihan terveyden multihuipentumalta siihen nähden. Sano, jos haluat aamiaista."

"Joo, nyt ei tee oikein mieli", Touko sanoi ja olisi voinut vannoa, että hänen naamansa viherti. Kalle hymähti.

Istuttuaan lattialla viitisen minuuttia Touko tunsi olonsa hiukan paremmaksi. Hän nousi hitaasti jaloilleen ja vaelsi raskahkoin askelin keittiöön, jossa Kalle oli kattanut pöydän valmiiksi neljälle.

"Meinasitko, että Jonatan suostuu syömään, jos sillä on karsea olo? Ja entä Isak?" Touko kyseli. "Mä saatan vielä ehkä jossain välissä syödäkin."

"Kyllä ne sieltä selviytyy", Kalle vastasi ja kaivoi kaapista erilaisia tarvikkeita. "Mä teen kuule niin hyviä aamiaispannareita, että ne ei voi vastustaa, olipa kuinka kanuunassa tahansa."

"Ai, sä laitat erikoista ruokaa", Touko virkkoi. "Eikö sua yhtään ärsytä pitää huolta niistä kahdesta — ja tavallaan nyt mustakin?"

Kalle rikkoi kananmunia kulhoon ja alkoi vispata niitä. "Se on osa mun luonnetta, enkä mä tekis sillä tavalla jos mä en haluais. Uskot varmaan, että mä olen löytänyt oikean alan, kun opiskelen lähihoitajaks."

"Entä Jonatan? Ja tytöt?" kysyi Touko, muistaen, miten Isak oli eilen kertonut opiskelualastaan.

"Jonatanilla on älyä, usko tai älä, ja se yritti viime vuonna lääkikseen, mutta epäonnistui. Karin opiskelee kaupan alaa. Sähän olet täyttänyt just 18, etkö sä niin torstaina sanonut? Saga on siis vain vuoden sua vanhempi, ja se veti vasta keväällä lakin päähänsä, pääsi yliopiston oikeustieteelliseen sisään tokarillaan. Ja Isak — se on varmaan kertonut, kun et kysynyt siitä, mutta kuitenkin, se opiskelee hoitsuksi", Kalle selitti.

"Hei, sähän oot tuntenut Isakin kauan?", Touko aloitti.

"Jos kuusitoista vuotta on paljon", Kalle vastasi. "Onhan se, jos miettii että se on neljä viidennestä mun elämästä. Huh huh. Niin, siis mitä sä olitkaan sanomassa?"

"Onko Isak vihainen mulle?" Touko kysyi.

"Vihainen? Mistä?" Kalle esitti vastakysymyksen.

"No, eilen me juteltiin vähän kaikkea", Touko selitti. "Muun muassa mun ongelmista, sosiaalisesta epävarmuudesta ja kaikkea. Lopulta se sanoi jotain siihen malliin, että mun jatkuva epävarmuus on rasittavaa, ja sitten se lähti paikalta. Mä menin aika pian sen jälkeen nukkumaan, se vaikutti ärsyyntyneeltä ja mä en halunnut oikein puhua sille enää."

"Isak nyt sanoo aika suorasti mitä se ajattelee usein, eikä ajattele välttämättä sitä, että susta saattoi tuntua se pahalta. Kukaan ei ole täydellinen. Mä en usko, että se on vihainen, mutta mikset sä kysy asiaa suoraan siltä?" Kalle ihmetteli.