Pelastaja

[XI] Korttipelejä

Juna nytkähti liikkeelle hiljaisesti minuutilleen ajoissa. Touko laski keltaiset kuulokkeet korvilleen ja alkoi upota hiljalleen hitaan indiemusiikin sekaan. Hän oli aina pitänyt hitaasta ja unelmoivasta musiikista, sillä sen läpi pystyi vajoamaan aina aivan omanlaiseen tilaansa, jota ei voinut saavuttaa millään muulla tavalla. Tutut siniset, keltaiset ja kaikki muutkin värit ympäröivät hänet rauhoittavasti ja hitaasti, aivan eri tavoin kuin väkijoukoissa hänen pään sisäänsä tunkeva loputon värien ja muotojen kaaos, josta pelkkä ajatus riitti kuvottamaan Toukoa.

Juuri sillä hetkellä musiikin sekaan vajoamista vaikeutti kuitenkin se, että konduktööri oli ilmestynyt nukkuvan näköisen Toukon eteen ja karauttanut kurkkuaan. "Olisko nuorellaherralla lippua?" kivikasvoinen konduktööri kysyi. Hetken aikaa Toukon teki mieli huutaa konduktöörille, sillä tämä oli häirinnyt häntä, mutta sitten hän tajusi, ettei se olisi pelkästään epäkohteliasta vaan myös todella kummallista tehdä.

Touko napautti sähköpostinsa auki ja näytti konduktöörille lippua, jonka jälkeen tämä jo viiletti nopeaa vauhtia seuraavan matkustajan luokse.

Musiikki tuuditti hänet transsiin, ja hän mietti kulunutta viikkoa suojassa häiriötekijöiltä. Hän oli hyvästellyt parhaan ystävänsä ja saanut muutaman kaverin, joista voisi ehkä tulla hänen ystäviään. Uutta oli tapahtunut enemmän kuin vuosiin.

Touko mietti myös, mitäköhän mummonmökissä mahdettiin puuhata tällä hetkellä. Olivatkohan Jonatan ja Isak päättäneet ryhtyä juhlimaan jälleen kerran? Vai katsoivatkohan he kenties elokuvaa? Tai laittoivat iltapalaa nyt, kun kenelläkään ei ollut enää sietämättömän paha olo?

Aamulla Isak oli kyllä ollut todella heikossa hapessa, Touko mietti ja oli naurahtaa ääneen. Velttous ja käheä ääni kielivät siitä enemmän kuin tarpeeksi. Tummanvaaleat kiharat olivat olleet sekaisin niskassa, ja muutenkin koko nuorukainen oli näyttänyt kaikessa ruokkoamattomuudessaan lähestulkoon kodittomalta. Touko tyrskähti.

Silti kaikki sananvaihto Isakin kanssa oli ollut ei paitsi mielenkiintoista, vaan myös hyödyllistä. Hän ei siltikään ollut täysin ymmärtänyt kaikkea sitä, mitä Isak oli puhunut itsensä arvostamisesta ja elämässä selviämisestä.

Taajamajunalla kesti matkassa vaivaiset viisitoista minuuttia. Kukaan muu ei jäänyt pysäkillä pois, ja Touko kulki junaseisakkeelta nopeasti valtatien ali ja oikean talon luo.

"Ai, moi!" tervehti yllättävä henkilö ovella. Punaiset hiukset, pyöreät kasvot ja lyhyt varsi kuuluivat Karin Holmille. "Säkin tulit sitten takaisin."

Kalle istui keittiössä porrasjakkaralla keittämässä kahvia. Isak ja Jonatan pelasivat pöydän ääressä korttia ja kolmas korttikäsi nojasi pöytää vasten, joten Karin oli ilmeisesti pelissä mukana. Nurkan nojatuolissa istui Saga, lukemassa jonkinlaista oppikirjaa.

"Katos, sieltähän se tulee", Isak sanoi käännettyään katseensa oven suuntaan. Touko aisti silmistä mietoa päihtymystilaa. Jonatan nauroi yksikseen, ja Touko arveli, ettei Isak ollut ainoa humaltunut joukossa. Tarkemmalla katsannolla vaikutti siltä, että myös Karin oli päättänyt irrotella.

"Tytöt pääsivät tulemaan tänään, kun Karinilta loppuivat työt vähän aikaa sitten", Kalle sanoi luettuaan Toukon ihmettyneen ilmeen. "Jäävät varmaankin yöksi. Nukkuvat vuodesohvassa tuolla olohuoneessa, sä et joudu muuttamaan. Kahvia?"

Touko ei yleensä juonut kahvia, sillä hän ei juuri pitänyt sen mausta. "Mikspä ei. Vaikka mä en tiedä, pitäisikö mun juoda sitä ollenkaan."

Pellavanväriseen mukiin kaadettiin aivan liikaa kahvia. Touko pohti valvovansa myöhälle yöhön moisen kupillisen jälkeen. "Öh, onko täällä maitoa tähän?"