Pelastaja

[XIV] Kupla

"Sulla ei siis ole ajokorttia?" Touko kysyi sinisen farmariauton kuskinpenkiltä. Hänen helpotuksekseen Kallen auto oli yhtä vanha kuin Markunkin, ja hänen ei tarvinnut totutella sen ajamiseen kovinkaan paljoa.

"Ei", Isak vastasi lyhyesti. Epävarmuuden maustama vakavuus ei ollut vieläkään kadonnut hänen äänestään. "Ei sitä kauheasti Espoossa tarvitse. Ja mä olen muutenkin tällainen ituhippi, niin yksityisautolla huristelu olisi ehkä vähän tekopyhää."

Touko halusi kysyä Isakilta monia kysymyksiä. Tällä hetkellä hänelle tuli mieleen erityisesti kysymykset Isakin ympäristötietoisuuteen liittyen, mutta samanaikaisesti hän arvasi, että juuri tällä hetkellä Isak ei ollut erityisemmin juttutuulella.

"Jätä auto tähän", Isak sanoi ja Touko teki työtä käskettyä. Auto oli suunnilleen samassa paikkaa kuin se oli ollut reilu viikko sitten, nopean kävelymatkan päässä hiekkarannasta.

Rannalla oli paljon ihmisiä, olihan kuitenkin lämmin päivä ja kello oli vasta kahdeksan illalla. Olipa joku tuonut rannalle pallogrillinkin ja paistoi siinä parhaillaan makkaraa. Isak juoksi nopeaa vauhtia kohti riviä valkoisia pukukoppeja.

"Missäköhän näistä se on?" Isak mietti ääneen huolestuneena, mutta Touko ei osannut vastata. Isak katseli ympärilleen neuvottoman näköisenä. Lopulta hän korotti ääntään ja melkein huusi: "Karin! Missä sä olet? Tule ulos!"

Rivin laitimmaisesta, pojista nähden kauimmaisesta pukukopista pilkisti esiin tutut punaiset hiukset ja pian sieltä katsoi ulos Karinin pää. Isak juoksi hurjan nopeasti selkeästi humaltuneen tytön luokse ja Karin takertui Isakiin, täysin tolaltaan.

"No niin", Isak sanoi ja lepuutti päätään tärisevän Karinin olkapäällä. Touko ei oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä, mutta Isak liikkui pikku hiljaa Karin yhä kiinni itsessään lähemmäksi Toukoa. "Mennään autoon, lähdetään pois", Isak sanoi ja sai liikuttua Karinin kanssa hitaasti mutta varmasti Toukon johdattelemana ensin pois hiekkarannalta ja sen jälkeen satakunta metriä niin, että he saavuttivat sinisen farmariauton, jonka penkille yhä pahoinvoiva Karin istutettiin. Touko painoi kaasua ja hiekkaranta jäi taakse.

Ei mennyt aikaakaan, kun he olivat jo takaisin rivitalon pihassa. Isak avasi oven takapenkillä istuvalle Karinille ja otti tämän olkapäätään vasten varmistaakseen, ettei tämä kaadu. Kaksikko käveli hitaasti kohti ovea, mutta ennen kuin he ehtivät sinne, tulivat vastaan ensin Saga ja Kalle, sitten Jonatan.

Saga ryntäsi halaamaan Karinia. "Karin rakas! Mitä ihmettä oikein on tapahtunut?"

"Karinilla oli huono ilta hiekkarannalla, se soitti meidät apuun", Isak vastasi nopeasti. "Se selittää varmaan mielellään sitten huomenna, mutta nyt se on ihan liian pois tolaltaan."

Touko heitti ilman halki auton avaimet Kallelle, joka nappasi nämä itsevarmasti. Kalle siirtyi halaamaan Karinia, ja kohta myös Jonatan oli mukana. Toukosta tuntui ulkopuoliselta, mutta hän ei tohtinut liittyä mukaan.

Lopulta viisikko erkani toisistaan, Karin yhä nojaten Isakin olkapäätä vasten. Saga, Jonatan ja Kalle lähtivät takaisin sisälle, ilmeisesti luottaen Isakin kykyyn saattaa Karin sisälle. Isak joutui nojaamaan eteenpäin tukeakseen Karinia kunnolla, pitkä kun oli. Karin sanoi Isakille jotain, mitä Touko ei kuullut — eikä hän ollut varma, puhuivatko he ruotsia. Isak nojautui vielä hiukan alemmas.

"Kiitos kun autoit, ja Touko myös", Karin sanoi vaisusti.

Touko nyökkäsi vastaukseksi. Yhtäkkiä Karin kurotti ylöspäin ja suuteli Isakia, ja Touko tahtoi katsoa poispäin — tuntui kummalliselta katsella muiden suutelevan.

"Okei, nyt sä tarviit vaan unta", Isak sanoi ja Touko käänsi katseensa takaisin kohti kaksikkoa. Isak käveli ripeästi kohti rivitaloa ja katsoi Toukoon olkansa yli. Toukolla ei kuitenkaan ollut tälläkään kertaa aavistustakaan siitä, mitä Isak yritti viestittää.