Pelastaja

[XVII] Kaunis päivä

Sade hakkasi auton tuulilasia. Puhalluksen humina lakkasi, kun Touko sammutti auton välttääkseen liikaa tyhjäkäyntiä. Ihmiset vaihtuivat sairaalan pysäköintialueella nopeammin kuin olisi odottanut; Toukon kahden minuutin odottelun aikana jo kaksi ihmistä oli lähtenyt ulos rakennuksesta ja kaahannut autollaan pois.

Kello oli jo kaksi minuuttia yli kolme. Touko mietti, oliko Isak kenties lähtenyt ulos jo jostain toisesta ovesta, kenties henkilökunnalla oli oma ovensa. Tai sitten Isak ei halunnut puhua, mietti Touko, ja oli kertonut väärän työajan tarkoituksella. Tai —

Isak astui ulos pääovista päällään sama mokkanahkainen takki, jota oli pitänyt päällään silloin, kun oli esittäytynyt Toukolle taajamajunassa. Isak ei ilmeisesti ollut varautunut sateeseen lainkaan; hänellä ei ollut minkäänlaista hattua tai takkia.

Touko avasi auton oven ja lähestulkoon juoksi sairaalan katoksen alle. Hänellä ei ollut aikomustakaan kastua, pisarat olivat kylmiä ja niljakkaan tuntoisia. "Hei."

Hämmentyneen näköinen Isak suki hiuksiaan ja valmistautui astumaan sateeseen. "Moi, mitä sä?"

"Mulla on asiaa", Touko sanoi. "Tai, no, ei oikeastaan mitään tärkeää sanottavaa, mutta puhutaan nyt silti."

"Mitä nyt?"

Touko korotti hiukan ääntään ja yritti kuulostaa mahdollisimman vakavalta. "Miten sulla menee? Siis, mä mietin että onko kaikki okei. Sä olit niin hiljainen toissapäivänä."

"Mä vaan mietin asioita, oon miettiny nyt vähän aikaa", Isak kertoili. Toukon ajatukset olivat harhailla asvalttiin kauniisti läiskyviin sadepisaroihin, mutta hän pakotti keskittymisensä seuraamaan tarkkaan sitä, mitä Isak sattuisikaan sanomaan. "Senkö takia sä tänne ajoit? Ei sun ois tarvinnut."

"No, ehkä ei ois tarvinnut, mutta mä halusin tehdä niin", Touko vastasi. "Mutta mitä sä olet miettinyt?"

Isak hengitti syvään ja Touko päätti imitoida. Päästettyään ilman keuhkoistaan kovaäänisesti Isak jatkoi: "No, vähän kaikenlaista. Kaikkea mielenterveyteen liittyvää, mutta mulla ei ole mitään hätää. Tiedäthän, semmoisia asioita tulee mietittyä."

Touko olisi halunnut udella vielä lisää, mutta tiesi liian hyvin tutun melankolian, joka kiehtoi mieltä eikä sinänsä ollut vaarallista, vaikka täyttikin mielen tietynlaisella kaiholla ja kaipauksella, jota ei koskaan voinut täyttää. Hän ei kuitenkaan osannut aavistaa, että silloin tällöin myös Isak ajatteli samoin. Tietyllä tapaa se puki tätä aika hyvin; itsevarma ja haavoittumaton Isak tarvitsi myös toisen puolensa näyttääkseen inhimillisemmältä.

"Kiva että välität", Isak sanoi tauon jälkeen. Touko ei oikein tiennyt, minne olisi lähtenyt; hän olisi tarjonnut Isakille kyydin, mutta pyörä seinustalla kuului todennäköisesti Isakille.

"Totta kai", Touko sanoi. Hän kääntyi kannoillaan ja oli lähdössä pois, kun tunsi Isakin nykäisevän häntä hihasta. "Mitä nyt?"

Hitaasti Isak käänsi Toukon suuntaansa, veti lähemmäksi, nojasi eteenpäin ja antoi huultensa koskettaa Toukon huulia.

Touko oli vähällä räväyttää silmänsä yllätyksestä laajemmalle auki, mutta tyytyi sulkemaan ne hitaasti. Hänen sydämensä oli eksyä ulos hänen ruumiistaan, se oli kuin turboilla hyrräävä auton moottori, joka oli siirtynyt taajamasta elämän moottoritielle. Kaikki lähti liikkeelle, keinumaan, tuntui hassummalta kuin nousuhumala tai yksikään huumaava savuke. Se oli ennennäkemätöntä, erikoista, huumaavaa. Hän ojensi kätensä, joka eksyi Isakin hiuksiin, jotka olivat ilmavat kuin untuva.

Toinen käsi löysi tiensä Isakin mokkanahkaiselle takille, ja hän tunsi sen pehmeyden kätensä alla. Takin alta hän tunsi sydämen sykkeen, se oli kuin rajuilma auton ulkopuolella, he kaksi olivat turvassa siltä auton sisällä. Isak oli korkealentoinen h-duuri.