Pelastaja

[XXII] Kaukana kotoa

Hiekalla makaaminen ei tuntunut niin kylmältä kuin olisi voinut luulla. Touko ei tiennyt, kuinka kauan hän oli ollut paikoillaan, tekemättä mitään, eikä häntä edes palellut. Hän tunsi puhelimensa värisevän taskussaan, mutta tiesi soittajan olevan Isak. Hänellä ei ollut aikomustakaan vastata.

Jossakin täytyisi silti olla yön yli, hän pohti. Kohta olisi jo yö, eikä hän voisi jäädä ulos yön yli. Kotiin ei ollut menemistä, eikä hän tahtonut mennä myöskään isänsä luokse resuisena ja itkuisen näköisenä. Toukon mielestä Markulla oli tarpeeksi omaakin pohdittavaa ilman, että hänen täytyisi vielä lohduttaa poikaansa.

Touko pohti jäljellä olevia vaihtoehtojaan. Laukkasten ovelle hän ei tohtinut mennä koputtamaan. Joonan luokse hän olisi voinut mennä, jos Joonan äiti, hänen tätinsä, ei olisi vahtinut tarkkaan kaikkea talon lähellä kulkevaa. Hän ei halunnut kohdata Kaarinaa tällaisessa tilanteessa, kun hänen suhteensa omaan äitiinsä oli koetuksella. Jäljelle jäi vain muutama ihminen, johon hän luotti tarpeekseen voidakseen ottaa yhteyttä. Yksikään vaihtoehto ei kuulostanut miellyttävältä, mutta hän tiesi, ettei voinut jäädä yksikseen metsään koko yön yli.

Puhelimen ilmoitus kertoi, että hänelle oli tullut viestejä. Kaksi oli Kristiinalta, ja niissä tämä pyysi Toukoa tulemaan kotiin; viisi oli Isakilta, joka pyyteli anteeksi. Touko ei vastannut kummallekaan, hän ohitti viestit kiinnittämättä niihin huomiota.

Hän kuuli linnun äännähdyksen jostakin ja päätti toimia. Johonkuhun oli otettava yhteyttä, ja hän oli sulkenut jo niin monta vaihtoehtoa pois, ettei jäljelle oikeastaan jäänyt kuin yksi henkilö. Puhelinnumeroa hänellä ei ollut, joten hänen ei auttanut kuin laittaa viestiä. Touko pyyhki viestinsä useaan kertaan ja mietti mitä sanoisi, kunnes tyytyi lyhyeen. "Moi. Tää on ehkä vähän yllättävä yhteydenotto, mutta mä tarvisin vähän jeesiä."

"Okei", kuului muutaman minuutin päästä saapunut vastausviesti, ja se kaikui Toukon päässä tasaisen rauhoittavalla äänellä, jota olisi saattanut kuunnella tuntikausia. Heti perässä seurasi toinen viesti: "Miten mä voin auttaa?"

Touko kirjoitti jälleen viestinsä useampaan kertaan uudestaan. "Mä tarvisin paikan jonne mennä yöksi. Se on pitkä juttu, kerron myöhemmin. Voitko sä auttaa?"

"Normaalisti tässä tilanteessa mä kysyisin, ootko sä humalassa, mutta sä et selkeästi nyt ole", vastasi Kalle, eikä Touko tiennyt, yrittikö tämä olla humoristinen vai ei. "Mä asun Helsingissä asti, mutta toki sä voit tulla tänne jos vaan tarviit."

Hetken harkittuaan Touko tajusi, että tämä saattoi olla hänen ainoa vaihtoehtonsa. Hän kiitti Kallea, kirjoitti saapuvansa ja katsoi sitten kelloaan. Se oli jo puoli yhdeksän, ja hän tiesi viimeisen idän suuntaan kulkevan junan lähtevän muutaman minuutin ennen yhdeksää. Hänen täytyisi pitää kiirettä, jos halusi ehtiä asemalle.

✦✦✦

Uusi jännitti ja ehkä hieman jopa pelotti, kun Touko soitti ovisummeria. Edessä oleva ovi johti kerrostaloon, joka oli nelikerroksinen ja hänen arvionsa mukaan 1970-luvulla rakennettu. Kuului surinaa ja Touko avasi oven juuri, ennen kuin se loppui. Hänen teki mieli jäädä yöksi rappukäytävään, ettei vain tarvitsisi kohdataan yhtään ketään, mutta se olisi epäilyttävää eikä se olisi oikein myöskään Kallea kohtaan.

Touko asteli hiljaa ylös portaita ja varoi visusti herättämästä kerrostaloa, jossa ainakin osa asukkaista taisi olla jo nukkumassa — ulos vain noin puolesta ikkunasta näkyi valoa. Aika kiivetä kolmanteen kerrokseen oli aivan liian lyhyt; hän ei ehtinyt miettiä lainkaan, mitä sanoisi. Silti hän huomasi painaneensa ovikelloa ja tuskaili hetken aikaa mielessään.

Kalle avasi oven. Hänen hiuksensa olivat vielä kosteat, ilmeisesti saunasta, ja päällä oli löysien housujen lisäksi vain t-paita. Jostain kuului veden laskemisen ääntä.