Pelastaja

[XII] Jalkaa toisen eteen

"No, millaista siellä oli?" Kristiina kysyi pyyhkiessään pölyjä keittiöstä.

"Ihan hauskaahan siellä totta kai oli", Touko vastasi, muttei kertonut sen enempää. "Kerro sä puolestasi, että mikä sinut noin iloiseksi tekee. Et sä sentään aina pölyjä pyyhkiessäs hymyile noin."

Kristiina istui alas keittiönpöydän ääreen Toukon viereen. "No, tuota, kuunteles. Hannu pyysi minua mukaansa ensi viikonloppuna Tukholman-risteilylle. Lähdemme perjantaina ja tulemme aikaisin sunnuntaiaamuna takaisin. Sinäkin saat tulla jos tahdot."

Touko ei vastannut mitään. Risteily olisi ehkä kelvollinen, mutta hänellä ei ollut suurta mielenkiintoa sitä kohtaan.

Kristiina tulkitsi poikansa hiljaisuuden oikein. "Ei tietenkään ole mikään pakko, nyt kun sinä olet jo kahdeksantoista. Mutta käyttäydyt sitten siististi täällä. Vaikka eihän minun ole sitä koskaan sinusta tarvinnut epäilläkään."

"Hannu on ihan mukava, mutta musta tuntuu että teidän pitää saada olla kahdestaan", Touko sanoi ja poistui omaan huoneeseensa. Hän laittoi saman tien viestiä Isakille. "Viikonloppuna saatte sit tulla vuorostanne mun luo, jos haluatte. Kämppä tyhjänä."

Toukoa pelotti hiukan; entä jos kukaan ei halunnut tulla? Entä jos häntä pidettiin ihan hyvänä seurana silloin kun sattui olemaan paikalla, mutta jonka järjestämiin menoihin ei kuitenkaan kiinnostanut liiemmin mennä?

Hän käynnisti elektronisen kosketinsoittimensa, jonka hän oli saanut Hannulta. Hän pohti hetken aikaa, minkä soinnun hän valitsisi ensimmäisenä soittimella soitettavaksi, koska se tuntui hänestä merkitykselliseltä. Pohtiminen sai kuitenkin lopun, kun hän huomasi Isakin vastaavan. "Kuulostaa hyvältä. Mä ajattelin tänään käydä vähän juoksemassa viikonlopun darraa pois. Huvittaako tulla mukaan?"

"Juoksemassa?" Touko ihmetteli. Hän katseli pitkään tekstiä, joka kertoi Isakin vastaavan hänen viestiinsä juuri nyt.

"Niin, juoksemassa. Juoksulenkit on parasta", Isak vastasi. "Ajattelin käydä mutkan naapurikylällä. Tule jos tulet, mä lähden joskus seitsemän aikoihin."

Touko asetti käsivartensa ristiin ja painoi niillä koko koskettimistoa kerralla. Niin hän ei joutuisi katumaan sointuvalintaansa myöhemmin. Sitten hän kirjoitti muistikirjaansa jälleen yhden säkeen. "Kuuta nousevaa odotan."

✦✦✦

"Saanko mä ottaa auton?" Touko kysyi kuuden aikoihin.

"Mihin sinä nyt taas olet menossa?" Kristiina kysyi, mutta äänensävy ei ollut negatiivinen vaan pikemminkin kiinnostunut. "Sinähän olet koko ajan menossa johonkin."

"Eikö sen pitäis olla vaan hyvä asia? Enpähän ainakaan syrjäydy", Touko kommentoi.

"Auto ei jouda lainaan. Minulla alkaa puolen tunnin päästä kansalaisopiston kuntojumppa", Kristiina muistutti. "Mihin sinä sitä paitsi olet menossa? Vaikka sinä oletkin jo täysi-ikäinen, niin minulla on oik–"

"Tiedän, tiedän. Meen lenkille Isakin kanssa, mutta se asuu Skogbyssä niin ehkä en sinne asti kuitenkaan lenkkeile", Touko selitti. "Mä kysyn sitten Markulta."

Kristiinalla ei ollut tilaisuutta jatkaa, sillä Touko tallusteli jo viileässä kesäillassa pitkin Hankoa. Puolivälissä matkaa Touko tajusi, että hanskat olisivat olleet hyvät ottaa mukaan, mutta hän ajatteli pärjätä ilmankin. Viileä ilma tuntui mukavalta ja niin paljon kuin Touko yksilöurheilua inhosikin, hän pystyi lähes ymmärtämään sen, miksi Isak tahtoi juoksemaan juuri tällaisena iltana. Sees taivas ja virkistävän viileä, muttei kuitenkaan inhottavan kylmä lämpötila tarjosivat loistomahdollisuudet urheilulle ulkona.