Pelastaja

[XXI] Pakosalla

Maksukone päästi piippaavan äänen, kun Isak vei korttinsa sen eteen. Konduktööri tulosti matkaliput pojille ja jatkoi sen jälkeen vaappumista kohti seuraavia matkustajia.

"Mä maksan nää sitten huomenna heti takaisin", Touko vaati, mutta sai Isakilta vastaukseksi vain päänpudistuksen.

"Et tosiaankaan maksa", Isak kielsi. "Me mennään nyt vaan kotiin, ja tehdään koko ilta jotain sellaista, mistä sä tykkäät. Eikö niin?"

Toukosta tuntui siltä, että Isak vain sääli häntä, mutta sillä hetkellä se ei haitannut häntä lainkaan. Hänen olonsa tuntui pahalta, yksin jätetyltä. Kristiina oli tehnyt valinnan, ottanut Hannun oman poikansa sijasta. Samaan aikaan hänestä kuitenkin tuntui siltä, että hänen pitäisi sääliä myös vastavuoroisesti Isakia, sillä tämän kimppuun Hannu oli hyökännyt, ei hänen.

"Kävishän se. Mutta mä kyllä edellytän, että me tehdään myös jotain sellaista, mistä sä tykkäät", Touko sanoi eikä voinut olla hymyilemättä.

Tuntui pieni nykäys, kun juna lähti hidastamaan vauhtiaan hiljalleen. Tätä seurasi kuulutus, jonka Touko vannoi osaavansa ulkoa sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Hän tarrasi lujempaa kiinni muovikassistaan ja hetken päästä nousi Isakin kanssa ylös. Hidastuksen inertia painoi heidät kiinni toisiinsa, eikä kumpikaan heistä liikkunut.

✦✦✦

"Hemmetti että on ollut päivä", Isak päivitteli avatessaan oven. Sisällä oli vilpoisaa, eikä hän jättänyt kenkiään jalasta, vaan lähti saman tien kohti piharakennusta ja tuli pian takaisin sylillinen halkoja muassaan. "Pitää lämmittää vähän."

Isak teki tulen tottuneesti leivinuuniin ja Touko istui sen ääreen keinutuoliin nauttimaan lämmöstä, joka alkoi pikku hiljaa tunkeutua myös olohuoneen nurkkiin saakka.

Touko katsoi kelloaan, ja molemmat viisarit osoittivat alaspäin. Kello oli jo puoli kuusi illalla, ja Toukon yöllinen valvominen alkoi vaatia häneltä veronsa. Tulen suloinen lämpö ja keinutuolin hiljainen kiikunta veivät hänen huomionsa pois kaikista huolista. Hän putosi unen maailmaan leikiten.

Touko heräsi, kun hän tunsi Isakin käden hiuksissaan. Oli kuin hän olisi nukahtanut ja herännyt sitten samoin tein; niin lyhyeltä tuntuivat hänen torkkunsa. Kuitenkin uunissa oleva hiillos ja ulkona hämärtyvä ilta kielivät, että hän oli nukkunut pidempäänkin kuin vain hetkisen verran.

"Voisit herätä", Isak kehotti. "Ruokakin on jo valmista."

Keittiössä tuoksui ruoka. Tarjolla oli mausteista currykastiketta riisin kera. Touko lappoi lautaselleen paljon; hän tajusi, että hänen oli kova nälkä, jollaista hän ei ollut kokenut moneen päivään.

"Mmmm", Touko sanoi suu täynnä ruokaa. "Tää on todella hyvää, en kestä."

Isak näytti tyytyväiseltä voidellessaan leipäänsä. "Tää on mun bravuuri, ja siks säästin sitä tähän hetkeen asti."

Mausteisen ruoan polttavuus tuntui puhdistavan hänen sisintään jollain kummallisella tavalla. Hyvä ruoka oli kuin lääkettä, joka oli saapunut näin myöhään.

"Kiitos ruoasta", Touko sanoi tyytyväisenä ja kylläisenä. "Tää oli todella hyvää, pitää syödä samaa ruokaa toistekin. Sä kyllä sitten osaat kokata."

Touko laittoi astiansa tiskikoneeseen ja istui sitten sohvannurkkaan. Hän veti viltin päälleen ja oli nukahtaa jo toisen kerran, mutta Isak istui hänen lähelleen ja vetäisi viltin pois hänen päältään lattialle.

"Sun ei kyllä nyt kannata nukkua enää yhtään enempää, tai sä et saa unta sitten yöllä", Isak vastasi. "Meidän pitää keksiä jotain muuta tekemistä."