Pelastaja

[XXIII] Lepoon

Valo säpsäytti Toukon yhtäkkiä hereille. Hän osasi aavistaa pahinta jo ennen kuin katsoi kelloa; se oli tasan yksitoista ja hänellä oli tasan tunti aikaa ehtiä kirkkoon.

Puhelin ei ollut herättänyt Toukoa oikeaan aikaan, ja lähempi tarkastelu paljasti syyn: vanha, rispaantunut laturi oli irronnut ja puhelin kuluttanut akkunsa loppuun keskellä yötä. Touko korjasi laturin oikeaan asentoon saadakseen akkua ladatuksi edes vähän ennen lähtöään ja lähestulkoon juoksi rappuset alakertaan.

Keittiönpöydällä oli Markun jättämä lappu, jossa tämä kertoi lähteneensä kävelylle. Toukoa kismitti; Markku olisi voinut herättää hänet, jos olisi ollut sisällä — toisaalta hän oli kuitenkin tyytyväinen, sillä Markku ei kovinkaan usein lähtenyt vapaaehtoisesti ulos. Se kertoi Toukon mielestä siitä, että paremmat ajat koittaisivat taas.

Touko otti jääkaapista jogurttia ja söi kulhollisen niin sukkelasti kuin vain suinkin pystyi. Likaisen kulhon hän vain työnsi tiskialtaaseen, sillä hänen täytyisi ehtiä vielä hakemaan pukunsa pois Kuusipolulta.

✦✦✦

Naapuriasunnon iäkäs mies tuli koiransa kanssa lenkiltä samaan aikaan, kun Touko saapui pihaan nopeine askelineen. Hän asteli portaat ylös varovaisesti ja käänsi avainta lukossa hiljaa, vaikka hän tiesi, ettei ketään olisi kotona; Kristiina oli sanonut lähtevänsä Hannun kanssa aikaisin sunnuntaiaamuna.

Vaikutti siltä, kuin pöly olisi aavistanut siivouksesta tarkkana olevan Kristiinan poissaolon ja hyödyntänyt mahdollisuutensa. Se tanssi vapaana ilmassa ja piti juhlia pöydillä, vaikka asunto oli ollut tyhjillään korkeintaan muutaman tunnin.

Pukua ei ollut vaikeaa löytää, se roikkui Toukon vaatekomerossa henkaristaan ja oli valmiina käytettäväksi. Touko laittoi puvun pussiin, jotta se olisi helpompi kuljettaa.

Jostain kuului pieni rasahdus, jonka Touko tunnisti takaoven ääneksi. Hän kulki nopeasti olohuoneeseen ja epäili talossa olevan murtovarkaita. Lopulta hän löysi melun aiheuttajan keittiöstä ja säikähti omaa äitiään.

"Mitä sä täällä oikein teet?" Touko ihmetteli ja joutui toipumaan hetken aikaa säikähdyksestään.

"Olen kotona, tietysti", Kristiina vastasi eikä näyttänyt hetkeäkään siltä, että hänen olisi kuulunut olla jossakin muualla, tarkemmin sanottuna muuttamassa uuden miehensä tytärtä uuteen kotiin. "Miten niin?"

Touko huokaisi. Hän ei olisi halunnut joutua vääntämään asiaa rautalangasta. "Sähän sanoit lähteväsi Hannun kanssa muuttamaan sitä Monicaa vai kuka lie olikaan."

"Niin, no, suunnitelmat muuttuvat", Kristiina vastasi lyhyesti. "Meillä on Hannun kanssa vähän juteltavaa, siis kolmistaan, kunhan se vain tulee takaisin sieltä. Ja kyllä minä haluaisin jutella myös kaksistaan sinun kanssasi."

"Aha", Touko vastasi. Hän halusi näyttää edelleen tyytymättömyytensä Kristiinan toimintaa kohtaan toissapäivänä, eikä hänellä rehellisesti sanottuna ollut pienintäkään kiinnostusta jutella Hannun kanssa enää koskaan. "Nyt mulla ei ole aikaa. Mun pitää mennä hautajaisiin. Enkä mä tiedä, kiinnostaako mua muutenkaan jutella, joten heippa vaan."

Kristiina yritti jälleen kerran sanoa jotain, muttei ehtinyt. Touko otti pukupussinsa ja lähti takaisin kohti Sammontietä.

Markku oli saapunut ulkoa sillä välin, kun Touko haki pukuaan. "Huomenta. Onpas ulkona mukava ilma."

"Niin, onhan se ihan kiva", Touko selitti. "Tarvitsetko sä autoa mihinkään? Mä ehtisin nopeammin kirkolle, kun nukuin pommiin nyt aamulla ja mulla ei ole kauheasti aikaa."

Markku katsoi kelloaan. "En mä sitä mihinkään tarvitse, ja jos ne tasalta alkaa, niin ei sulla kauhean paljon aikaa olekaan. Ota se auto ja mene nopeasti."