Pelastaja

[III] Vierailu

Maanantaiaamuna Touko sai puhelun äidiltään.

"Mirva on soittanut minulle", ja kertonut tapahtuneen, Kristiina sanoi. Se ei tuntunut Toukosta kehotukselta, vaan toteamukselta, joten hän ei vastannut.

"Miksi sinä et tule kotiin?" Kristiina kysyi.

"Mulla on kaksi kotia", Touko vastasi yhtä tyynenä kuin aina. Hän ei halunnut kertoa äidilleen, ettei pidä tämän kyselemisestä. Isänsä luona saisi ajatella asioita yksin, rauhassa, ilman että kukaan tulisi tunkemaan nokkaansa asioihin.

"Sinä olet kahdeksantoista, enkä minä oikeastaan voi sanella, missä sinä asut". Sinun osoitteesi on kuitenkin virallisesti täällä, ja sinulle on tullut postia. Tulisit nyt tänne, Kristiina selosti.

"Mistä mulle on tullut postia?" Touko ihmetteli.

"Pankista. Ne haluaa jutella sun kanssa kaikenlaisista tiliasioista, nyt kun sä olet täysi-ikäinen", Kristiina sanoi ja jatkoi vielä: "Tulisit nyt. Puhut sitten kun jaksat, ei meidän ole pakko jutella."

Touko hyväksyi tarjouksen, joskin hieman vastahankaisesti. Hän lähti liikkeelle isänsä luona säilyttämällään pyörällä, jotta hänen olisi tarvittaessaan helppo palata takaisin.

✦✦✦

Torilla oli tungosta. Torin laidassa olevalla lavalla oli tyttö ja poika, jotka soittivat ja lauloivat, ja heitä oli kerääntynyt kuuntelemaan vähintään viisikymmentäpäinen ihmisjoukko. Toukon mahanpohjaa vihlaisi, kun hän katsoi soittajia.

Kotikadulleen päästyään Toukon oli hiki. Lämpötila ei varmasti ylittänyt edes kahtakymmentä lämpöastetta, mutta reipas pyöräily oli nostanut karpalot pintaan. Hän pyyhki otsaansa hihallaan, laittoi pyörän kiinni pyörätelineeseen vaijerilukolla ja avasi sen jälkeen oven omilla avaimillaan.

"Hei taas", Touko sanoi, mutta mistään ei kuulunut vastausta. Touko yritti kutsua äitiään nimeltä, muttei saanut vastausta. Keittiön pöydältä hän löysi Kristiinan kirjoittaman lapun, jossa tämä kertoi olevansa kaupassa. Lapun mukaan Kristiinan sisko, Kaarina, sekä hänen lapsensa olivat tulossa kylään, joten Toukon pitäisi siivota huoneensa.

Huoneessa ei juuri ollut siivoamista. Touko ei koskaan jättänyt likapyykkejä tai astioita huoneeseensa, vaikkei hän muuten kauhean järjestelmällinen ihminen ollutkaan. Hän petasi vuoteensa ja ripusti akustisen kitaran - joka oli muuten hänen jo edesmenneen isoisänsä vanha - kaulanauhastaan seinässä olevaan koukkuun. Kitaraa ripustaessaan Touko näki edellisvuoden koulukuvauksessa napatun kaverikuvan hänestä ja Violasta. Touko irvisti.

Touko pyyhki pahimmat pölyt hyllyistä ja koriste-esineiden päältä. Viimeiset pölyt lensivät valkoisen metallipurkin päältä huoneilmaa saastuttamaan juuri samaan aikaan, kun Kristiina saapui kotiin kahden paperikassin kanssa.

Kristiina purki paperikassien sisältöä keittiönpöydälle, kun hän huomasi poikansa. "Hei!"

Touko ei ehtinyt sanoa juuta eikä jaata, ennen kuin hänen äitinsä oli jo halaamassa häntä. "No hei äiti." Hän ei pitänyt siitä, että Kristiina oli luvannut käyttäytyä tavanomaisesti, mutta tällainen yhtäkkinen halaus ei ollut lainkaan Kristiinalle tyypillistä - todennäköisesti juuri siksi, että Touko ei koskaan ollut pitänyt siitä, että häneen tai hänen tavaroihinsa kosketaan ilman lupaa - ehkä poikkeuksena Viola.

"Äiti. Joko riittää?" Touko kuulusteli.

"Saan kai minä nyt omaa poikaani halata", Kristiina sanoi, ja jatkoi vielä hiljempaa: "Ei tämän tarvitse liittyä sinuun mitenkään. Muistutti se tapahtuma minullekin, miten nopeasti kaikki voi muuttua."