Pelastaja

[XV] Jostain kotoisin

Touko koki nukkuneensa tarpeeksi ja nousi ylös juuri, kun hänen puhelimensa soi. Nostaessaan puhelimensa pöydältä hän ei kuitenkaan ollut valmis kohtaamaan isänsä reaktiota.

"Kuule, Touko", Markku sanoi ja kuulosti melkein itkevän.

"Mitä nyt? Onko se tieto jo tullut?" Touko kysyi ja aavisteli pahinta. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miten Markku reagoisi, jos ei saisikaan työpaikkaa — tai siitä, miten hänen tulisi lohduttaa isäänsä kyseisessä tilanteessa.

Markun tunnetiloista ei ottanut lainkaan selvää, ennen kuin hän kertoi asian itse. "Mä- mä Touko sain sen työn. Mä hemmetti sain sen. Mä pääsen töihin."

Touko tahtoi hurrata ääneen. Jo monta vuotta hänen isänsä oli vain toivonut pääsevänsä töihin, sillä tämä koki olevansa yhteiskunnalle vaivaksi työttömänä. "Oikeesti? Hyvä homma! Mä oon ylpee susta iskä. Millon sä alotat siellä hommissa?"

"Ens viikon alusta. Me pistettiin nimet paperiin alle ja nyt se sitten loppu tämän ukon työttömyys!" Markku iloitsi ja Touko kuuli isänsä kyynelehtivän, vaikkei mies kovin usein tunteitaan näyttänytkään. "Niin, haluaisitko sä sitten lähteä johonkin syömään, niin kuin mä lupasin? Voit ottaa sen Isakin mukaan, jos vaan haluat. Luulen siis ainakin, että haluat, kun kerta lähdit autolla sitten matkaan keskellä yötä sen luokse. Kaikki taitaa olla ihan hyvin, vai onko? Onko sulla hyvin kaikki?"

Touko hymyili, vaikka tiesi, ettei Markku sitä voinut nähdä. Hän hymyili muistellessaan, miten paljon hyvää Isak oli saanut hänet tuntemaan vasta muutama tunti sitten. Siitä hänellä ei tosin ollut aikomustakaan puhua yhdellekään elävälle sielulle. "Kaikki on paremmin kuin hyvin. Ihan oikeesti, ei mitään hätää. Sori kun otin sun auton noin vaan, mutta sähän sanoit ettet sä tarvitse sitä."

"En mä sitä mihkää tartte", Markku vastasi ja nauroi sitten hyvin isälliseen sävyyn. "Nuorena miehenä sitä teki kaikenlaista rakkauden eteen. Hyvä vaan että tartut toimeen. Mutta tuutteko te?"

Touko oli lähellä punastua Markun suorasta puheesta. Silti hänen täytyi myöntää, että hänen isänsä oli oikeassa; rakkauttahan se kaikki oli, vaikkei hän sitä Isakille ollut maininnutkaan. Ainakaan vielä, lisäsi Touko mielessään.

"Isak on nyt töissä. Mutta jos odotat pari tuntia, niin mennään vaan, me tullaan mielellämme", Touko sanoi ja tajusi kuulostavansa hyvin aikuiselta; hänen maailmassaan vain oikeilla aikuisilla oli parisuhde; vain oikeilla aikuisilla oli mahdollisuus mennä illalla ravintolaan syömään muuten vain; vain oikeat aikuiset odottivat toisen saapumista töistä. Jos aikuisuus olisi tällaista, Toukolla ei olisi sittenkään mitään varttumista vastaan.

Markku suostui ehdotukseen mielihyvin ja ryhtyi selittämään Toukolle työstä ja sen toimenkuvasta; siitä, millaisia ihmisiä oli töissä; millainen hänen pomonsa oli ja mitä hän odotti työltä. Touko tunsi innostuksen läpi puhelusta, muttei osannut oikein vastata mitään.

"Musta on ihanaa, että sä sait sen työpaikan", Touko kertoi lopulta, "mutta odota edes siihen asti, että me tullaan sinne. Jutellaan enemmän sitten naamatusten. Ja ei muuten sitten mitään pihvipaikkaa. Isak on vegaani. Heippa, nähdään sitten."

"No voi hitto", kuuli Touko ennen kuin puhelu loppui. Hän lähti alakertaan laittaakseen itselleen aamupalaa. Oli keksittävä miljoonin tavoin tekemistä siihen asti, kunnes Isak tulisi töistä.

✦✦✦

"Jännittääkö?" Touko kysyi Isakilta, kun he saapuivat osoitteen mukaiseen paikkaan. Se oli aivan kaupungin keskustassa, Toukolle tuntemattomassa paikassa.

"Sun isän kohtaaminen? Suunnilleen yhtä paljon kuin sun kohtaaminen", Isak virkkoi tyytyväisen näköisenä, "tai oikeastaan vielä vähemmän. Sehän oli ihan hiton chilli jätkä."