Pelastaja

[XV] Kallio

Lauantaina sää oli viileämpi. Aurinko paistoi edelleen, mutta tuuli puhalsi mereltä päin ja toi mukanaan viileyden. Oli heinäkuun kahdeskymmenesviides, kuukausi juhannuksesta, ja viimeistään tämä viikonloppu oli herättänyt kesäaikaan kukkivan kaupungin täyteen loistoonsa; vieraita saapui yhtä soittoa.

Touko heräsi kuitenkin autuaan tietämättömänä kaupungin kesävieraista, kun pihalta kuului asunto numero kolmosessa asuvan homssuisen pariskunnan kiistely. Hän nousi ylös ja katsoi ulos ikkunasta, josta näki selkeästi naisen huutavan miehelle ja miehen naiselle.

Kalle ahkeroi jo keittiössä, esillä oli mysliä, kaurahiutaleita ja hedelmiä. "Voi ei, sun ei kyllä pitänyt nähdä tätä vielä. Mä laitan monipuolista aamiaista. Mene jonnekin, tän pitää olla yllätys!"

"Minne?" Touko kysyi. Kalle vain osoitti ulos, ja Touko tajusi, että hänet häädetään omasta kodistaan — tosin hyvän syyn takia.

Tuulinen sää pyöritteli karkkipaperia pihalla. Touko noukki roskan ja vei sen takapihan roskakatokseen, käveli ympäriinsä, muttei keskinyt mitään tekemistä. Hän katsoi ikkunasta sisälle.

"Mene nyt vain ulos", kuului Kallen ääni keittiöstä, mutta Touko huomasi pian, että sanat olivat suunnattu jollekin toiselle. Silmänurkastaan hän näki, kun Jonatan seisoi keittiössä ja tahtoi ilmeisesti myös olla sisällä.

Toisenkin makuuhuoneen ovi aukesi. Melu oli herättänyt Isakin.

"Mitä te oikein mölyätte täällä?" Isak kysyi vakavana ja Touko muisti, ettei Isak todellakaan ollut aamuvirkku.

"Mä laitan teille mysteeriaamupalaa", Kalle selitti. "Mutta siitä ei tule kovin mysteeriä, jos te vain seisotte siinä katselemassa ja saatte kaiken etukäteen selville!"

"Mä menen sitten uudestaan nukkumaan", valitti Jonatan. Kalle vaikutti hyväksyvän ratkaisun ja suorastaan työnsi Jonatanin takaisin tämän makuuhuoneeseen.

Isak juoksi nopeasti Toukon huoneeseen ja haki sieltä päälleen mustat housut ja hupullisen paidan. "Me lähdetään Toukon kanssa lenkille, niin ei olla sun jaloissa. Tullaan tunnin päästä, kuulostaako sopivalta?"

Kalle nyökkäsi, Touko katsoi kysyvästi ja yritti kysyä Isakilta, mitä tämä oli tekemässä, mutta Isak vain nappasi hänet eräänlaiseen karhunhalaukseen ja raahasi pois sisältä; vain reilut sataseitsemänkymmentä senttiä pitkästä Toukosta ei ollut mitään vastusta melkein kaksikymmentä senttiä pidemmälle Isakille.

"Mitä toi oikein oli?" Touko kysyi hänelle epätyypillisen tiukkaan sävyyn.

Isak katsoi häntä kuin kaikki olisi ollut päivänselvää. "Kalle ei halua kumpaakaan meitä tuonne. Mä tarvitsen aamulenkin, jos en saa nukkua tarpeeksi pitkään. Seura ei todellakaan ole pahitteeksi, sillä mä tarvitsen lievitystä tähän aikaisen herätyksen aiheuttamaan ärsytykseen. Laske yhteen yks plus yks, ja sä tuut mun kanssa lenkille. Eikö vaan?"

Tuuli puhalsi hiukset Toukon silmille, ja hän joutui pyyhkäisemään ne takaisin. "No, mä olisin voinut mennä takaisin nukkumaan niin kuin Jonttu!" hän valitti.

"Mutta et mennyt", Isak sanoi. "Olisit puolustanut oikeuksiasi, nyt on liian myöhäistä jo — et sä takaisinkaan sisälle voi mennä. Ei tää kummallekaan meille mikään ihannetilanne ole. Niele tappio."

Touko yritti väittää vastaan, muttei keksinyt, mitä sanoisi.

"No niin, hankolainen", Isak puhutteli suoraan. "Missäs täällä on hyviä paikkoja lenkkeillä?"

"En lenkkeile, en voi tietää", Touko puolustautui ja laittoi kengännauhansa tiukemmin kiinni; hän halusi varautua juoksemista varten. "No, mutta mä tiedän, missä on hyviä maisemia."